26.03.2015

Tampereen Teatterikesä raottaa esirippua

Ensi elokuussa Tampereen Teatterikesässä vierailee parikymmentä teatteriryhmää. Yhden esityksen liput tulevat myyntiin perjantaina, Maailman teatteripäivänä 27.3.

Kyseessä on Uppsalan kaupunginteatterin Vanja-eno (Morbror Vanja), jonka on ohjannut Teatterikesässä aikaisemminkin vieraillut, kansainvälistä uraa tekevä Yana Ross.

Anton Tšehovin Vanja-eno on menneenä näytäntökautena kiinnostanut teatterintekijöitä myös Suomessa, ja sitä onkin esitetty esimerkiksi Kansallisteatterissa ja Helsingin kaupunginteatterissa.

Teatterikesässä näytelmästä nähdään modernisoitu, jopa villiksi kehuttu versio, jossa Tšehovin teksti on tuotu tiukasti tähän päivään. Näytelmän miljöö on vaihtunut maatilasta hotelliksi, tee Saarenmaan vodkaksi, ja ilmastonmuutos on todellisempaa kuin koskaan aiemmin. Myös repliikkejä ja rooleja on jaettu uudelleen.

Teatterikesä järjestetään 3.–9. elokuuta. Kaikki Pääohjelmiston ja Ohjelmateltan esitykset tulevat myyntiin 5. toukokuuta.

Vanja-enon esitykset sijoittuvat festivaaliviikon alkuun, tiistaiksi ja keskiviikoksi. Lippuvaraukset ja -myynnin hoitaa Lippupiste. Myös Teatterikesä ottaa vastaan lippuvarauksia numerossa 03 223 1066.

 

Linkki esitykseen:

http://www.teatterikesa.fi/paaohjelmisto/vanja-eno