01.08.2024

Tampere täyttyy teatterista ensi viikolla – Teatterikesää vietetään 5.–11. elokuuta

Pohjoismaiden suurin ja pitkäikäisin teatteritapahtuma Tampereen Teatterikesä järjestetään ensi viikolla, 5.–11. elokuuta, nyt 55. kertaa. Vuonna 1968 perustetun festivaalin pääohjelmistossa on tänä vuonna mukana yhteensä 20 produktiota, joista viisi on kansainvälisiä. Pääohjelmiston esitysvalinnoista vastaa taiteellinen johtoryhmä Taija Helminen, Hilkka-Liisa Iivanainen ja Tanjalotta Räikkä yhdessä toiminnanjohtaja Hanna Rosendahlin kanssa.

Teatterikesän ohjelmakokonaisuuteen sisältyvät pääohjelmiston lisäksi TelttaLab-esitykset G Livelab -musiikkiklubilla, festivaalin virallinen oheisohjelmisto OFF Tampere, Tuulensuun Palatsin kanssa yhteistyössä toteutettava Thalian taikaa -brunssikonsertti sekä Tapahtumien Yö torstaina 8.8. Festivaaliviikon aikana järjestetään myös keskusteluja sekä alan kokoontumisia ja tilaisuuksia.

Pääohjelmisto tuo Tampereelle kotimaiset ja kansainväliset näyttämötaiteen helmet

Pääohjelmiston tämänvuotiset esitykset pohtivat esimerkiksi, kenen näkemykset synnyttävät valtavirtaa, historiankirjoitusta tai niin kutsuttuja totuuksia.

Ruotsalaisen sirkustaiteen suunnannäyttäjä Cirkus Cirkör tuo Teatterikesään uusimman teoksensa Tipping Point, jonka ohjauksesta vastaa Alexander Weibel Weibel. Ruotsista saadaan muitakin vieraita: näyttelijä ja ohjaaja Iggy Malmborg esiintyy Tampereella sooloteoksellaan Satan.

Portugalilaistaustaisen näyttelijä, ohjaaja ja näytelmäkirjailija Tiago Rodriguesin ohjaus Catarina and the Beauty of Killing Fascists nostaa keskiöön yksilön ja yhteisön vastuun demokratian tulevaisuudesta. Rodrigues toimii parhaillaan Avignonin festivaalin taiteellisena johtajana. Esityksen tuotannosta vastaa Avignon-festivaalin lisäksi lissabonilainen Teatro Nacional D. Maria II.

Brysselistä käsin toimivien taiteilijoiden Silke Huysmansin ja Hannes Dereeren Out of the Blue luo tarkan ja avartavan näkymän merenalaisen ekosysteemin hyväksikäyttöön. Transit puolestaan on hollantilaiskaksikon Tom de Ronden ja Nick Deroon fyysisen teatterin esitys välitiloista ja niihin jumittumisesta.

Kotimaisessa ohjelmistossa nähdään teattereita ja työryhmiä ympäri Suomen. Tampereella vierailevat muun muassa Jyväskylän, Kotkan, Kajaanin, Oulun ja Turun kaupunginteatterit. Pääkaupunkiseudulta tulevat esimerkiksi Q-teatteri ja KokoTeatteri.

Pääohjelmiston esityksistä tarkemmin: https://www.teatterikesa.fi/ohjelmisto/paaohjelmisto/

TelttaLabin ohjelmistossa taiteilijajuhlia, konsertteja ja pienimuotoista teatteria

Teatterikesä ja G Livelab Tampere tarjoavat TelttaLab-ohjelmiston festivaaliviikolla tiistaista lauantaihin. Estradille nousevat muun muassa teatterineuvos Ritva Oksanen, laulaja Tuula Amberla, näyttelijä Jani Toivola, muusikko Marzi Nyman ja näyttelijä-laulaja Maria Ylipää sekä laulaja-lauluntekijä Antti Autio. Teatterikesä muistaa monivuotista vierastaan Kaj Chydeniusta konserteilla, joissa säveltäjän teoksia tulkitsevat Minja Koski ja Mikael Saari. Säestäjänä toimii pianisti Arto Piispanen.

