17.04.2012

Tampere Biennale alkaa keskiviikkona

Tampere Biennale -nykymusiikkifestivaali alkaa keskiviikkona 18.4. ja päättyy sunnuntaina 22.4. Viiden päivän aikana kuullaan 16 konserttia, 10 kantaesitystä ja 7 tilausteosta. Näiden lisäksi ohjelmassa on seminaari, taidenäyttelyitä ja perhepäivä. Taiteellisena johtajana debytoi säveltäjä Olli Virtaperko.

Festivaalin painopiste on suomalaisessa klassisessa nykymusiikissa. Luvassa on lisäksi runsaasti klubitarjontaa: esimerkiksi kansanmusiikkia, progessiivista rockia ja jazzia. Tampere Biennalen tunnuslause on tänä vuonna haasteita ja nautintoja. Olli Virtaperkon mukaan yleisö voi haastaa itsensä klassisilla teoksilla päiväkonserteissa ja keskittyä nautiskeluun viihteellisissä iltakonserteissa.

Perjantaina 20.4. Modernin mesenaatit -seminaarissa tarkastellaan taiteiden rahoitusta kolmesta näkökulmasta: historiallisesta mesenaattiperspektiivistä, pohjoismaisen hyvinvointivaltion mallista käsin ja yksityisten säätiöiden näkökulmasta. Seminaari järjestetään yhteistyössä Suomen Säveltäjät ry:n kanssa. Moderaattorina toimii musiikkitoimittaja Kare Eskola. Seminaariin on vapaa pääsy.

Festivaalin perhepäivä Soiva Tehdas järjestetään Finlaysonin alueella lauantaina 21.4. Lapset ja aikuiset voivat yhdessä tutustua nykymusiikkiin, taiteeseen ja näyttelyihin maksuttomissa työpajoissa ja konserteissa.
Tampere Biennalen päiväkonsertit soivat Finlaysonin alueella. Iltaisin konsertteja on Tampere-talossa, Kalevankankaan siunauskappelissa, Tullikamarilla ja Telakalla.

http://www.tamperemusicfestivals.fi/biennale