13.12.2018

Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaali: Tanssiteatteri MD:n vuosi oli onnistunut

Tanssiteatteri MD:n vuosi 2018 oli vauhdikas, useiden ensi-iltojen ja keikkojen värittämä. Vuoden aikana MD järjesti yhteensä 153 eri tapahtumaa tai esitystä Tampereella ja muualla Suomessa. Eri tapahtumiin mahtui mukaan niin omia kotiesityksiä, keikkoja, Tanssivirtaa Tampereella –nykytanssifestivaali kuin tanssityöpajoja ja yleisötyötä. Kotinäyttämöllä Hällässä MD tarjosi vuoden aikana eri-ikäisille yleisöilleen yhteensä 63 esitystä. Esityksistä 47 oli suunnattu lapsille ja nuorille sekä 16 aikuiskatsojille. Katsojia MD:n esityksissä Hällä-näyttämöllä kävi yhteensä 4 978. Vuoden kokonaiskävijämäärä oli 10 981.

Vuonna 2018 ensi-illan sai neljä uutta teosta. YLE:n Pikku Kakkosesta tutun TV-sarjan Pikku Pörriäisen ihastuttavat hyönteishahmot siirtyivät näyttämölle. Elina Jakowlevan koreografia Ystäväni Pikku Pörriäinen koko perheen esitys sai ensi-iltansa 14.9. Kantaesityksensä 26.10. saivat Susanna Leinosen sisällissodan jättämiä jälkiä pohtiva Kenttä ja Alpo Aaltokosken duetto Sisaret aiheenaan sisarusten välinen yhteys. Lisäksi ympäri Eurooppaa kiertänyt Martina Martin konsepti ja ohjaus Hamlet private sai Samuli Roinisen esittämänä ensi-iltansa 9.11. Kehä-festivaalilla Oulussa. Teos esitetään yhdelle katsojalle kerrallaan baarissa tai kahvilassa ja sen Tampereen ensi-ilta on 8.1.2019. Katsojamäärien osalta suurimman suosion saavuttivat Ystäväni Pikku Pörriäinen sekä Kenttä & Sisaret –ilta, joiden täyttöprosentti oli 95,89 %.

Ensi-iltojen lisäksi ohjelmistossa jatkoivat Elina Jakowlevan koreografioima nuorille suunnattu esitys Mikä **t*n Pikku Prinssi?, Tero Saarisen humoristinen ja absurdi Loopit sekä Samuli Roinisen koko perheen tanssia, tekstiä ja laulua yhdistelevä Sankari Moilanen ja Eve. Lisäksi aina yhtä suositut perheen pienimmille suunnatut esitykset jatkoivat ohjelmistossa, Taikalaatikko (2003) esitettiin jo 196. kerran ja Santeri Sammakon seikkailut -esityksestä nähtiin 92. esityskerta.

Kevätkaudella MD ja Tampereen konservatorio toteuttivat yhteistyössä ensimmäisen yhteisen esitysillan
3 tulevaisuutta. Ohjelmassa nähtiin Valtteri Raekallion ensi-ilta konservatorion tanssiopiskelijoille sinä minäsi kanssa sinuiksi, minä sinäni kanssa minuiksi sekä Sakari Kinnusen soolo Jatkoin suoraan ja osioita MD:n esityksistä Secunda Prattica ja Puuttuva pala & Täysi.

Omien näyttämöesitysten lisäksi MD keikkaili 34 esityksellä kotimaassa keräten yhteensä 2 144 katsojaa. Keikoilla kiersivät suositut lasten teokset Santeri Sammakon seikkailut, Taikalaatikko, Sankari Moilanen ja Eve, Tanssiva Muumilaakso ja Kurkistuksia Tanssivaan Muumilaaksoon. Aikuisten teoksista keikkailivat Sisaret, osiot teoksista Hyppy ja Kenttä. Teoksia nähtiin mm. Kajaanin Dance Festivaalilla, Tanssin Aika –festivaalilla ja Aaltokoski Dance Marathonissa.

Tanssivirtaa Tampereella –nykytanssifestivaali järjestettiin 21. kerran 22.-27.5.2018. Festivaalin 26 eri tapahtumaa keräsivät yhteensä 1 148 katsojaa. Katsojamäärä ylitti yleisöodotukset.

iwww.tanssivirtaa.net