30.07.2015

Taidekeskus Salmelassa kaikkien aikojen ennätyskesä

Taidekeskus Salmela tekee yleisöennätyksen. Kun näyttelyaika päättyy 9. elokuuta, tulee Salmelassa käyneeksi kesän aikana 31 000 vierasta. Heinäkuussa päivittäiset kävijämäärät kohosivat lähes 700 taiteen ystävään päivässä. Suurta kiinnostusta on saanut taidenäyttelyiden eheä kokonaisuus sekä entisestään laajentunut konserttitarjonta. Kesän kaikki seitsemän konserttia esitettiin täysille katsomoille. Kiitosta yleisöltä saivat myös nuorten taiteilijoiden teoskokoelmat ja uusiutunut veistospuisto.

Taidekeskus Salmelan taidenäyttelyt Mäntyharjussa ovat avoinna sunnuntaihin 9. elokuuta saakka joka päivä klo 11-18. Kesän konserttisarjan kruunaa perjantaina 31.7. klo 19 Salmelan puistonäyttämöllä esiintyvän Jorma Uotisen draamakonsertti kadotetusta rakkaudesta.

www.taidekeskussalmela.fi

Taidekeskus Salmela on Mäntyharjussa sijaitseva kulttuuritapahtuma, jonka ohjelmaan kuuluvat kesäisin kuvataidenäyttelyt, konsertit ja luennot sekä 3-4 vuoden välein järjestettävä Nuorten kuvataidekilpailu. Historiallisessa kirkonkylämiljöössä sijaitsevat, vuosittain vaihtuvat taidenäyttelyt esittelevät suomalaisen nykytaiteen tunnettuja nimiä ja nuoria lahjakkuuksia.