31.10.2016

Tuska juhlii 20-vuotista taivaltaan – HIM pääesiintyjäksi

– Tuska Suvilahdessa 30.6.-2.7.2017
– HIM kiinnitetty pääesiintyjäksi
– Muut vahvistuneet esiintyjät: Suicidal Tendencies, Mayhem ja Brujeria
– Erikoishintaiset Early Crow -kolmen päivän liput myynnissä nyt

Totta se on: Suomen pitkäikäisintä ja kauneinta metallifestivaalia, Tuskaa, juhlitaan ensi kesänä jo kahdettakymmenettä kertaa. Pitkä tie on kuljettu Tavastialta, VR:n makasiinien ja Kaisaniemen kautta Suvilahteen, jonne karavaani saapui ensimmäisen kerran 2011. Kahdennetkymmenennet Tuska-bakkanaalit järjestetään 30.6.-2.7.2017. Merkatkaa kalentereihinne – verellä.

HIM PÄÄESIINTYJÄKSI
Vihdoin ovat tähdet ja sydämet osuneet oikeaan asentoon ja HIMin ensimmäinen Tuska-keikka on lopultakin tosiasia. Ville Valon luotsaaman legendaarisen yhtyeen Tuska-esiintyminen on ollut työn alla käytännössä koko festivaalin historian ajan ja viimeinkin Suomen kansainvälisesti kenties tunnetuin metallibändi saadaan Tuskan lavalle. Huomionarvoista on myös se seikka, että Tuska-veto on HIMin uran ensimmäinen ulkoilmakonsertti Helsingissä, joten historian siivet todellakin havisevat rajusti.

Tuskan ja HIM:in tarinat kietoutuvat yhteen vuosituhannen vaihteessa alkaneen metallin valtakauden näkyvimpinä kotimaisina niminä. Sekä HIM että Tuska saivat lähes samanaikaisesti tuulta purjeisiinsa, kun samassa skenessä pyörineiden Ville Valon ja Tony Talevan visiot alkoivat konkretisoitumaan. Villen bändistä alkoi kasvaa yksi aikakauden suurnimistä ja Tony järjesti ensimmäisen Tuska-festivaalin, josta oli tuleva Suomen suurin ja pitkäikäisin metallikansan vuotuinen kokoontuminen.

Muut tässä vaiheessa ensi kesän kinkereille vahvistuneet artistit ovat Mike ”Cyko Miko” Muirin johtama crossover-pioneeri Suicidal Tendencies, black metal -klassikko Mayhem, joka esittää ”De Mysteriis Dom Sathanas”-albuminsa kokonaisuudessaan, sekä meksikolais-amerikkainen äärimetallikuumotusryhmä Brujeria. Lisää esiintyjiä julkistetaan piakkoin.

20-VUOTTA EIKÄ SUOTTA
Tuskan saavuttaessa näinkin arvokkaan merkkipaalun, täytyy sitä toki juhlistaa sen arvolle sopivalla tavalla. Kuten aiemmin on tiedotettu, virallinen Tuska-ikoni Jone Nikula työstää parhaillaan Tuska-kirjaa, joka kokoaa festivaalin kaksi vuosikymmentä kansien väliin. Materiaalin kokoamista varten on avattu kuvapankki, jonne myös sinä voit ladata kirjassa käytettäväksi kuvia, tarinoita, tai mitä vaan Tuska-liitännäistä vuosien varrelta. Kaikki ovat tervetulleita jakamaan Tuska-muistojaan, kuvapankki löytyy osoitteesta www.tuska.fi/kirja.

Festivaalialueen palveluiden kehittämistyötä jatketaan unohtamatta viime vuosien onnistuneita uudistuksia. Muiden muassa Kenttäsauna, Black Dining, TuskaLibre-alue ja neloslava puheohjelmineen palvelevat festivaalikansaa jatkossakin. Aluepalveluista ja muista käytännön kuvioista tiedotetaan lisää myöhemmin.

EARLY CROW –LIPUT MYYNNISSÄ NYT
Erikoishintaiset kolmen päivän Early Crow -liput ovat myynnissä Tiketin, Ticketmasterin ja Lippupisteen verkostoissa hintaan alkaen 119 e. Early Crow -liput ovat myynnissä nyt ilmoitetulla hinnalla kuluvan vuoden loppuun tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Lippuja on myynnissä rajoitettu erä, joten toimi nopeasti.

Muista lippukategorioista, VIP-paketeista ja niiden hinnoista tiedotetaan myöhemmin.

Juhlavuoteen latautumisen voit aloittaa mehustelemalla Tuska 2016 virallisella aftermoviella.

Yksinkertainen on kaunista; Tuskan löytää nykyään verkosta Tuska.fi -osoitteesta.

Yhteistyössä: Radio Rock, Inferno, Imperiumi, Alepa.

LISÄTIEDOT:
tuska.fi
facebook.com/TuskaOpenAir
twitter.com/tuskafestival
instagram.com/tuskafestival

#tuska2017
#metalsummer2017
#tuska20th
#tuskafestival
#tuskalive