05.03.2014

Toronton sinfoniaorkesteri jatkaa Helsingin juhlaviikkojen sinfoniaorkesterien vierailusarjaa

Helsingin juhlaviikot tuo kansainvälisten sinfoniaorkesterien vierailusarjassaan maailman huippuorkestereita suomalaisyleisön eteen. Sarja jatkuu, kun Toronton sinfoniaorkesteri esittäytyy laajasti Juhlaviikoilla. Orkesteri on sarjan ensimmäinen pohjoisamerikkalainen vieras.

Torstaina 21.8. Musiikkitalossa orkesteri esittää kapellimestari Peter Oundjianin johdolla Rahmaninovin mestariteoksen Sinfoniset tanssit sekä kanadalaisen kulttisäveltäjä Claude Vivier’n musiikkia. Grammy-palkittu James Ehnes on illan solisti Tšaikovskin  Viulukonsertossa.

Kotikaupungissaan Toronton sinfoniaorkesteri on tullut suosituksi myös poikkeuksellisten, perinteisen kaavan rikkovien konserttien tekijänä. Perjantaina 22.8. Musiikkitalon salissa vietetään myöhäisiltaa torontolaisten seurassa ja kuullaan Šostakovitšin yhdestoista sinfonia. Lisäksi luvassa on puhetta, musiikkia ja yhdessäoloa, Peter Oundjianin isännöidessä iltaa.

Liput molempiin konsertteihin ovat myynnissä Lippupalvelussa huomenna torstaina 6.3.2014.

Juhlaviikot aloitti kansainvälisten sinfoniaorkesterien vierailusarjansa vuonna 2012. Sen puitteissa Helsingissä on kuultu jo mm. Amsterdamin kuninkaallista Concertgebouw-orkesteria italialaisen Daniele Gattin johdolla, Berliinin filharmonikoita Sir Simon Rattlen johdolla sekä Leipzigin Gewandhaus-orkesteria ylikapellimestari Riccardo Chaillyn johdolla. Sarja toteutetaan yhteistyössä Alfred Kordelinin säätiön, Helsingin kaupungin ja Musiikkitalon kanssa.

Helsingin juhlaviikkoja vietetään seuraavan kerran 15.-31.8.2014.
Vuoden 2014 koko ohjelma julkistetaan torstaina 24.4.2014.
*****************

Toronto Symphony Orchestra
Musiikkitalo to 21.8.2014 klo 19.00
Kapellimestari Peter Oundjian
Viulu James Ehnes
Ohjelma
Claude Vivier: Orion
Pjotr Tšaikovski: Viulukonsertto
Sergei Rahmaninov: Sinfoniset tanssit

Yö Musiikkitalossa
Musiikkitalo pe 22.8. klo 21.30
Kapellimestari Peter Oundjian
Ohjelma
Dmitri Šostakovitš: Sinfonia nro 11

Liput ovat myynnissä to 6.3.2014 Lippupalvelussa.
Liput toimituskuluineen alkaen 88,50 – 78,50 – 68,50 – 27,50 / 32,50 euroa.
Yö Musiikkitalo –tapahtuman liput toimituskuluineen alkaen 32,50 euroa.
Lippupalvelun verkkokauppa www.lippupalvelu.fi
Lippupalvelu, puh. 0600 10 800 (1,98 euroa/min + pvm) ma-la klo 8-21, su 8-18.

Twitter: @Juhlaviikot
#juhlaviikot

www.helsinginjuhlaviikot.fi