03.11.2022

Tampere Jazz Happening alkaa tänään 3.11.2022

41. kertaa järjestettävä Tampere Jazz Happening alkaa tänään 3.11.2022. Tapahtumassa esiintyy 25 kokoonpanoa ja yli 130 muusikkoa.

Festivaalin ohjelman on koonnut 20 vuotta tapahtuman taiteellisena johtajana toiminut Juhamatti Kauppinen.

Festivaalin maksuttomassa Spotlight on Norway -avajaisillassa Klubilla esiintyvät torstaina 3.11. Emmeluth’s Amoeba, Moskus ja Ville Lähteenmäki Trio.

Toinen festivaalipäivä alkaa Pakkahuoneella perjantaina 4.11. kello 19 Suomen Jazzliiton myöntämän Yrjö-palkinnon jaolla. Voittaja esiintyy yhtyeineen heti palkinnonjaon jälkeen. Pakkahuoneen konserttiohjelma alkaa perjantaina klo 20, jolloin UMO Helsinki Jazz Orchestra esittää rumpali Stefan Pasborgin teoksen Ritual Dances. Illan seuraavakin yhtye on iso, kymmenen muusikon LIUN + The Science Fiction Band, joka julkaisee konsertissa toisen albuminsa. Pakkahuoneen perjantai-illan päättää jazzin nouseviin tähtiin kuuluva saksofonisti Nubya Garcia.

Festivaali levittäytyy perjantaina myös Telakalle, jossa illan aikana esiintyvät Plop & Juhani ”Junnu” Aaltonen, Selma Savolainen Horror Vacui sekä Lightboxer. Perjantaiyön tunnelman Klubilla nostaa kattoon afrobeatia, funkia ja jazzia yhdistelevä Helsinki-Cotonou Ensemble.

Lauantai-iltapäivänä 5.11. Pakkahuoneella esiintyy Tampereella ensimmäistä kertaa Mette Rasmussen Trio North ja pohjoismaisissa tunnelmissa jatkaa The End. Konsertin päättää juuri sadannen albuminsa äänittänyt japanilainen pianisti ja säveltäjä Satoko Fujii Tokyo Trionsa kanssa.

Lauantai-illan ohjelmistossa on tapahtunut muutos. Ron Carter Foursight -kvartetin Euroopan kiertue on peruuntunut terveyssyistä. Viime hetken muutoksena Tullikamarin Pakkahuoneelle saapuu Ramón Valle Quintet. Kuubalaispianistin uutta kvintettiä kuullaan ensimmäistä kertaa Tampereella. Konsertin muut esiintyjät ovat ennakkotietojen mukaisesti Seppo Kantonen Bias ja Theo Croker ”Love Quantum”.

Telakalla lauantaina kotimaista jazzia tarjoavat Kadi Vija Key Project, Joona Toivanen Trio sekä Varre Vartiainen Almost Standards Live! + Severi Pyysalo. Lauantain huipentaa Klubin yökonsertissa ethiojazzin tähti Mulatu Astatke.

Festivaalin päätöspäivän avaa sunnuntaina Pakkahuoneella ranskalaissuomalainen GRIO, jonka jälkeen lavalle astuu yhdysvaltalainen Isaiah Collier & The Chosen Few. Sunnuntain tunnetuimpiin nimiin kuuluu Hamid Drake’s Turiya, joka kunnioittaa musiikillaan pianisti, harpisti ja säveltäjä Alice Coltranea.

Festivaali päättyy sunnuntaina norjalaisen I Like to Sleep -yhtyeen esitykseen Telakalla. Tampere Jazz Happeningin päätösklubille on tuttuun tapaan vapaa pääsy.

Kokoonpanot (A-Ö)

Emmeluth’s Amoeba
GRIO
Hamid Drake’s Turiya: Honoring Alice Coltrane
Helsinki-Cotonou Ensemble
I Like to Sleep
Isaiah Collier & The Chosen Few
Joona Toivanen Trio
Kadi Vija Key Project
Lightboxer
LIUN + The Science Fiction Band: Lily of the Nile
Mette Rasmussen Trio North: Time Travels Through Us
Moskus
Mulatu Astatke
Nubya Garcia
Plop & Junnu
Ramón Valle Quintet
Satoko Fujii Tokyo Trio
Selma Savolainen Horror Vacui
Seppo Kantonen Bias
The End
Theo Croker ”Love Quantum”
UMO Helsinki Jazz Orchestra Plays Ritual Dances with Stefan Pasborg
Varre Vartiainen Almost Standards Live! + Severi Pyysalo
Ville Lähteenmäki Trio
Yrjö-palkinnon voittaja

Tampere Jazz Happening 3.-6.11.2022

• Torstai: kaikille avoin avajaisilta Klubilla
• Perjantai: konsertit Pakkahuoneella, Klubilla ja Telakalla
• Lauantai: konsertit Pakkahuoneella, Klubilla ja Telakalla
• Sunnuntai: konsertti Pakkahuoneella, kaikille avoin päättäjäisklubi Telakalla.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

12.09.2024

Tampere Jazz Happeningin ohjelma on julkaistu

Pyhäinpäivän viikonloppuna 31.10.–3.11.2024 järjestettävä Tampere Jazz Happening esittelee tänä vuonna muun muassa portugalilaista nykyjazzia. Yhteensä Tullikamarin aukion ympäristössä lavalle astelee 25 kokoonpanoa kymmenessä konserttitilaisuudessa. Tapahtumassa esiintyy kaiken kaikkiaan neljä portugalilaisyhtyettä, joista kolme nähdään heti ensimmäisen…