06.05.2021

Tampereen Sävel on julkaissut virtuaalifestivaalinsa ohjelman

Vokaalimusiikin ystävät yhteen kokoava Tampereen Sävel toteutetaan tänä vuonna maksuttomana verkkofestivaalina. 9.–13.6.2021 järjestettävän virtuaalitapahtuman ohjelma koostuu festivaalin tuottamista vokaalimusiikin taltioinneista, jotka ovat nähtävissä kahden viikon ajan ensiesityksestään.

Tampereen Sävelen vuoden 2021 taiteellinen johtaja, säveltäjä Michael McGlynn on rakentanut monipuolisen, kansainvälisen ohjelman, joka kurkottaa yli merten, maiden ja kulttuurirajojen.

”Nykytilanteen asettamat rajoitukset ohjelmallemme ovat tuottaneet odottamattoman innovatiivisia ratkaisuja, jotka toivoaksemme vetoavat yleisöön niin Suomessa kuin ulkomaillakin”, McGlynn toteaa.

”Halusimme tutkia, miten koronavirus on muuttanut elämäämme. Suhteemme luontoon ja ympäristöön on kehittynyt, ja yhteisöllisyyden arvostuksemme on kasvanut. Meillä on entistä suurempi tarve laulaa yhdessä yhteen ääneen.”

Festivaalin suurin nimi on sanfransiscolainen, 12-henkinen lauluyhtye Chanticleer. Heidän kokonaisuuteensa sisältyy nyt kantaesityksensä saava yhdysvaltalaissäveltäjä Ulysses Kayn teos. Video on kuvattu San Franciscossa Tampereen Säveltä varten.

Songs of the Earth tarjoaa mahdollisuuden matkustaa kuulemaan neljää laulajaa, jotka edustavat erilaisia kulttuureita mutta joiden musiikkia yhdistää vahva luontoyhteys. Mukana on irlantilaiseen perinnelauluun erikoistunut Fergus Cahillane, inarinsaamelaisen livđe-musiikkiperinteen elvyttäjänä tunnettu Anna Morottaja, Navajo-kansaa edustava laulaja, säveltäjä ja musiikkiperinteen välittäjä Arlie Neskahi sekä iirinkielinen sean-nós-laulaja Ellie Níc Fhionnghaile.

Toinen kansallisuus- ja kielirajat ylittävä ohjelmanumero on Michael McGlynnin säveltämä Maalaulu, jonka esittävät McGlynnin johtama ANÚNA ja yhdysvaltalaisen Isaac S. Catesin johtama Ordained solistinaan suomalaissopraano Marjukka Tepponen. Ajan hengen mukaisesti musiikkiesitys syntyy yhdistämällä kolmessa maassa kuvatut osiot yhdeksi, ainutlaatuiseksi kokemukseksi. Maailmanlaajuisia yhteyksiä ilmentävät tekstit ovat suomeksi, iiriksi ja englanniksi.

Lisää ANÙNAa kuullaan lauluyhtyeen omassa musiikkidokumentissa. Festivaalin muita kansainvälisiä esiintyjiä ovat niin ikään McGlynnin perustama, irlantilais-islantilainen M’ANAM sekä Tampereen Sävelen edellisen yhtyelaulukilpailun voittaja, tanskalainen SØNK.

Tämän vuoden yhtyelaulukilpailun finalistien videoidut finaaliesitykset julkaistaan 7.6.2021. Tällä kertaa kansainvälisen tuomariston lisäksi myös yleisö pääsee valitsemaan oman suosikkinsa.

Kotimaiset edustajat Tampereen Sävelen ohjelmassa ovat lauluyhtye Rajaton, Ilo Ensemble ja Philomela. Lisäksi ennakko-ohjelmana 1.6. esitetään Somnium Ensemblen levyttämä ja Alex Freemanin säveltämä Spring Hymnal rovaniemeläisen videotaiteilijan Arttu Niemisen visualisoimana musiikkivideona. Teos on Tampereen Sävelen, Tampereen elokuvajuhlien ja Tampereen Taidemuseon tilaustyö.

Festivaalin jokainen taltiointi saa ensiesityksensä striiminä, jonka jälkeen ne ovat nähtävissä kahden viikon ajan. Ohjelmaa täydentävät kuoroille ja lauluyhtyeille suunnatut kurssit, joiden aiheina ovat mm. omien äänitteiden ja kuorovideoiden tekeminen.