11.03.2024

Tampereen elokuvajuhlien palkinnot jaettiin Tuulensuun Palatsissa – Grand Prix’n voittajaksi Nina Gantzin Wander to Wonder

Tampereen elokuvajuhlat huipentui lauantai-iltana 9.3. Palkintoseremoniaan, jossa julkistettiin elokuvakilpailusarjojen voittajat. Palkintoja jaettiin kotimaisessa, kansainvälisessä sekä Generation XYZ -kilpailussa. Lisäksi palkittiin yleisön suosikit sekä jaettiin elokuvatuotantojen ekologisuuteen keskittyvä Vastuullisuuspalkinto Verso. Palkintoseremonian yhteydessä jaettiin myös ensimmäistä kertaa Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n Sylvi-palkinnot parhaalle tv-sarjalle sekä elokuvalle.

Kansainvälinen kilpailu

Kansainvälisen kilpailun pääpalkinnon eli Grand Prix’n voitti Nina Gantzin elokuva Wander to Wonder (Alankomaat, Ranska, Belgia, 2023). Elokuva valittiin myös Tampereen palkintoehdokkaaksi European Film Awards 2024 -kilpailussa.

Kansainvälisen kilpailun tuomaristo kuvaili elokuvaa kekseliääksi ja katkeransuloiseksi.

Elokuva imee katsojan keskelle lastenohjelmaa, jonka kuvaukset ovat keskeytyneet ja animoidut päähenkilöt jääneet heitteille. Pienintä yksityiskohtaansa myöten huolella tehty elokuva toimii koskettavana sekä leikkisänä tutkielmana tarinankerronnasta ja sen mahdollisuuksista.

Parhaaksi dokumentiksi kansainvälisessä kilpailussa valittiin Sam Shainbergin Shotplayer (Yhdysvallat, 2023). Parhaan animaation palkinnon sai Clémence Bouchereaun La saison pourpre (Ranska, 2023). Tuomaristo valitsi parhaaksi fiktioksi Atsushi Hirain elokuvan Oyu (Ranska, 2023). Kansainvälisessä kilpailussa jaettiin myös kunniamaininta Fariba Haidarin dokumentille Leila (Ruotsi, 2023).

Kansainvälisen kilpailun yleisöpalkinnolla palkittiin Joaquin Araújon ja Nicolás Sequeiran Guazuvirá (Uruguay, 2023).

Kansainvälisen kilpailun tuomariston jäsenet olivat Miguel Dias, Paul Drey, Nino Orjonkidze, Anton Vanha-Majamaa sekä Emily Wright.

Kotimainen kilpailu

Kotimaisen kilpailun pääpalkinnon alle 30-minuuttisten elokuvien sarjassa voitti Risto-Pekka Blomin Lasse kaatuu, voi ei! (Suomi, 2023). Tuomariston mukaan absurdi komedia sekoittaa fiktiota ja todellisuutta, ja luo elokuvallisin keinoin ehyen tarinan Suomen historian kuuluisimmasta kaatumisesta, joka yllättäen onkin yhteydessä suomalaisen demokratian synkimpiin hetkiin.

Erikoispalkinnon samassa sarjassa sai Elina Talvensaaren elokuva How to Please (Suomi, 2023). Samainen elokuva voitti myös Suomen elokuvasäätiön myöntämän Risto Jarva -palkinnon sekä Nuorisotuomariston palkinnon. Elokuvaa kuvailtiin muun muassa luovasti ja näyttämöllisesti kerrotuksi tarinaksi niistä esteistä, joita turvapaikanhakijat joutuvat kohtaamaan. Päähenkilön sitkeys epäoikeudenmukaisen ja kasvottoman byrokratian rattaissa koskettaa tässä myötätuntoisessa ja visuaalisesti oivaltavassa dokumentissa.

Tampereen palkintoehdokkuuden eurooppalaisen lyhytelokuvan yleisöpalkinnoksi (European Short Film Audience Award) sai Heta Jäälinojan Nun or Never! (Suomi, 2023). Elokuvan työryhmälle myönnettiin myös Vastuullisuuspalkinto Verso (Yle, Tampereen kaupunki, Audiovisual Producers Finland – APFI, Tampereen elokuvajuhlat). Työryhmän suhtautumista ekologiseen kestävyyteen kuvattiin systemaattiseksi ja kokonaisvaltaiseksi.

