01.02.2016

Tampereen elokuvajuhlien kilpailuvalinnat julki

Kotimainen kilpailu 2016

Tampereen elokuvajuhlien kotimaiseen kilpailuun lähetettiin tänä vuonna 316 elokuvaa, joista korkeintaan 30-minuuttisia oli 273 ja yli 30-minuuttisia 43. Näistä kilpailuun valittiin 42 elokuvaa.

Yli 30-minuuttisten elokuvien sarjaan valittiin kahdeksan dokumenttielokuvaa. Kilpailun avaa Arto Halosen Valkoinen raivo (2015), äärimmäisen ajankohtainen elokuva koulukiusaamisen ja lapsuudentraumojen seurauksista. Mielen hajoamista käsittelee myös Ari Matikaisen Sota ja mielenrauha (2015).

Toisenlaisia kriisejä valottavat Eurajoen ydinvoimalahanketta seuraava Atomin paluu (2015, ohj. Mika Taanila, Jussi Eerola) sekä Norjassa tapahtuneesta sukellusonnettomuudesta kertova Takaisin pintaan (2016, Juan Reina). Maailmanensi-illan festivaalilla saa pakolaisten matkaa läpi Euroopan seuraava Tuntematon pakolainen (2016), jonka on ohjannut Hamy Ramezan.

Elokuvien kautta tehdään matkoja niin lähimenneisyyteen, suomalaiselle maaseudulle kuin  afrikkalaisslummiinkin. Ville Suhosen Ompelijatar (2015) kertoo Martta Koskisesta, viimeisestä valtiovallan teloittamasta naisesta maassamme. Saija Mäki-Nevalan Kihniö (2015) kuvaa elämää pienen kunnan kylänraitilla. Sen kanssa samassa näytöksessä esitetään nairobilaisten köyhien rankkaan todellisuuteen pureutuva Kati Juuruksen ohjaus For Kibera (2015).

Alle 30-minuuttisten elokuvien sarjaan valittiin 34 teosta. Mukana ovat muun muassa Anssi Kasitonnin animaatio Finnish Midsummer 2169 (2016), Miia Tervon fiktio Pieniä kömpelöitä hellyydenosoituksia (2015), Sanna Liljanderin dokumentti Kaipuu (2015) sekä Risto-Pekka Blomin kokeellinen Hyvästi jää (2015).

Kansainvälinen kilpailu 2016

Kansainväliseen lyhytelokuvakilpailuun ilmoittautui yli 3000 elokuvaa, joista kilpailuun valittiin kaikkiaan 60 teosta 36 maasta. Eniten elokuvia on mukana Isosta-Britanniasta ja Ranskasta. Näiden joukossa on mm. Nina Gantzin animaatio Edmond (Iso-Britannia 2015), joka on jo nimetty sekä Bafta- että EFA-ehdokkaaksi 2016, sekä Tampereellakin menestyneen Mihai Grecun kokeellinen elokuva The Reflection of Power (Ranska 2015).

Yllättäjämaita olivat Sveitsi ja Viro, joista molemmista kilpailuun ylsi peräti neljä elokuvaa. Suomalaisista lyhytelokuvista kansainväliseen kilpailuun eteni kaksi dokumenttia: Virpi Suutarin Eleganssi (2015) sekä Jan Ijäksen WASTE no.2 WRECK (2016).

Tuomaristot ja palkinnot

Kansainvälinen kilpailu:

Grand Prix 5000 € sekä Suudelma-patsas (Tampereen kaupunki)

Kategoriapalkinnot à 1500 € sekä Suudelma-patsas:
– Paras animaatio
– Paras fiktio
– Paras dokumentti

Ehdokkuus European Short Film Awards -kilpailuun (European Film Academy)

Kansainvälisen tuomariston muodostavat Lauris Ābele (Latvia), E.G. Bailey (Yhdysvallat), Tatu Pohjavirta (Suomi) Alina Rudnitskaja (Venäjä) ja Enrico Vannucci (Italia).

Special GBVision Prize 2000 € (GBTIMES Ltd.)
– Voittajan valitsee Special GBVision Jury, jonka muodostavat Zhizhong Fan (Kiina), Ashraf Hamed (Egypti) ja Valerie Thurner (Sveitsi). Jury katsoo kansainvälisen kilpailun sekä Chinema-näytöksen elokuvat.

Kotimainen kilpailu:

Yli 30-minuuttisten sarjan pääpalkinto 5000 € sekä Suudelma-patsas (Finnkino Oy)

Yli 30-minuuttisten sarjan erikoispalkinto 1500 € (Oy Veikkaus Ab)

Alle 30-minuuttisten sarjan pääpalkinto 5000 € sekä Suudelma-patsas (Oy Yleisradio Ab)

Alle 30-minuuttisten sarjan erikoispalkinto 1500 €

Kotimaisen kilpailun tuomariston muodostavat Juha Hurme, Kira Jääskeläinen ja Leena Pasanen.

Kotimaisen kilpailun molempien sarjojen elokuvat sekä muut festivaalilla esitettävät uudet suomalaiset elokuvat kilpailevat myös Risto Jarva -palkinnosta (10 000 €, Suomen elokuvasäätiö).

Risto Jarva -tuomariston muodostavat Susanna Haarla, Mazdak Nassir ja Sari Väänänen.

Lisäksi kaikissa kilpailuissa jaetaan kunniamaininnat sekä yleisöpalkinnot. Kotimaisen kilpailun korkeintaan 30-minuuttisten elokuvien sarjassa myönnetään lisäksi opiskelijapalkinto (AVEK) ja nuorisotuomariston palkinto.

Tampereen elokuvajuhlien kansainvälisen kilpailun Grand Prix’n ja kotimaisen kilpailun alle 30-minuuttisten sarjan pääpalkinnon voittajat pääsevät kilpailemaan Yhdysvaltain elokuva-akatemian lyhytfiktion Oscar®-palkintoehdokkuudesta. Kansainvälisen kilpailun parhaan dokumentin voittaja pääsee kilpailemaan Yhdysvaltain elokuva-akatemian lyhytdokumentin Oscar®-palkintoehdokkuudesta.

tamperefilmfestival.fi