25.07.2017

Tampereen Teatterikesä: Karnevaalitunnelmaa Tampereen Tapahtumien Yössä

Torstaina 10.8. järjestettävässä Tapahtumien Yössä on tänä vuonna mukana lähes sata toimijaa, jotka tuottavat 178 osatapahtumaa 63:ssa eri tapahtumapaikassa. Tampereen Teatterikesään kuuluvassa ohjelmistossa on luvassa tapahtumia ympäri kaupunkia aamuvarhaisesta myöhäiseen yöhön saakka, ja suurin osa tilaisuuksista on ilmaisia.

 

LAPSIPERHEILLE PUUHAA PÄIVÄLLÄ

Syyslukukauden ensimmäisen koulupäivän kruunaa Tullikamarin aukiolla PumPumPellePändin katushow klo 15. Aukiolta voi jatkaa Pinninkadulle, missä pätkä katua muuttuu karnevaalialueeksi. Luvassa on tanssia, taidetta, ruokaa, muotia, musiikkia ja kaduntäydeltä iloista tunnelmaa. Pakkahuoneen aukiolla Circus Ruska Festival järjestää runsaasti ohjelmaa klo 17–22.30 välisenä aikana.

Eteläpuistosta löytyy kahvittelun ja jätskin syönnin lomassa liikunnallista puuhaa, kuten GoGon hassunhauska ämpärijumppa ja Proximan kaikenikäisille soveltuva liikunnallinen temppurata. SUP Stationilla on mahdollisuus päästä kokeilemaan neljän hengen jättisuppilautaa.
KELLO KUUDEN JÄLKEEN TUNNELMA TIIVISTYY
Kello kuuden jälkeen ohjelmaa on runsaasti ympäri Tampereen keskustaa. Tapahtumien Yön poikkitaiteellisista kulttuuritapahtumista löytyy jokaiselle jotakin: teatteria, musiikkia, tanssia, sirkusta, elokuvia, kirjallisuutta, museotapahtumia ja paljon muuta.

Myös seurakunnat ja kirkot ovat mukana: Vanhan kirkon ”tangokirkossa” lauletaan virsiä tangoina ja tangoja virsinä, minkä jälkeen kaikille toisiaan rakastaville ihmisille on tarjolla Rakkauden pyhiinvaellus Tammerkosken maisemissa.
Karnevaalitunnelma huipentuu myöhäisillassa Legioonateatterin kesätyöpajan lopputuotokseen. Katuteatteria, äänitaidetta, kuvataidetta ja karnevaaliperinteitä yhdistelevä kulkue kutsuu mukaansa rummuttamaan, tanssimaan ja jakamaan kesäyön tunnelmaa. Kulkue lipuu Tullintorilta Hämeenpuistoon klo 23 alkaen.

 

TAPAHTUMIEN YÖSSÄ SUUNNISTAMINEN ON ENTISTÄ HELPOMPAA

Tapahtumien Yön nettisivuilta löytyy tänä vuonna reittiehdotuksia. GoogleMaps-ohjelmalla laadittujen reittikarttojen avulla voi kiertää vaikka luontoaiheisissa tai tanssiin liittyvissä tapahtumissa.

Ohjelmaan voi tutustua myös ilmaisella Eventmore-mobiilisovelluksella, jonka voi ladata sekä Android- että iPhone-puhelimeen. Sovelluksen avulla eri tapahtumien välillä navigointi on helppoa ja kiinnostavia esityksiä voi hakea aihepiireittäin tai kartalta oman sijainnin mukaan.

 
www.teatterikesa.fi/ohjelmisto/tapahtumien-yo