05.05.2022

Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa jälleen myös kansainvälisiä esityksiä

Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa nähdään kahden vuoden tauon jälkeen kansainvälisiä esityksiä. Pohjoismaiden suurin teatterifestivaali esittelee tuttuun tapaan myös laajan kattauksen kotimaista teatteria. Festivaali järjestetään 1.-7. elokuuta, nyt 53. kertaa.

Teatterikesän pääohjelmistossa on tänä vuonna kaikkiaan 19 produktiota. Kansainvälisiä esiintyjäryhmiä saapuu Ranskasta, Espanjasta ja Belgiasta. Kotimaisessa ohjelmistossa nähdään esityksiä muun muassa Kansallisteatterilta, Helsingin Kaupunginteatterilta, Oulun ja Rovaniemen teattereilta, Red Nose Companylta, KOM-teatterilta, Q-teatterilta ja Turun Kaupunginteatterilta. Lisäksi mukana on useampi vapaan kentän ryhmä.

Esitykset valinnut taiteellinen johtoryhmä, Hilkka-Liisa Iivanainen ja Tanjalotta Räikkä, luonnehtii ohjelmistoa:

”Pääohjelmiston keskiössä on tänä vuonna perhe ja mieli – niin mielenmaisema kuin mielenterveyskin. Nyt jos koskaan on aika kysyä, mitä inhimillisyys, läheisyys ja lämpö meille merkitsevät.”

Festivaalilla nähdään kolme kansainvälistä vierailuesitystä

Ranskalainen ohjaaja Philippe Quesne vierailee Teatterikesässä nyt neljättä kertaa. Tampereella nähtävä Farm Fatale on surrealistinen visio työttömien linnunpelättimien ekovallankumouksesta. Esityksen tuotannosta vastaa Vivarium Studio.

Espanjalaisen koreografi Marcos Moraun perustama La Veronal -ryhmä tuo festivaalille tanssiteoksen Pasionaria, joka on kuvitelma tulevaisuudesta ilman tunteita. Huippuunsa hiottu liikekieli yhdistyy visionääriseen ja humoristiseen tarinankerrontaan. Esitys tuotetaan Tampereelle yhteistyössä Tampere-talon kanssa.

Belgialais-hollantilainen All Inclusive on esitys sodan estetisoinnista tarjoten myös satiirisen otteen taidemarkkinoiden maailmaan. Esityksen ohjannut Julian Hetzel on saksalaissyntyinen, nykyisin Hollannissa asuva esitystaiteilija, muusikko ja kuvataiteilija. All Inclusive on vieraillut aiemmin muun muassa Venetsian biennaalissa.

Pohjoisen ja Varsinais-Suomen edustus

Oulun teatterin Poikani joka katosi -esitys ei pelkää ottaa kantaa kertoessaan perheen hädästä ja häpeästä. Teoksen aihe kumpuaa Oulun synkkenevästä huumetilanteesta. Esityksen on ohjannut Heta Haanperä.

Rovaniemen Teatteri tuo festivaalille näyttämösovituksen Minna Rytisalon kiitetystä esikoiskirjasta Lempi. Tiheätunnelmainen draama sijoittuu Lapin sodan aikaan. Ohjauksesta vastaa teatterin taiteellinen johtaja Miika Muranen.

Juuriltaan kajaanilainen Vaara-kollektiivi kysyy Näyttelijän kuolema -esityksessään, kuinka voisimme katsoa hyväksyvästi piilossa olevia puolia sekä itsessämme että läheisissämme. Eino Saaren ohjaama teos tutkii näyttelemisen ja esillä olemisen tiedostamattomia motiiveja ja häpeää.

Turun Kaupunginteatterilta nähdään ranskalaisen Florian Zellerin nykydraama Äiti. Maia Häklin ohjaama esitys on intiimi lähikuva naisesta, jonka identiteetti murenee pala palalta, kun aviomies ja aikuistuneet lapset etääntyvät kodista.

Pääkaupunkiseudulta vierailee useampi teatteri

Pajtim Statovcin Bolla-romaanin näyttämösovitus on ollut menestys Helsingin Kaupunginteatterissa. Milja Sarkolan ohjaama esitys kielletystä rakkaudesta nähdään festivaalilla Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä.

Suomen Kansallisteatterin dokumentaarinen esitys Sokea piste vaatii vastauksia kysymykseen, miksi ihmisten arkeen vaikuttavia poliittisia päätöksiä peitellään tai pienennetään. Esityksen on ohjannut Valtuusto- ja Eduskunta-trilogioista tunnettu Susanna Kuparinen.

KOM-teatteri tuo puolestaan Lou Andreas-Salomén (1861–1937) tarinan näyttämölle. Riikka Oksasen ohjaama Lou Salomé on ylistys vapaudelle ja naiskirjoille, jotka on pyyhitty pois historiankirjoista.

