11.05.2023

Tampereen Teatterikesä: TelttaLabin ohjelmistossa tänä vuonna muun muassa Borta Beast, Seela Sella, Satu Silvo ja Pikku Papun Orkesteri

Tampereen Teatterikesä ja G Livelab jatkavat yhteistyötään ja tarjoavat korkeatasoisen TelttaLab-ohjelmiston 8.–12.8.2023. Luvassa on sydämellä synnytettyä musiikkia moneen makuun, pienimuotoista teatteria sekä stand up -viihdettä. Ohjelmisto täydentyy vielä heinäkuun aikana.

Katto kohoaa heti avajaisiltana korkealle, kun lavan valtaa legendaarinen bilebändi Borta Beast – ensi kertaa Tampereella. Yhtyeessä musisoivat mm. Sami Pitkämö, Lenni-Kalle Taipale, Jarmo Saari ja Marzi Nyman.

Marzi Nyman nähdään myös versioimassa Jimi Hendrixin kuolemattomia kappaleita kvartettinsa kanssa perjantaina. Tiistain konsertissa taas tulkitaan Leevi and the Leavingsin klassikoita Minja Kosken, Mikael Saaren ja Lumos-jousikvartetin voimin.

Ykspihlajan Kino-orkesteri vie Suomi-iskelmien ja elokuvamusiikin tunnelmiin. Orkesteri on tuttu Juho Kuosmasen elokuvista ja sen riveissä laulavat mm. palkitut näyttelijät Anna ja Oona Airola. Verevä yhtyetulokas Liksom Lux yhdistää Rosa Liksomin nykymaailmaa kommentoivat laulutekstit sekä Liisa Luxin ja Eeva Koivusalon monimuotoiset sävellykset uusiksi yhteiskunnallisiksi lauluiksi.

TelttaLab hellii nyt myös lapsiperheitä, kun rakastettu Pikku Papun Orkesteri saapuu soittamaan elämäniloista musiikkiaan lapsille ja lapsenmielisille.

G Livelabin näyttämön valtaavat tänä vuonna kotimaisen teatterin ikoniset naiset. Näkymätön nainen on Satu Silvon 60-vuotisjuhlaesitys – traagisen hauska monologi kolmelle. Seela Sella ja Anne-Mari Kivimäki nousevat estradille hilpeän haikeassa esityksessä Kauan kukkineet omenapuut.

Ohjelmiston päättää uunituore maailmanensi-ilta Tommi Tuominen – Stand up -kroonikko. Kokoillan esityksessä koomikko Tommi Tuominen käy läpi henkilökohtaisen tarinansa kroonisen väsymysoireyhtymän, läheisriippuvuuden ja kuolemanpelon kourissa.

Lippuja myyvät Lippu.fi ja Teatterikesän oma lipunmyynti.

https://www.teatterikesa.fi/ohjelmisto/telttalab/

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

06.05.2026

Tampereen Teatterikesän TelttaLabin monipuolisessa ohjelmistossa runoutta, teatteria ja mehevää groovea

Tampereen Teatterikesän TelttaLab-ohjelmisto pitää sisällään runoutta ja pienimuotoisia estradiesityksiä sekä leikkisää, groovempaa energiaa. Lämminhenkisiä musiikkihetkiä tarjoavat sisarukset Laura ja Oona Airola, jotka palaavat nuoruusmuistoihin ja teinivuosiensa keikkaohjelmistoon. Taiteilijaystävysten Miiko Toiviaisen ja Sinikka Sokan konsertti on…

06.05.2026

Tampereen Teatterikesän vuoden 2026 pääohjelmisto julki

Pohjoismaiden suurin teatteritapahtuma Tampereen Teatterikesä tuo kotimaista ja kansainvälistä näyttämötaidetta elokuussa Tampereelle. Pääohjelmistossa on tänä vuonna yhteensä 16 produktiota, joista kolme on kansainvälisiä. Esitykset on valinnut pääohjelmiston taiteellinen johtoryhmä Hilkka-Liisa Iivanainen ja Tanjalotta Räikkä yhdessä…

26.02.2026

Viron Draamateatterin suosittu Rahamaa-esitys Tampereen Teatterikesään

Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa nähdään tulevana kesänä yksi lähivuosien puhutuimmista virolaisista teatteriesityksistä, Viron Draamateatterin Rahamaa. Mehis Pihlan kirjoittama palkittu näytelmä on saanut inspiraationsa Viron pankkialaa ravistelleesta kansainvälisestä rahanpesuskandaalista. Yleisömenestykseksi nousseen esityksen on ohjannut Hendrik Toompere jr.…