09.01.2015

Tapiola Sinfonietta tähdittää Hippaloita

Lasten taidefestivaali Hippaloita juhlitaan ensi kesänä näyttävästi musiikki teemalla. Jo 38. kerran järjestettävän Suomen vanhimman monitaiteisen festivaalin kruununjalokivenä sädehtii ihan oikea sinfoniaorkesteri, kun Tapiola Sinfoniettan hurmaava lastenkonsertti saapuu kaupunkiin. Koko perheen tarinallinen lastenkonsertti Kissakeisari ja appelsiinikuu kuullaan Verkatehtaan Vanaja-salissa torstaina 30.7.2015. Orkesteria johtaa kapellimestari József Hárs.

Timo Klemettisen säveltämä musiikki perustuu Tuula Korolaisen Kissa, kissa, kissa -kirjan runoihin. Kissakeisarin seikkailuista kertovien laulujen solisteina ovat Ulla Piispanen, Tarja Luoma ja Matti Tegelman. Kissakeisari ja appelsiinikuu -konsertin tarina saa alkunsa siitä, että Kissakeisari kuulee isältään tarinan appelsiinikuusta ja päättää lähteä etsimään sitä. Matkallaan Kissakeisari kohtaa mm. Yön kissan ja Kynsijengin ja selvittää vähitellen sen, mikä on kissan tehtävä. Tärkeitä ovat unelmat, jotka voimme löytää, kun niitä oikein etsimme.

Lasten taidefestivaali Hippalot järjestetään 30.7.–2.8.2015 Hämeenlinnan Verkatehtaalla.

Ohjelmisto kokonaisuudessaan julkistetaan toukokuussa.