29.06.2015

Tuska 2015 löylyteltiin päätökseen Alice Cooperin johdolla

TUSKA 2015 valloitti Helsingin Suvilahden kolmeksi päiväksi ja tarjoili väkevän artistikattauksen rinnalla monipuolisen setin laadukkaita aluepalveluita. Raskaan musiikin ykkösfestari kokosi viikonlopun aikana yhteen reilu 25 000 tuskalaista ja toi oman väkevän lisänsä Helsingin kirjavaan kulttuuri- ja tapahtumaviikonloppuun.

18. kertaa järjestetty Tuska löylytteli auringonpaisteisen viikonlopun päätökseen shokkirock-pioneeri ALICE COOPERIN johdolla. Maestro on merkittävä myötävaikuttaja teatraalisen ja rajoja rikkovan raskaamman musiikin kehitykseen. Artistin kanssa lavalla nähtiin myös Michael Monroe. Muita Tuska-sunnuntain esiintyjiä olivat mm. Mikael Åkerfeldtin johtama OPETH sekä kotimaista albumilistaa viimeisellä julkaisullaan dominoinut MOKOMA. Tuska-viikonlopun aikana festivaalialueen kolmelle lavalle nousi yhteensä 42 esiintyjäryhmää ja jatkoklubeilla juhli katkeraan loppuun n. 2000 henkeä.

Tapahtuma-alueen kohotettu palvelutaso laajan skaalan ruoka- ja juomatarjoiluineen iski festivaaliyleisön ytimeen. Sauna oli tulilla ja lauteet täynnä koko viikonlopun, ruokatarjontaa makusteltiin ja black dining -ravintolan mustan puhuvia annoksia tarjoiltiin täydelle tuvalle.

”Alueparannukset löysi heti yleisön ja palaute on ollut kauttaaltaan hyvää. Ensi vuoden tapahtumaa on alettu jo petaamaan, joten kehityskululle on luvassa jatkoa”, summaa Tuskan festivaalijohtaja Metal Mäkynen.

Tuska-organisaatio kiittää YLEISÖÄ, ESIINTYJIÄ sekä YHTEISTYÖKUMPPANEITA isosti onnistuneesta festariviikonlopusta. Ensi vuonna tykitellään taas.

LISÄTIETOA:
www.tuska-festival.fi
www.facebook.com/TuskaOpenAir
twitter.com/tuskafestival
instagram.com/tuskafestival