08.08.2022

Tampereen Teatterikesä saavutti katsojatavoitteet

Pohjoismaiden suurin teatterifestivaali Tampereen Teatterikesä kokosi viime viikolla arviolta lähes 46 000 kävijää. Luvussa ovat mukana kaikki festivaalin ohjelmistot ja tapahtumat. Teatterikesä järjestettiin maanantaista sunnuntaihin, 1.–7. elokuuta.

– Saavutimme hyvin katsojatavoitteet, mistä olemme todella kiitollisia. Teatteri ei ole menettänyt vetovoimaansa haastavien viime vuosien aikana – pikemminkin päinvastoin. Erityisen ilahduttavaa on myös, että kansainväliset esitykset kiinnostivat katsojia, kuten ranskalaisen Vivarium Studion Farm Fatale, joka keräsi Tampereella yli 600 katsojaa, toteaa Teatterikesän toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl.

Pääohjelmiston esitykset keräsivät yhteensä lähes 6 500 katsojaa. Ohjelmistossa nähtiin 39 näytöstä, joista loppuunmyytyjä oli 13. Yleisövetonauloja olivat esimerkiksi Rovaniemen Teatterin Lempi, Talvikki Eerolan Mihin katosit?, Turun Kaupunginteatterin Äiti, KOM-teatterin Lou Salomé sekä Teatteri Avoimien Ovien ja Lahden kaupunginteatterin Onnellisinta on olla onnellinen.

TelttaLab-ohjelmisto kokosi lähes 1 500 kävijää. G Livelab -musiikkiklubilla nähtiin viikon aikana kaikkiaan kymmenen esitystä, joista viisi oli loppuunmyyty.

Myös oheisohjelmistot kiinnostivat yleisöä

OFF Tampere -ohjelmistossa nähtiin tänä vuonna 36 produktiota. Mukana oli muun muassa useampi Pirkanmaan alueen kesäteatteri, harrastajaryhmä sekä Circus Ruska -festivaali katuesityksineen. Monipuolinen OFF-ohjelmisto keräsi noin 17 000 kävijää.

Festivaaliviikon torstaina, 4.8., Tampereen kadut, kahvilat ja puistot valtasi poikkitaiteellinen Tapahtumien Yö. Päivän aikana tilaisuuksia oli yhteensä noin 150, joissa vieraili arviolta 20 000 kävijää.

Teatterikesä järjesti yhteistyössä Grand Hotel Tammerin kanssa brunssikonsertin festivaaliviikon lauantaina. Konsertissa esiintyi popkanteletar Ida Elina. Festivaaliviikon aikana järjestettiin myös avajaiset, alan seminaareja, kokoontumisia ja näyttelyitä.

Finland Festivals julkaisee loppuvuodesta kattavasti kotimaisten festivaalien tilastot ja kokonaiskävijämäärät – mukana ovat myös Teatterikesän tarkemmat kävijätilastot.

Tampereen Teatterikesä järjestetään seuraavan kerran 7.–13. elokuuta 2023. Pääohjelmiston esitysvalinnoista vastaa taiteellinen johtoryhmä Hilkka-Liisa Iivanainen, Tanjalotta Räikkä ja Taija Helminen.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

02.02.2024

Reino Bragge jatkaa Tampereen Teatterikesän hallituksen puheenjohtajana

Tampereen Teatterikesän hallitus on valinnut keskuudestaan Reino Braggen jatkamaan festivaalin hallituksen puheenjohtajana. Myös varapuheenjohtajan paikka säilyy ennallaan: varapuheenjohtajana jatkaa Tampereen Komediateatterin johtaja Panu Raipia. Puheenjohtajisto toimii kuluvan vuoden ajan. Teatterikesän hallitukseen valittiin jäseniä vuosikokouksessa viime…