Samuli Edelmann tähdittää Thalian taikaa -brunssikonserttia

Teatterikesä ja Tuulensuun Palatsi järjestävät yhteistyössä Thalian taikaa -brunssikonsertin festivaaliviikon lauantaina 10.8. Ohjelmallisella brunssilla esiintyy laulaja-näyttelijä Samuli Edelmann luottopianistinsa Matti Paatelman kanssa.

OFF-oheisohjelmistossa teatteriesitysten lisäksi sirkusta, improvisaatiota ja tanssia

OFF Tampere on Teatterikesän virallinen oheisohjelmisto, johon erilaiset esiintyvät ryhmät ja taiteilijat sekä ammatti- ja harrastajateatterit voivat ilmoittaa omaa ohjelmaansa. Tänä vuonna mukana on 38 ryhmää. Ohjelmistossa nähdään muun muassa tanssia, sirkusta, improvisaatioteatteria, musikaaleja, monologeja ja kesäteatteria. Esimerkiksi Circus Ruska Festival tuo tapahtumaan tänä vuonna kolme esitystä, joihin kaikkiin on vapaa pääsy.

Tapahtumien Yö valtaa kaupungin festivaaliviikon torstaina 8.8.

Tapahtumien Yö valtaa jälleen kerran Tampereen kadut, kahvilat, kirjakaupat, galleriat, aukiot, puistot ja museot. Festivaaliviikon torstaina 8.8. ympäri kaupunkia on tarjolla laaja kirjo yhteisöllisiä tapahtumia, joita ovat toteuttamassa kymmenet eri tamperelaistahot, kuten yhdistykset, yritykset ja seurakunnat. Perinteiseen tapaan suurin osa tapahtumista on yleisölle maksuttomia.

Tapahtumien Yönä voi esimerkiksi tutustua kaupungin historiaan erilaisilla kävelykierroksilla. Kaupungin menoa voi ihmetellä myös Finlaysonin alueella sirkuksen ja musiikin parissa. Tapahtumien Yön jo perinteeksi muodostunut tuliryhmä Flamman esitys nähdään tänä vuonna Pyynikillä.

Avoimet keskustelutilaisuudet teatterin tarkoituksesta sekä näytelmäkirjallisuudesta

Tampereen Teatterikesä ja Teatterin tiedotuskeskus TINFO järjestävät yhteistyössä keskustelutilaisuuden teatterin tarkoituksesta muuttuvina aikoina. Keskustelu kantaa nimeä Theatre of Change?, ja sen aluksi kuullaan professori Maria Delgadon (The Royal Central School of Speech and Drama / Lontoo) keynote-puheenvuoro. Yleisölle avoin, englanninkielinen tilaisuus on pääkirjasto Metsossa lauantaina 10.8., ja sen toteutusta tukee Operaatio Pirkanmaa.

Teatterin Uusi Alkukirjasto ry (TUA), Ntamo ja Suomen Näytelmäkirjalijat ja Käsikirjoittajat ry nostavat puolestaan valokeilaan teatterikirjallisuuden. Rakastu näytelmään! -keskustelutilaisuus tarjoaa monipuolisen katsauksen siihen, miten näytelmä kirjallisuutena nykyään voi. Keskustelutilaisuus järjestetään torstaina 8.8. pääkirjasto Metsossa.

Teatterikesän avajaiset tiistaina 6.8.

Teatterikesän avajaisia vietetään Laikunlavalla tiistaina 6.8. klo 12 alkaen. Avajaistervehdyksen tapahtumalle tuo tänä vuonna kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen. Yleisölle avoimessa tilaisuudessa nähdään otteita festivaalin eri ohjelmistoista ja sen juontaa näyttelijä Auvo Vihro.

Festivaalin sivuille