Kotimaisen kilpailun yli 30-minuuttisten elokuvien sarjassa pääpalkinnon nappasi Anna-Maija Heinosen ja Krista Moision dokumentti Hard to Break (Suomi, 2024). Tuomariston mukaan elokuvantekijät onnistuvat kertomaan nuorten päähenkilöidensä haavoittuvuudesta ja syrjäytymisestä heidän omalta tasoltaan ja rehellisesti. Erikoispalkinto jaettiin Matti Elon elokuvalle Eila Babushka – Mummoni on toista maata (Suomi, 2024). Elokuvaa kuvailtiin koskettavaksi, intiimiksi muotokuvaksi juurettomuudesta ja identiteetistä.

Kotimaisessa kilpailussa Kirkon mediasäätiön palkinto myönnettiin Satu Majavan ja Joel Tainion elokuvalle Do No Harm (Suomi, 2024). Kultainen Varjo -kalustovuokrauspalkinnon (Valofirma – The Light House, Kamerafirma – The Camera House) sai elokuvan Máhccan – Kotiinpaluu (Suomi, 2023) kuvaaja Anssi Kömi. Tampereen elokuvajuhlien opiskelijapalkinto (Suomen elokuva- ja mediatyöntekijät SET ry) jaettiin Sameli Muurimäen elokuvalle Isän mäyrä (Suomi, 2024).

Kotimaisessa kilpailussa jaettiin myös yksi kunniamaininta, jonka sai Karoliina Gröndahlin Ei nimi miestä pahenna (Suomi, 2023), jota kuvailtiin elokuvaksi kaikille Suomen herkille ja kiusatuille miehille. Kotimaisen yleisöpalkinnon voitti Veikko Aaltosen dokumentti En salaa sinulta mitään (Suomi, 2023).

Kotimaisen kilpailun tuomaristoon kuuluivat Madison Egan, Katja Gauriloff sekä Leena Virtanen.

Generation XYZ

Parhaaksi genre-elokuvaksi valittiin Salomé Crickxin elokuva Se dit d’un cerf qui quitte son bois (Belgia, 2023). Tuomariston mukaan elokuva esittää jyrkän ja karmeudessaan huvittavan ratkaisun väestön vanhenemisongelmaan. Yllättäviä käänteitä täynnä olevassa elokuvassa loistava näyttelijäkaarti ja innovatiivinen lähestymistapa yhdistyvät todelliseen yhteiskunnalliseen ongelmaan ja kaikki tämä viihdyttävässä omaleimaisessa genrepaketissa.

Kunniamaininnan Generation XYZ -kilpailussa sai Solmund MacPhersonin Wildmen of the Greater Toronto Area (Kanada, 2023). Yleisöpalkinnon voitti elokuva Bannkorb (Saksa, 2024), jonka ovat ohjanneet Vincent Ercolani, Julius Schulze Farwick sekä Nicholas Dues.

Generation XYZ -kilpailua tuomaroivat Aino Suni, Anders E. Larsson sekä Jani Pösö.

Sylvi-palkinnot

Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry on jakanut vuodesta 1985 Sylvi-palkintoa parhaalle käsikirjoitukselle. Sen ovat voittaneet lukuisat suomalaiset eturivin käsikirjoittajat. Palkinto myönnetään vain tekstin, ei elokuvan tai sarjan perusteella. Tänä vuonna Sylvi-palkinnot jaettiin ensimmäistä kertaa Tampereen elokuvajuhlien Palkintoseremonian yhteydessä.

TV-Sylvi-palkinnon parhaasta tv-sarjan käsikirjoituksesta saivat Eroja ja sovintoja -sarjan käsikirjoittajat Paula Mononen ja Kaarle Aho. Sarjan kerrottiin nostavan radikaalin raikkaasti keskiöön keski-ikäisen naisen sekä ihmiset ja ihmissuhteet hänen ympärillään.

Elokuva-Sylvi-palkinnon parhaasta elokuvan käsikirjoituksesta voitti Katja Gauriloffin ja Niillas Holmbergin käsikirjoittama Je’vida (2023). Je’vidaa kuvattiin lyyriseksi kertomukseksi ajasta, jolloin sivistyksen kaapuun kätkeytyvä kolonialismi murjoi saamelaisten elämäntapaa niin, että päähenkilön oma nimikin muuttui häpeälliseksi. Elokuva on muodoltaan hallittu teos, ja käsikirjoittajien ote aiheeseen on hyvin lohdullinen.

Tampere Film Festival | 6.–10.3.2024

Festivaalin sivuille