02.08.2010

Tuusulanjärven kamarimusiikki veti ennätysyleisön

Pekka Kuusiston johtama Tuusulanjärven kamarimusiikki teki kaikkien aikojen yleisöennätyksensä. Tuusulanjärven historiallisissa taiteilijakodeissa ja konserttipaikoissa kävi viikon aikana yli 3500 kuulijaa.

Neljättätoista kertaa järjestetty Tuusulanjärven kamarimusiikki keräsi ennätysyleisön. Viikon aikana 25.–31.7. festivaalilla vieraili kaikkiaan 3521 konserttikävijää. Vuonna 2009 kävijöitä oli yhteensä 2840, joten kasvua edelliseen vuoteen oli 23 prosenttia. Festivaaliviikon 19 maksullisesta konsertista peräti 13 oli loppuunmyytyjä. Edellinen ennätys on viiden vuoden takaa, jolloin kävijöitä oli 3400.

Vuoden 2010 Tuusulanjärven kamarimusiikin teemana oli ”Huomio!”. Pekka Kuusiston suunnittelemassa ohjelmassa yhdistyivät monipuolisesti mm. eri musiikinlajit, muotoilu ja teatteritaide. Kantaesityksinä kuultiin Pekka Kuusistolle ja UMO:lle sävelletty sähköviulukonsertto Puustokokemuksia, Timo Hietalan pianotrio The Great mistakes sekä useita festivaalille tehtyjä uusia sovituksia. Päätöspäivänä lauantaina nähtiin Juha Siltasen käsikirjoittaman ja ohjaaman musiikkipitoisen näytelmän ”Oktetto” kantaesitys.

Viikon huomionarvoisiin kokonaisuuksiin jäi erityisesti myös Ainolan metsäkonsertit, jossa koettiin kaikkiaan kuusi konserttia. Muotoilijat Aamu Song ja Johan Olin olivat suunnitelleet festivaalille uudenlaisen konserttitilan Sibeliuksen kotimetsään.

Vuoden 2011 Tuusulanjärven kamarimusiikki järjestetään 24.7.-31.7.2011. Taiteellisena johtajana jatkaa Pekka Kuusisto.

http://www.tuusulanjarvifestival.fi