23.07.2019

Tampereen Teatterikesän viimeiset kiinnitykset Olavi Uusivirta ja Sagolik

Tampereen Teatterikesä juhlistaa Ohjelmateltan 20-vuotisjuhlavuotta vielä yhdellä kiinnityksellä: torstaina 8. elokuuta klo 22 lavalle nousee Olavi Uusivirta.

Emma-palkittu monilahjakkuus ja  vaikuttavista live-esiintymisistä tunnettu näyttelijä-muusikko esiintyy Ohjelmateltassa duona kitaravirtuoosi Timo Kämäräisen kanssa.

Lipunmyynti Uusivirran konserttiin käynnistyy tiistaina 23. heinäkuuta klo 9.

Runoutta, pienimuotoisia teatteriesityksiä ja musiikkia sykkivä Teatterikesän maamerkki  pystytetään Tampereen Keskustorille 6.–10. elokuuta 2019.

Tammerin taikaa -ohjelmistossa Sagolik-duon ilmaiskonsertti

Myös Tammerin taikaa -ohjelmisto täydentyy Sagolik-yhtyeen maksuttomalla ulkoilmakonsertilla, joka järjestetään keskiviikkona 7.8. klo 19 Trattoria Tammerin puiston terassilla.

Sagolikin laulaja Stina Koistinen tunnetaan myös Teosto-palkitusta Color Dolor -yhtyeestä ja sellisti Juho Kanervo puolestaan Emma-palkitun Saimaan riveistä. Vuonna 2008 perustettu duo on kerännyt mainetta ilmaisuvoimaisilla esiintymisillään ja taidokkailla sovituksilla. Tuttujen lainakappaleiden lisäksi yhtye esittelee Trattorian terassilla myös omaa tuotantoaan.

Tampereen Teatterikesän ja Radisson Blu Grand Hotel Tammerin yhteistyönä toteutettava Tammerin taikaa  -ohjelmisto juhlistaa historiallisen hotellin 90-vuotista taivalta. Aikaisemmin julkaistu Jorma Uotisen Pariisin taivaan alla -brunssikonsertti järjestetään lauantaina 10.8. klo 12 alkaen. Brunssin liput ovat myynnissä Teatterikesässä ja Lippupisteessä.

www.teatterikesa.fi