09.04.2018

Täydenkuun Tanssit: Tanssia ja musiikkia yli rajojen

Täydenkuun Tanssit -nykytanssifestivaalin tämän vuoden kurssitarjonta on poikkeuksellisen laaja ja monipuolinen ja tarjonnassa olemme huomioineet nuoret, aikuiset ja seniorit. 11 kurssimme tasot on myös suunniteltu sopiviksi sekä ensikertalaisille, harrastajille että ammattilaisille.

Kurssit on suunniteltu festivaalin teemaan ”Tanssia ja musiikkia yli kulttuurirajojen” ja ne linkittyvät festivaalin ohjelmistoon; kurssilaisilla on ainutlaatuinen tilaisuus nähdä opettajiensa esityksiä ja näin opiskelijoille avautuu kokonaisvaltaisempi ja syvällisempi kokemus opetuksesta sekä opettajien taiteellisesta ajattelusta.

Opettajat ovat alansa huippuja ja kansainvälisesti arvostettuja pedagogeja ja taiteilijoita. Kotimaisten opettajien lisäksi opettajavieraita saapuu Espanjasta, Saksasta, Taiwanista, Sveitsistä, Burkina Fasosta ja Senegalista. Ulkomaisista opettajista Filbert Tologo, Saeed Hani, Javier Sangrós, Po-Chang Tsai ja Chien-Chih Chang vierailevat nyt ensimmäistä kertaa opettajina ja esiintyjinä Suomessa.

Kotimaista ja ulkomaista nykytanssia esittävä festivaali järjestetään Pyhäjärvellä vuonna 2018 jo 27. kerran. Festivaalin ajankohta on 25.-29.7.2018. Muutosta viime vuoteen on se, että festivaali on viisipäiväinen ja, että se pidetään keskiviikosta sunnuntaihin. Tietoa nyt julkistettavista viidestä teoksesta löytyy nettisivultamme www.fullmoondance.fi. Medialle-alasivulla on myös pressikuvia. Kursseista on selostus tämän tiedotteen liitteenä. Loppuohjelmisto julkistetaan huhti-toukokuun vaihteessa.

Pyhäsalmen Tanssi ry järjestää vuosittain heinäkuun lopussa kansainvälisen Täydenkuun Tanssit -nykytanssifestivaalin ja ylläpitää alueellista lapsille ja nuorille taiteen perusopetusta antavaa Tanssiopisto Uusikuuta. Yhdistys on ollut yksi neljästä Pohjoisen tanssin aluekeskuksen muodostavasta organisaatiosta vuodesta 2004 lähtien. Täydenkuun Tanssit on yksi Finland Festivals -tapahtumista.

www.fullmoondance.fi

www.facebook.com/fullmoondancefestival