08.12.2025

Tampereen elokuvajuhlat: Kansainvälistä Lyhytelokuvapäivää vietetään 8.–21.12.2025

Lyhytelokuvapäivää vietetään Suomessa 13. kertaa vuoden lyhyimmän päivän tienoilla 21. joulukuuta sekä sitä edeltävän kahden viikon aikana. Kansainvälisen Ranskasta lähtöisin olevan tapahtuman idea on, että kuka tahansa voi järjestää oman lyhytelokuvanäytöksen omilla laitteillaan haluamassaan paikassa – esimerkiksi kouluissa, päiväkodeissa, kirjastoissa tai kotisohvalla – Lyhytelokuvapäivä tarjoaa elokuvat maksutta!

Tänä vuonna elokuvapaketteja on tarjolla viisi kappaletta. Lapsille ja nuorille on tuttuun tapaan omat pakettinsa, ja nuorten pakettiin kuuluu myös maksuton oppimateriaali, jota voi hyödyntää esimerkiksi yläkoulujen tai toisen asteen oppitunneilla. Lisäksi mukana on jo kolmatta kertaa Open Screen -elokuvapaketti, johon järjestettiin avoin haku lokakuun 2025 aikana.

Tänä vuonna saatavilla ovat seuraavat elokuvapaketit:

Ilmoittautuminen pop-up-tapahtuman järjestäjäksi on auki aina 20.12.2025 saakka. Tapahtuman voi järjestää joko yksityisenä tai kaikille avoimena – avoimet julkiset tapahtumat on julkaistu Lyhytelokuvapäivän verkkosivuilla (sivu päivittyy uusien tapahtumien ilmoittautuessa mukaan).

Toivotamme kaikki tervetulleiksi mukaan juhlistamaan Lyhytelokuvapäivää 8.–21.12.2025 järjestämällä omanlaisensa lyhytelokuvanäytöksen tai osallistumalla julkisiin tapahtumiin ympäri Suomea!

Lyhytelokuvapäivää järjestävät Tampereen elokuvajuhlat, Yle, Suomen elokuvasäätiö, Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa, Turku Animated Film Festival, IhmeFilmi, Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali sekä Azh Boyzz. Hankkeen rahoittajana toimii Suomen elokuvasäätiö.

Lue lisää tapahtumasta: www.lyhytelokuvapaiva.fi

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

10.02.2026

Tampereen elokuvajuhlien vuoden 2026 ohjelmisto on julkaistu

Tampereen elokuvajuhlia vietetään 56. kerran 4.–8. maaliskuuta, ja tapahtuman ohjelmisto on nyt julkaistu kokonaisuudessaan. Tampereen elokuvajuhlat on yksi Euroopan merkittävimmistä lyhytelokuvaan keskittyvistä festivaaleista, joka kerää vuosittain tuhansia elokuvan ystäviä ja alan ammattilaisia yhteen Tampereelle. Elokuvajuhlat…

05.02.2026

Mykkäelokuvan merkkiteos Tri Caligarin kabinetti (1920) nähdään Tampereen tuomiokirkossa Tampereen elokuvajuhlilla – musiikin elokuvaan improvisoi jälleen urkuri Esa Toivola

Tampereen tuomiokirkossa nähdään perjantaina 6. maaliskuuta saksalainen mykkäelokuvan merkkiteos Tri Caligarin kabinetti (Das Cabinet des Dr. Caligari, 1920) osana Tampereen elokuvajuhlien ohjelmistoa. Aiempien Tuomiokirkossa nähtyjen mykkäesitysten tapaan musiikkina kuullaan urkumusiikkia, jonka improvisoi urkuri Esa Toivola.…

30.01.2026

Tampereen elokuvajuhlien 2026 kilpailuvalinnat on julkaistu

Tampereen elokuvajuhlien kotimaisen ja kansainvälisen kilpailun sekä genre-elokuville suunnatun Generation XYZ -kilpailun elokuvat vuodelle 2026 on valittu. Hakijoita kilpailusarjoihin oli yhteensä ennätykselliset 8127 elokuvaa, joista kilpailuihin valittiin 121 elokuvaa 49 eri maasta. Kilpailusarjoissa nähdään alle…