16.12.2021

Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaali: Tanssiteatteri MD:n nykytanssiteokset taipuivat vuoden 2021 aikana onnistuneesti myös striimiesityksiksi  

Tanssiteatteri MD valmisti vuoden aikana kolme kantaesitystä.  Tanssiteatteri MD:n, Petri Kekoni Companyn, CHANGEnsemblen ja Tampere Biennalen yhteistuotanto, Minna Leinosen säveltämä ALMA!-liikeooppera kapellimestarinaan Jutta Seppinen yhdisti innovatiivisesti eri taidemuotoja. Marraskuun 4. päivä ensi-iltansa sai Anniina Kumpuniemen koreografia Valintoja-Choices, joka toi lavalle viisi yhtäaikaista sooloa. Molemmat ensi-iltateokset siirtyivät kiertueohjelmistoon. Osana Tapahtumien yön Off-ohjelmistoa sai ensi-iltansa Hämeenpuistossa 8. elokuuta Anniina Kumpuniemen ja Samuli Roinisen Lauta-Board. Lisäksi Roininen ja Kumpuniemi valmisti Tampereen konservatorion tanssin opiskelijoille kaksiosaisen teoksen CityZen, joka johdatti katsojat koskipuistoista Finlaysonin TR5:een.

Tanssiteatteri MD tarjosi keväällä striimattuina esityksinä kaksi teosta lapsille ja neljä aikuisille.  Striimattuja esityksiä olivat Anniina Kumpuniemen Lovekicks (livestriimi), Tero Saarisen Loopit, Samuli Roinisen Santeri Sammakon seikkailut ja Tanssiva Muumilaakso. Myös yhteistuotantona syntyneen Petri Kekonin, Hanna Weseliuksen ja Minna Leinosen ALMA!-liikeoopperan ensi-ilta nähtiin 17.2. livestriimattuna. Yhteensä striimiesityksiin kertyi katsojia 829. Kevätkauden live-yleisölle esitettäviä teoksia olivat ainoastaan maaliskuussa neljä kertaa yhdelle katsojalle esitetty Hamlet private ja kesäkuussa syksyn ensi-iltateoksen Valintoja-Choices esitysdemo 4.

Syksyllä palattiin elävien esitysten pariin ja Hällä-näyttämöllä nähtiin 21 lapsille ja 23 aikuisille suunnattua esitystä. Syyskauden avasivat Hamlet private –esitykset yhdelle katsojalle kerrallaan Ravintola Teerenpelissä.  Tero Saarisen uudistettu teos Loopit päästiin vihdoin kokemaan livenä syyskuussa Hällä-näyttämöllä.  Lapsiyleisölle esitettiin Elina Jakowlevan Ystäväni Pikku Pörriäinen ja Samuli Roinisen Santeri Sammakon seikkailut -teoksia. Aiemmin jo kertaalleen siirretty esitysvierailu Susanna Leinonen Companyn Nasty siirtyi tammikuulle 2022.

Tanssiteatteri MD otti koronapassin käyttöön 30.11. esityskauden jatkuvuuden turvaamiseksi.

24. Tanssivirtaa Tampereella –nykytanssifestivaali siirtyi tänä vuonna syyskauden lopulle ja järjestettiin onnistuneesti 7.-12.12.Festivaalilla nähtiin neljä näyttämöteosta koreografeinaan Iiro Näkki, Ari Numminen, Mikko Niemistö ja ruotsalainen Helena Franzén sekä kaksi kotimaisten ja kansainvälisten tanssielokuvien näytöstä. Tapahtuma keräsi vierailijoita yhteensä 588.

Kokonaisuudessaan tapahtumia ja esityksiä oli vuoden 2021 aikana 133 keräten yhteensä 5 701 katsojaa.

Festivaalin sivuille