28.07.2025

Torstai käynnistää satojen tapahtumien Oulun juhlaviikot

Oulun juhlaviikkojen festivaalit täyttävät kaupungin elokuussa monipuolisilla kulttuuritapahtumilla. Yhteensä ohjelmistoon kuuluu Oulun Taiteiden Yön kuhina mukaan luettuna jopa 400 erillistä kulttuuritapahtumaa. 15:ttä kertaa järjestettävien Oulun juhlaviikkojen runsaasta ohjelmistosta pysyy parhaiten perillä Oulun juhlaviikkojen ohjelmasivuston kautta, jossa sopivaa elämystä voi etsiä eri suodattimilla ajankohdan, taiteenlajin ja festivaalin perusteella.

Tänä vuonna ensimmäinen tapahtuma on torstaina 31.7. kello 18 Tuiran kirkossa, kun Iiro Rantala antaa parastaan Elojazzin avauskonsertissa. ”Suomijazzin ihmemiehen esiintymisissä yhdistyy taidokkuus, herkkyys, huumori ja viihdyttävyys”, Elojazzin taiteellinen johtaja Aili Ikonen kuvaa Rantalan karismaa.

Torstai-iltaa voi jatkaa RioLivessä Oulu All Star Big Bandin 20-vuotissynttäreillä valovoimaisen China Mosesin tähdittämässä konsertissa. 20-vuotiasta bändiä johtaa Jukka Eskola. Perjantain ja lauantain pääkonsertit ovat tuttuun tapaan Hupisaarten kesäteatterilla, missä nähdään mm. Josefiina Vannesluoma & Mortal Lease, Francesca Tandoi Trio, Tuomo feat. Maja Mannila ja Marius Neset Quartet. Etkot nautitaan Jumprun terassilla ja jatkot Amarillon yökerhossa.

Sunnuntaina Lasten elämysten elokuussa 3.8. Hupisaarilla on Lastenjatsien vuoro. Lavalle nousevat Risto Järvenpää – Tatsia & Janssia, Soiva Siili ja Liikkuva Laulureppu.

Oulun juhlaviikot jatkuu 29.8. asti. Suurimpaan osaan Oulun juhlaviikkojen tapahtumista on vapaa pääsy. Koko ohjelmistoon voi tutustua osoitteessa www.oulunjuhlaviikot.fi, mistä löytyvät myös lipunmyyntitiedot.

Oulun juhlaviikot on kolmannen sektorin toimijoiden yhteenliittymä, jonka tapahtumien takana on satoja ammattilaisia ja vapaaehtoisia. Oulun juhlaviikkojen koordinoinnista ja osasta tapahtumien tuotannoista vastaa Oulun kulttuuritapahtumayhdistys. Jäsentapahtumia tuottavat jäsenyhdistykset ja muut yhteistyökumppanit. Elojazzin tuottaa Jazz-20 ry. Lastenjatsit tuottaa Oulun Lastenmusiikki ry.

Oulun juhlaviikot on kuuden festivaalin ja lisäohjelmiston elokuinen kokonaisuus, josta nauttii vuosittain noin 60 000 kävijää.

Oulun juhlaviikkojen jäsentapahtumia ovat Elojazz, Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaali, Oulun Muusajuhlat -sanataidefestivaali, Oulun Taiteiden Yö, Oulun Musiikkivideofestivaalit, Ilmakitaransoiton MM-kisat ja Flow Productions. Ohjelmistoon kuuluu lisäksi Oulun juhlaviikkojen ekstroja: makrokonsertti, kuoropäivä sekä ohjelmaa lapsille ja muuta vuosittain vaihtuvaa ohjelmistoa.

Oulun juhlaviikkojen jäsenet järjestävät elokuussa vakiintuneita, korkeatasoisia kulttuuritapahtumia, jotka eivät kilpaile ohjelmistollaan vaan täydentävät toisiaan. Oulun juhlaviikot on Finland Festivalsin jäsen ja kuuluu VisitOulun verkostoon. Oulun juhlaviikoilla on Ekokompassi-ympäristösertifikaatti.

Oulun juhlaviikkoja koordinoi Oulun kulttuuritapahtumayhdistys ry, joka on mukana Euroopan kulttuuripääkaupunkivuodessa Delta Life -projektilla.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

12.08.2025

Oulun juhlaviikot: Muusajuhlat ja Taiteiden Yö tarjoavat tällä viikolla satoja kulttuuritapahtumia

Kulttuuria voi kokea tällä viikolla runsain mitoin suurimmaksi osaksi pääsymaksutta ja hyvin matalalla kynnyksellä erityisesti Oulun keskustassa. Sanataidefestivaali Oulun Muusajuhlat tarjoaa keskiviikosta sunnuntaihin sanataiteeseen liittyviä monitaiteellisia tapahtumia lounasajasta iltamyöhään. Kymmenien esiintyjien joukossa on kiinnostavia puhujia…

04.08.2025

Oulun juhlaviikkojen toisella viikolla kuvataidetta, kamarimusiikkia ja elämyksiä lapsille

Oulunsalo Soi ja Oulun Musiikkivideofestivaalit avaavat ohjelmistonsa tällä viikolla kuvataidenäyttelyillä. Oulunsalo Soi maustaa kamarimusiikkia sarjakuvalla. Aapo Kukon näyttelyssä Oulunsalon kirjastossa on töitä tulevasta sarjakuvateoksesta Punainen Beethoven, joka käsittelee säveltäjä Dmitri Šostakovitšin elämää. Avajaisia vietetään 6.8. kello…

21.07.2025

Oulun juhlaviikkoja vietetään 15. kertaa

Oulun juhlaviikot järjestetään tänä vuonna 15. kertaa. Elämysten elokuun aloittaa Elojazz torstaina 31.7. ja sen päättää Kuoropäivä kaupungintalolle perjantaina 29.8. Kuukauden aikana monitaidefestivaalilla on luvassa muun muassa Oulu All Star Big Bandin 20-vuotissynttärit, sankarillisia kamarimusiikkielämyksiä,…