18.10.2022

Turun musiikkijuhlat: Laulun suurlähettiläs, baritoni Thomas Hampson: ”Taiteessa ei ole mitään elitististä”

Turun musiikkijuhlien omaa podcastia on päässyt kuuntelemaan Spotifysta ja TMJ:n nettisivuilta elokuusta saakka. Puhetta musiikista ja maailmasta -podcastin tänään julkaistussa jaksossa tavataan itävaltalaistunut baritoni Thomas Hampson. Amerikkalaislaulajalle musiikissa tärkeintä on totuus, ja hän haluaa edistää kulttuurin saavutettavuutta. Elitismi ja taide eivät Hampsonin puheessa mahdu samaan lauseeseen.

Turun musiikkijuhlien Songs of America -konsertissa laulaja tarjoili elokuussa yleisölle uusia sävellyksiä ja uutta lyriikkaa, koska pitää tärkeänä uuden amerikkalaisen musiikin esittämistä: “Yhdysvalloissa kysytään usein, kuka on meidän Brahmsimme, Schubertimme, Sibeliuksemme. Kysymys on täysin väärä.” Konsertin ohjelmistossa oli myös Mahleria, jolle Hampson (s. 1955) on pyhittänyt suuren osan urastaan. Konsertoinnin ohella aktiivisesti opettava taiteilija järjesti koronapandemian aikaan viime keväänä kokonaisen Mahler-kuukauden netissä.

Podcastissa Hampson kertoo, millaisena laulaja kuulee oman äänensä, miksi saksan kieli on hänelle erityisen läheinen ja miten ohjelmisto kapellimestari Klaus Mäkelän ja Turun musiikkijuhlien toimitusjohtajan Liisa Ketomäen kanssa syntyi. Hampson korostaa koulutuksen tärkeyttä, kantaa huolta musiikin opetuksen vähenemisestä ja taiteen asemasta yhteiskunnassa: “Poliittinen think thank ilman, että taide on sen ytimessä, on merkityksetöntä.” Laulaja muistuttaa, ettei ole poliitikko, mutta Venäjän sota Ukrainassa saa hänet puuskahtamaan: “Putinin toiminta on rikollista kaikilla tasoilla!”

Puhetta musiikista ja maailmasta -podcast taltioitiin elokuussa 2022 ennen baritonin Songs of America -konserttia Turun musiikkijuhlilla. Haastattelu on englanninkielinen. Podcastin toimittaa Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan työelämäprofessori, toimittaja Riitta Monto. Turun musiikkijuhlien tuottaman podcastin seuraavissa jaksoissa tavataan huippuorkesterien suosikkikapellimestari Klaus Mäkelä ja kansainvälisesti arvostettu oopperalaulaja, sopraano Tuuli Takala, joka konsertoi Turussa joulukuussa.

Sellisti Senja Rummukainen kokee elävänsä kuin kultakautta – kiitoksen siitä muusikko antaa italialaiselle arvosoittimelleen

Puhetta musiikista ja maailmasta -podcastin toisessa jaksossa mukana on Berliinissä asuva 27-vuotias sellisti Senja Rummukainen. Rummukaisen uraan mahtuu monia merkittäviä saavutuksia: valtakunnallisen Turun sellokilpailun hän voitti vuonna 2014 ja on soittanut tiensä finaaliin myös kansainvälisissä kilpailuissa.

Podcastissa Rummukainen kertoo muusikon ja soittimen tärkeästä suhteesta. Vuoden 2022 alussa hän sai soittimekseen OP Taidesäätiön omistaman Giovanni Grancino -sellon vuodelta 1698. Totuttelu italialaiseen arvosoittimeen vie aikaa, mutta jo nyt sellisti kokee elävänsä soittajana kuin kultakautta Grancinon ansiosta.

Oslon filharmonisen orkesterin soolosellistinä säännöllisesti vieraileva Rummukainen on soittanut kaikkien Suomen tärkeimpien orkesterien solistina. Todelliseksi tähtihetkeksi hän luonnehtii debytointia BBC:n sinfoniaorkesterin solistina Lontoossa viime keväänä. Konsertin kapellimestarina oli Sakari Oramo. Elgarin sellokonserttoa BBC:n orkesteri soitti sellistin mielestä ainutlaatuisen sielukkaasti.

