17.01.2022

Tampereen elokuvajuhlat siirtyy uusiin tiloihin – Cine Atlas korvaa Plevnan festivaalin päätapahtumapaikkana 

Tampereen elokuvajuhlat saa maaliskuussa uuden tapahtumapaikan, kun suurin osa ohjelmistosta siirtyy elokuvateatteri Plevnasta Koskikeskuksen Cine Atlakseen. Festivaalin toisena näytöspaikkana toimii Arthouse Cinema Niagara, minkä lisäksi osa ohjelmistosta esitetään verkossa Festhome TV -alustalla. Finlaysonin alueelle festivaali tuo videotaidetta sekä elokuva-alan ammattilaisille suunnatun festivaalikeskuksen.

Lyhytelokuviin erikoistunut kansainvälinen festivaali järjestetään Tampereella 52. kerran 9.–13.3.2022.

 

Saavutettavuutta ja uusia mahdollisuuksia

 Muuton taustalla on halu kokeilla uudenlaista ja yhtenäisempää tapahtuma-aluetta Kehräsaaren suunnalla. Keskeinen ja helposti saavutettava sijainti kauppakeskuksen yhteydessä tarjoaa festivaalille myös mahdollisuuden houkutella uusia kävijöitä. Tampereen elokuvajuhlien toiminnanjohtaja Riina Mikkosen mukaan uutta tapahtumapaikkaa odotetaan innolla:

– Erityisen hienoa on, että uudessa päämajassamme koko elokuvateatteri on pyhitetty ainoastaan festivaalin omille tapahtumille. Se tuo uusia mahdollisuuksia erityisesti oheistapahtumien suunnitteluun. Myös matka toiseen esityspaikkaamme Arthouse Cinema Niagaraan on Cine Atlaksesta aiempaa lyhyempi, joten yleisön on helpompi sukkuloida näytösten välillä. On mielenkiintoista kuulla festivaalin jälkeen, miten yleisö viihtyy uudessa filkkari-miljöössä.

Vuonna 2021 festivaali siirtyi koronarajoitusten vuoksi kokonaan verkkoon. Tällä kertaa tapahtuma on tarkoitus toteuttaa hybridimuotoisena.

– Olemme toiveikkaita sen suhteen, että tuleva festivaali pystytään välivuoden jälkeen järjestämään aidossa ympäristössä eli elokuvateattereissa ja tapahtumapaikoilla, tietysti vallitsevia terveysturvallisuusohjeita noudattaen. Kokemuksemme viime vuoden verkkofestivaalista oli kuitenkin sen verran myönteinen, että haluamme tuoda tulevallakin festivaalilla osan ohjelmistosta myös verkkoon. Verkkonäytösten myötä festivaali on saavutettavissa aivan uusille yleisöille, Mikkonen linjaa.

 

Elokuvia kaupunkikulttuurista

Tampereen elokuvajuhlien koko ohjelmisto julkistetaan 16.2. Yksi festivaalin tulevista ohjelmistoteemoista on kaupunkikulttuuri, jota tutkitaan näytöksissä useista eri näkökulmista. Kaupunki-näytösten elokuvat tarkastelevat kaupungin ihmisiä ja tiloja, Arkiston aarteet Tampereen kaupunkihistoriaa ja jääkiekkokulttuuria. Lisäksi ohjelmistossa nähdään ensi kertaa laaja skeittausaiheinen kokonaisuus, johon kuuluu lyhytelokuvanäytöksiä, pitkä skeittidokumentti sekä yhdessä Pirkanmaan Kaarikoirien kanssa järjestettävä tapahtuma.

Yksittäisten näytöslippujen myynti alkaa ohjelmistojulkistuksen yhteydessä 16.2., ja festivaalin sarjalippuja voi ostaa jo ennakkoon verkossa: https://www.lippu.fi/artist/tampere-film-festival/

Tampereen elokuvajuhlien oma myyntipiste aukeaa Koskikeskuksessa 2.3.

tamperefilmfestival.fiFacebook | Instagram | Twitter

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

19.12.2024

Tampereen elokuvajuhlien 2025 visuaalinen ilme – vaikutteita Mongoliasta ja Mansesta

Tampereen elokuvajuhlien visuaalinen ilme vuoden 2025 festivaalille on nyt julkaistu. Visuaalinen ilme on saanut inspiraationsa tulevilla elokuvajuhlilla nähtävistä teemakokonaisuuksista. Ilmeen on suunnitellut Tampereen elokuvajuhlien graafinen suunnittelija Heini Puurtinen. Visuaalisen ilmeen pääidea pohjautuu ohjelmistokokonaisuuteen Mongoliasta. Vuoden…

02.12.2024

Tampereen elokuvajuhlien 2025 ensimmäinen ohjelmistojulkistus – paikallisia näytösyhteistöitä

Tampereen elokuvajuhlia vietetään 55. kerran tulevana keväänä 5.–9. maaliskuuta 2025. Kilpailuelokuvanäytösten rinnalla elokuvajuhlilla esitetään myös monipuolisia teemaohjelmistoja. Ensimmäisenä tulevasta ohjelmistosta nostetaan esiin aiheiltaan päivänpolttavia yhteistöitä paikallisten toimijoiden kanssa. Luvassa on sekä lyhytelokuvanäytöksiä että niihin liittyviä…