07.06.2010

Tangomarkkinoiden kilpailun Mariskan voittajatangon ensiesitys tänään 7.6.

”Sua kaipaan” ensiesitetään YLE Radio Suomessa ja Tangomarkkinoiden netissä – Mariska kuullaan myös voittoisan tangonsa tulkitsijana

Tangon Sävellys- ja sanoituskilpailun vuoden 2010 voittajakappale ”Sua kaipaan” saa ensiesityksensä YLE Radio Suomen taajuuksilla ympäri Suomen tänään maanantaina, jonka jälkeen kappale lähtee yleiseen radiosoittoon.

Kappale on kuunneltavissa myös Tangomarkkinoiden www-sivuilla:
http://www.tangomarkkinat.fi/kuuntele_voittajakappaleet.html

Voittotangon on säveltänyt ja sanoittanut rap-artistina tunnettu Mariska. Sävellyksen takaa löytyy myös suomalaisena tuottajana ja lauluntekijänä monien pop- ja rockartistien takana tunnettu Rauli ”Rake” Eskolin. Tänä keväänä uuden albuminsa julkaissut Mariska kuullaan myös voittotangonsa tulkitsijana. ”Mariska & Pahat Sudet” pitkäsoitto edustaa sanoittaja-säveltäjä-artistin uutta asenne-iskelmällistä linjaa.

”Ajatukseni kilpailuun osallistumisesta syntyi jo muutama vuosi sitten, mutta pitihän sitä ensin vähän maistella ja mutustella. Mikään tango-ekspertti minä en tietenkään ole – ihan fiilispohjalta lähdin biisiä rakentamaan. Sanoitus syntyikin varsin helposti, se oli selkeästi ollut piilossa sisälläni ihan valmiina tupsahtamaan ulos ja kisaan.

Äsken julkaistu uusi albumini sisältää rouheasti ilottelevaa iskelmää jazz-vivahteilla maustettuna. Sitä tehdessäni aloin kuunnella tarkemmin vanhaa suomalaista iskelmämusiikkia. Tämä toimi inspiraationa myös tangon tekemiseen,” Mariska kertoo kappaleensa syntyprosessista.

”Kappale on perinteikkään tangon peruselementeistä taitavasti rakennettu kokonaisuus, tarina sisältää vahvasti tämän päivän arkeen kohdistuvaa viestiä ja kerronta on maanläheinen. Sanoitus ja sävellys tukevat hienosti toisiaan, ja kappaleen intensiteetti kasvaa aina loppuun asti.

Tango vie kuulijansa suoraan tarinan tapahtumien ja tunnetilojen keskiöön,” kilpailutuomariston puheenjohtajana toimiva Seinäjoen Tangomarkkinoiden toimitusjohtaja Pekka Leinonen kuvailee voittajakappaletta.

Mariska tullaan näkemään Seinäjoen Tangomarkkinoilla lauantaina 10.7., jolloin hän esittää voittotangonsa Tangomarkkinat-laulukilpailun finaalissa (YLE TV2:n, Radio Suomen ja Satumaan suora lähetys). Lisäksi Mariska lataa Pahat Sudet -yhtyeensä kanssa uutta iskelmällistä tuotantoaan Tangokadun päälavalla.

Tämänvuotisen Tangon Sävellys- ja sanoituskilpailun toiselle sijalle nousi Mika Jämsän säveltämä ja Kaje Komulaisen sanoittama tango ”Taas lasken tiilten päät”. Tango on radiosoitossa parhaillaan, ja sen tulkitsijana kuullaan kaikkien aikojen ensimmäinen tangokuningatar Arja Sipola.

Molemmat voittajakappaleet julkaistaan tulevalla Tangomarkkinoiden kokoelmalevyllä, joka ilmestyy heinäkuussa Seinäjoen Tangomarkkinoilla.

Suomalaisen tangon taikaa… hiljaa yössä!
– Semifinaalitapahtuma Turussa 17. – 19.6.2010
– Seinäjoen Tangomarkkinat 7. – 11.7.2010

http://www.tangomarkkinat.fi