15.04.2014

Työväen Musiikkitapahtumaan lisää huippuesiintyjiä läheltä ja kaukaa

Uusina kiinnityksinä mm. J. Karjalainen, Kaisa Korhonen, Martin Alvarado sekä Olavi Uusivirta

Heinäkuussa Valkeakoskella järjestettävä Työväen Musiikkitapahtuma julkaisee lisää ohjelmistoaan pitkin kevättä joka kuukauden 15. päivä. Festivaalin huhtikuun esiintyjäkiinnityksiin lukeutuvat muun muassa legendaarinen J. Karjalainen, juuri uuden levyn julkaissut Olavi Uusivirta, Pirkanmaan festivaalien vuoden Lähiartisti Laura Moisio sekä näyttelijä-laulaja Kaisa Korhonen, joka esiintyy tapahtumassa yhdessä Duo Ari Nummisen & Hannu Kellan sekä jousikvartetin kanssa. Korhonen nousi jo 60-luvulla kulttuuriradikaalin laulun keulakuvaksi. Hän teki läpimurtonsa laulajana vuonna 1964 Lilla Teaternin O-Pop -iltamissa. Tänä vuonna tästä tulee kuluneeksi siis jo pyöreät 50 vuotta.

Esiintyjiä myös Argentiinasta, Iso-Britanniasta sekä Valkeakoskelta

Työväen Musiikkitapahtumassa nähdään joka vuosi myös kansainvälistä ohjelmaa. Festivaalin tämän kesän ulkomaalaisvahvistukset ovat Iso-Britanniasta kotoisin oleva punkrokkari Louise Distras sekä argentiinalainen tangotaituri Martin Alvarado, joka esiintyy tapahtumassa yhdessä pianoa ja bandoneonia soittavan Mikko Heleniuksen kanssa. Alvarado on yksi Argentiinan merkittävimmistä tangolaulajista ja häntä on kuvailtu muun muassa 2000-luvun tangoäänenä.

Tapahtuman tämän kesän paikalliseen ohjelmakaartiin lukeutuvat puolestaan suomenkielistä rokkia tarjoileva Köyhät Pojat, laulaja-näyttelijä Titi Kruus säestäjänään Antti Mäkelä sekä rytmipoppoo OJS solisteinaan Lili Lambert, Heini Ikonen & Johanna Kyykoski.

Työväen Musiikkitapahtuman jo aikaisemmin julkaisemiin esiintyjiin lukeutuvat myös muun muassa Eppu NormaaliJuha Tapio, Softengine, Eini & Boogie, MuskaJonna TervomaaHerra Ylppö & Ihmiset, Heikki SilvennoinenPaleface & Räjähtävä NyrkkiRockwalliKari PeitsamoMaaritEva & Manu, Yona & Orkesteri Liikkuvat PilvetJaakko Laitinen & Väärä Raha sekä Jukka Takalon Maakinen Mysteeri Trio. Kaikki jo julkaistut ohjelmatiedot löytyvät festivaalin verkkosivuilta osoitteesta www.valmu.com.

Tehtaan pilli soi 24.–27.7.2014 Valkeakoskella        

Työväen Musiikkitapahtuma on UPM:n Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon uniikissa miljöössä järjestettävä perinteikäs festivaali. Tapahtuma tarjoilee jo 43. kerran hittejä, rytmejä, aatetta ja asiaa koko perheelle – työväenmusiikin helmiä tietenkään unohtamatta. Festivaalin pääyhteistyökumppanit ovat Ammattiliitto Pro sekä Valkeakosken kaupunki.

Festivaalin järjestää voittoa tavoittelematon Työväen Musiikkitapahtuma ry ja sen toimintaa kehitetään vuosi vuodelta ekologisemmaksi, esteettömämmäksi sekä solidaarisemmaksi. Yhdistyksen toimintaan lukeutuvat myös muun muassa Kulttuuripaja Jylhävaara, Kirjaslammen tanssilava sekä heinäkuun ensimmäisenä lauantaina järjestettävä Kirjazz-tapahtuma.