Rummukainen pohtii, että kulttuurin tärkeä merkitys unohdettiin koronapandemian aikana, kun kulttuuritapahtumat suljettiin hetkessä kokonaan. Moni muusikko menetti työnsä yllättäen.

“Oli järkytys, miten isokin ala voidaan unohtaa ja miten se olikin yhtäkkiä niin mitätöntä”, Rummukainen sanoo kovista koronarajoituksista.

Hänen mielestään sulkujen jälkeen kulttuurin arvostus tuntuu kuitenkin kasvaneen.

Turun musiikkijuhlien podcast-sarjan avaava Paavali Jumppanen kouluttaa uudistajia klassisen musiikin kentälle – omissa konserteissaan pianisti häikäisee

Puhetta musiikista ja maailmasta -podcastin ensimmäinen vieras, pianisti Paavali Jumppanen kouluttaa tulevaisuuden muusikoita. Australian National Academy of Musicin taiteellista johtajaa kiehtoo thinkglobally, act locally -lähtökohta.

Perheen koti on tällä hetkellä Melbournessa, mistä Jumppanen saapui kesällä johtamaan monitaiteista Väyläfestivaalia Tornionlaaksossa ja Turun musiikkijuhlille arkkitehtuuriteemaiseen konserttiin Paimion parantolassa.

Podcast taltioitiin konserttipaikassa, Alvar ja Aino Aallon rakennuksessa, joka Jumppasen mielestä on valtava satsaus ihmisiin riipaisevan kauniilla tavalla.Laaja-alaisesti näkemyksellinen pianisti uskoo, että taide löytää yhteiskunnassa aina väylänsä, mutta muistuttaa, että taiteilijoiden koulutuksesta ja asemasta on Suomessa pidettävä huolta.

Podcastissa Jumppanen paljastaa, mikä musiikissa on hänelle kaikkein tärkeintä, mitä hän ajattelee konserttikritiikeistä ja mitä klassisen musiikin kentällä tarkoitetaan ovimies-indeksillä.

http://www.turunmusiikkijuhlat.fi

Turun musiikkijuhlat on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut musiikkifestivaali. Monipuolinen kaupunkifestivaali tarjoaa korkeatasoista musiikkia moneen makuun.

Festivaalin perustajana oli vuonna 1960 Turun Soitannollinen Seura. Monipuolinen kaupunkifestivaali tarjoaa yleisölleen korkeatasoista musiikkia, mm. suuria orkesterikonsertteja, kamarimusiikkia, resitaaleja, jazzia, ulkoilmatapahtumia ja konsertteja lapsille. Juhlilla käy vuosittain niin kotimaisia kuin ulkomaisia huippuartisteja.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

19.12.2024

Turun musiikkijuhlat: Aurora-konserttisarjan kevät lupaa klassikoita ja kokeilevaa musiikkia

WAM:lta Turun musiikkijuhlille siirtyneen konserttisarjan kevätkaudella on nyt julki. Tiedossa on klassisen musiikin ydinteoksia, mutta myös kokeilevampaa ohjelmistoa. Kevään ohjelman on kuratoinut säveltäjä Lauri Mäntysaari. Kaikki konsertit ovat ilmaisia ja järjestetään Taiteen talon Tehdas-rakennuksen Pääsalissa.…

18.12.2024

Turun musiikkijuhlat: Katedraali soi! -viikko käynnistyy Turun tuomiokirkossa Senja Rummukaisen soolosellolla

Katedraali soi! -viikon avajaiskonsertti pidetään maanantaina 3. helmikuuta 2025 kello 19, ja illan pääosassa loistaa yksi sukupolvensa lahjakkaimmista sellisteistä, Senja Rummukainen. Konsertin tuottaa Turun musiikkijuhlat. Soolosellon tunnelmallinen matka menneestä nykypäivään Konsertin ohjelma on huolellisesti kuratoitu…

11.12.2024

Turun musiikkijuhlien digihanke tukemassa ikäihmisten digitaalista saavutettavuutta

Turun musiikkijuhlat on vuosien 2023–2024 aikana toteuttanut merkittävän digihankkeen osana EU-rakennetukea, jonka tavoitteena on ollut kehittää ikäihmisten digitaalista saavutettavuutta ja ymmärtää paremmin heidän tarpeitaan digipalveluiden käytössä. Hanke on ollut osa musiikkijuhlien laajempaa strategiaa palvella kaikkia…