Q-teatterin Eriopis-esityksessä antiikin myytti kohtaa arktisen tragedian. E. L. Karhun kirjoittaman tekstin on sovittanut ja ohjannut Akse Pettersson.

Teatteri Takomon Viiksi-instituutti toivottaa yleisön tervetulleeksi avoimien ovien iltaan, viiksekkäiden tutkijoiden luentojen ja löydösten pariin. Työryhmälähtöinen esitys on mykkäelokuvan, live-säestyksen ja esittävän taiteen hybridi.

Klassisen kerronnan haastajat

Uusi, nuorten tekijöiden kollektiivi 4 Floors of Whores murtaa suomalaisen teatterin kuvastoa ja klassikkojen käsittelytapaa esityksessään niXXXavuori. Ryhmän työskentely muodostuu fyysisen teatterin, nykykoreografian, äänitaiteen ja performanssitaiteen vuoropuhelusta. Kollektiivin muodostavat Astrid Stenberg, Emilia Jansson, Herman Nyby ja Riku-Pekka Kellokoski.

Arni Rajamäen ja työryhmän Alku keskikohta loppu on itseironinen nykyteatteriesitys, joka tarjoilee uudenlaisen aristotelisen draamankaaren. Esityksessä näyttelijä tulkitsee yleisölle näytelmätekstin, jonka hän näkee itsekin ensimmäistä kertaa. Alku keskikohta loppu on Rajamäen taiteellinen opinnäytetyö Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun.

Tampereen yliopiston Teatterityön tutkinto-ohjelmasta, Nätyltä, vuonna 2021 valmistunut näyttelijä Talvikki Eerola tuo festivaalille sooloteoksensa Mihin katosit?. Se kertoo, miten roolit kääntyvät toisinpäin, kun lapsesta tulee vakavasti sairaan vanhemman huoltaja. Esitys on tehty yhteistyössä mielenterveysomaisten yhdistysten kanssa.

Kotiteatteri ottaa puolestaan näyttämökseen yksityiskodit. Ryhmän ensiteos Olohuoneessa aloittaa kodin eri huoneisiin sijoittuvan esityssarjan, jonka keskiössä on ventovieraanvaraisuus. Kuka tahansa Tampereen keskusta-alueen tuntumasta voi ehdottaa olohuonettaan esiintymispaikaksi ja kutsua Kotiteatterin kylään. Esitys jatkaa Teatterikesän jälkeen Pirkanmaan eri kuntien olohuoneisiin.

Lempeät yhteistuotannot ja koko perheelle suunnattu esitys

Teatteri Avoimien Ovien ja Lahden kaupunginteatterin yhteistuotanto Onnellisinta on olla onnellinen juhlistaa 60 vuotta täyttänyttä näyttelijä Taisto Reimaluotoa. Reimaluodon tulkitsema monologi kertoo ITE-taiteilijasta ja omintakeista ajatteluaan harjoittaneesta erakosta Elis Sinistöstä (1912–2004). Esitys sommittelee yhteen Reimaluodon ja Sinistön, kahden suuren elämänrakastajan, polkuja.

Elina Snickerin kirjoittama ja ohjaama Kun kissakin kuoli aloin nauraa on saanut innoituksensa Eeva-Liisa Mannerin havainnoista ja ajattelusta. Esityksessä kohtaavat näytelmäkirjailijan ja runoilijan pohdinnat siitä, miten olla oma itsensä ja säilyttää yhteys muihin. Näytelmä on Teatteri 2.0:n ja Eeva-Liisa Manner -seuran yhteistuotanto.

Red Nose Company tuo festivaalille Mary Shelleyn kauhuklassikosta ammentavan ja koko perheelle suunnatun komedian Frankenstein. Hirviönä ja tohtori Frankensteinina nähdään saumattomasta yhteispelistään tunnetut koomikot Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama.

Teatterikesän pääohjelmiston lipunmyynti käynnistyy 5.5. Lippupisteen verkkokaupassa ja myyntipisteissä kautta maan. Festivaalin oheisohjelmistot julkistetaan kesän mittaan.

Vuonna 1968 perustettu Tampereen Teatterikesä on yksi Euroopan merkittävimmistä teatterifestivaaleista. Se esittelee kotimaisen teatterin kiinnostavimmat ja ajankohtaisimmat esitykset ja tarjoaa kansainvälisiä huippuvierailuja. Festivaali seuraavan kerran 1.–7.8.2022.

https://www.teatterikesa.fi/

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

02.02.2024

Reino Bragge jatkaa Tampereen Teatterikesän hallituksen puheenjohtajana

Tampereen Teatterikesän hallitus on valinnut keskuudestaan Reino Braggen jatkamaan festivaalin hallituksen puheenjohtajana. Myös varapuheenjohtajan paikka säilyy ennallaan: varapuheenjohtajana jatkaa Tampereen Komediateatterin johtaja Panu Raipia. Puheenjohtajisto toimii kuluvan vuoden ajan. Teatterikesän hallitukseen valittiin jäseniä vuosikokouksessa viime…