05.08.2015

Torstaina 6.8. Rauma Festivossa musiikillista kaupunkisuunnistusta ja Sibeliusta

Festivaaliviikon torstaille on muodostunut Rauma Festivoon perinne, joka jalkauttaa viikon taitelijat ympäri Vanhaa Raumaa. Carpe diem –minikonsertit kaikuvat normaalisti suljetuissa yksityispihoissa, Kaunisjärven vanhainkodissa ja Kordelinin kappelissa. Jokainen konsertti on yllätys, sillä esiintyvä taiteilija selviää vasta paikanpäällä. Nämä intiimit konsertit ovat kasvattaneet suosiotaan vuosi vuodelta yleisössä.

– Tämä on tällainen musiikkisuunnistus Vanhassa Raumassa, kiteyttää tapahtuman tämänvuotinen taiteellinen johtaja Mika Kares, joka itsekin löytyy eräästä päivän konserttipaikoista.

Torstai-illan konsertissa ”Suuri, suurempi, Sibelius!” kuullaan juhlavuottaan viettävän säveltäjän lauluteoksia sekä huumaavan kaunis Voces Intimae. Festivon taiteilijoiden joukosta löytyy tuore Sibelius-laulukilpailun voittaja baritoni Aarne Pelkonen, joka itseoikeutetusti on yksi illan solisteista. Hänen kanssaan lavalle nousevat sopraanot Tiina-Maija Koskela ja Kaisa Ranta sekä pianisti Juho Alakärppä.

Konsertissa kuullaan myös Sibeliuksen Pianotrio C-duuri, jossa soittavat Alakärpän lisäksi Lapin kamariorkesterin konserttimestari Reetta Kataja sekä Tanskan kuninkaallisessa oopperaorkesterissa ja Suomen Kansallisoopperassa soolosellistinä toimiva Samuli Peltonen.

Katajan ja Peltosen Festivo-urakka alkoi tiistai-illan avajaiskonsertissa, jossa energinen Tiera-kvartetti debytoi Samuel Barberin Jousikvartetto h-mollin sävelin. Tämä festivaalia varten koottu kvartetti sai yhtenäisellä ja voimallisella soinnillaan kuulijan silmäkulman kostumaan.

Avajaiskonsertin tähtenä loisti pianisti Johannes Piirto, joka esitti kaksi omaa kappalettaan: Helsingin Musiikkitalon avajaisissa kuullun  teoksen Virta sekä keväällä 2015 valmistuneen Kaari pianolle ja jousitriolle. Lisäksi Piirto tulkitsi herkän kauniisti Hindemithin Pianosonaatin nro2. Konsertissa esiintyi myös italialaissyntyinen harpisti Stefania Saglietti, jonka helisevän soljuvaa soittoa kuullaan myös Carpe diem –päivän klo 15 konsertissa POsellissa sekä perjantai-illan konsertissa ”Romantiikan roihu”.

Rauma Festivo torstaina 6.8.

Carpe diem klo 10-17.30

Rauma Festivon taiteilijat jalkautuvat vanhaan Raumaan! Noin 15 minuutin konsertteihin ympäri vanhaa kaupunkia on vapaa pääsy. Kuka soittaa ja mitä – se selviää vain hetkeen tarttumalla!

klo 10: Wälmlä, Eteläpitkäkatu 30

klo 11: Auleen, Kuninkaankatu 36

klo 12: Kordelinin kappeli, Vanha hautausmaa

klo 13: Kaunisjärven vanhainkoti

klo 14: Heinlä, Kuninkaankatu 56

klo 15: Poselli (Saammeko esitellä: harppu ja cembalo [kesto n. 45 min])

klo 16: Salwi, Itäkatu 2

klo 17: Naol, Pappilankatu 35‒37

Saammeko esitellä: harppu ja cembalo Posellissa klo 15

Harpisti Stefania Saglietti ja cembalon soittaja soittaja Ilpo Laspas esittelevät heliseviä instrumenttejaan. Festivon taiteellinen johtaja Mika Kares on mukana kertomassa, kuinka monenlaista musiikkia enkelten soittimilla voidaan tehdä. Vapaa pääsy.

Suuri, suurempi, Sibelius! Kustaa Aadolfin kirkossa Eurajoella klo 19

Tasavuosia juhlivaa kansallissäveltäjää kunnioitetaan Rauma Festivossa kokonaisella konsertilla ja suurella esiintyjäjoukolla. Ohjelmassa rakastetuimpien laulujen ohella suoraan sieluun soiva jousikvartetto Voces intimae. Taiteilijoina sopraanot Tiina-Maija Koskela ja Kaisa Ranta, baritoni Aarne Pelkonen, pianisti Juho Alakärppä sekä Tiera-kvartetti.  Liput 25€ / 10€.

Koko ohjelma osoitteessa: www.raumanfestivo.fi