09.05.2016

Turku Jazz Festivalin vuoden artisti 2016 on Jusu Heinonen

Elokuisen Turku Jazz Festivalin vuoden artistiksi valittiin turkulaisen musiikkikentän monipuolinen toimija ja multi-instrumentalisti Jusu Heinonen. Titteli julkistettiin Hansan Kevätkortteli! -tapahtumassa helatorstaina 5.5. Palkittu esiintyy tuoreen yhtyeensä kanssa Turku Jazz Festivalin ohjelmassa Panimoravintola Koulun pihalla perjantaina 19.8.

Multi-instrumentalisti Jusu Heinosen soitinvalikoima kattaa eri saksofonit, klarinetin, bassoklarinetin, poikkihuilun ja haitarin. Naantalista kotoisin oleva Heinonen on opiskellut Metropolia Ammattikorkeakoulussa pop&jazz-linjalla saksofonin soiton musiikkipedagogiksi. Turun konservatoriolla hän on toiminut lehtorina vuodesta 2010 alkaen ja vuodesta 2015 pop/jazz-musiikin vastaavana.

Heinonen on myös yksi paikallisen big bandin Turku Jazz Orchestran perustajajäsenistä ja on toiminut yhdistyksen puheenjohtaja vuodesta 2014 alkaen. Hän luotsaa omaa Relax Corner bändiä ja on soittanut useiden Suomen huippuartistien kuten kuten Sami Saaren, Veeti Kallion, Johanna Förstin, Niko Ahvosen, Tapani Kansan, Pepe Willbergin ja monien muiden kanssa. Heinonen on ollut tuttu näky myös teatterimuusikkona Turussa vuodesta 2009 alkaen, ja hän vastaa useiden ravintoloiden, kuten Rennon, Tiirikkalan ja Julinian musiikkituotannoista.

Omaksi valtikseen Heinonen mainitseekin monipuolisuuden. Leikillisesti jopa määrä korvaa laadun. ”Kaikki musiikki on hyvää, kun sitä tehdään hyvin”, toteaa Heinonen.

Turku Jazz Festivalilla Heinonen esiintyy kokoonpanonsa Jusu Heinonen & Gyl5
kanssa, joka soittaa nyt esittää ensimmäistä kertaa hänen omaa tuotantoaan. Turkulaisista luottomuusikoista kootun bändin soittajat ovat tuttuja useista yhteisistä yhtyeistä, ja kaikki ovat mukana esimerkiksi Turku Jazz Orchestrassa ja Relax Cornerissa.

Turku Jazz Festival 2016
Jusu Heinonen Gyl5
Pe 19.8. klo 17
Panimoravintola Koulun piha

Jusu Heinonen – saksofonit
Ilpo Murtojärvi – kitara
Timo Kajamies – koskettimet
Vesku Saloranta – basso
Taneli Korpinen – rummut

Turku Jazz Festival järjestetään 18.-21.8.2016.
www.turkujazz.fi