31.03.2023

Taidekeskus Salmelan Nuorten kuvataidekilpailun näyttelyluokka on valittu

Taidekeskus Salmelan kuudes valtakunnallinen Nuorten kuvataidekilpailu on edennyt viimeiseen vaiheeseen tuomariston valittua kilpailun hakuvaiheen tuhansien hakuvaiheen teoskuvien joukosta. Kilpailuun haki 326 suomalaista ja ukrainalaista kuvataiteilijaa, joista kahdeksantoista valittiin näyttelyluokkaan. Tuomaristoon kuuluvat taidemaalari Marika Mäkelä, taidealan asiantuntija Wenzel Hagelstam, taideasiantuntija FT Pauliina Laitinen, FM Taina Myllyharju, kuvataiteilija Jan Neva sekä Salmelan toiminnanjohtaja, konsuli Tuomas Hoikkala.

Tuomaristo piti kilpailun tasoa poikkeuksellisen korkeana. Kokonaisuudessaan kuvallinen ilmaisu oli siirtynyt kerronnallisempaan suuntaan ja väriskaala pehmentynyt aiempiin kilpailuihin verrattuna. Tuomaristo totesi sisällön muutosten heijastavan suomalaisen taidekäsityksen kehittymistä länsieurooppalaisemmaksi. Toisaalta teosten tekninen kirjo oli aiempaa laajempi ja kilpailijoiden keskimääräinen koulutustaso korkeampi kuin ennen. Kilpailunäyttelyltä on lupa odottaa monipuolista, herättelevää ja korkeatasoista antia.

Nuorten kuvataidekilpailun haku oli ensimmäistä kertaa auki myös ukrainalaisille taiteilijoille. Hakuvaiheeseen osallistui kiitettävä määrä ukrainalaisia taiteilijoita, joista näyttelyluokkaan valittiin kolme.  Näyttelyluokan taiteilijat ovat: Anni Kristiina, Emma Heinonen, Juliana Hyrri, Markus Jäntti-Tuominen, Rosa Kansala, Johanna Lumme, Oksana Mykhanko (Ukraina), Outi Piiroinen, Jussi Pirttioja, Aleksi Puustinen, Melissa Sammalvaara, Hermann Sebastian Schultz, Sergii Shaulis (Ukraina), Julia Strand, Sakari Vinko, Kateryna Yehorova (Ukraina), Johannes Ylipää ja Eero Yrjölä.

Näyttelyluokan taiteilijoiden teoskokonaisuudet esitetään osana Taidekeskus Salmelan kesän 2023 näyttelyä 10.6.–13.8. Tuomaristo valitsee näyttelyn perusteella kilpailun voittajakolmikon, joka palkitaan 1.7. Salmelan Puistonäyttämöllä järjestettävässä tilaisuudessa. Kilpailu toteutetaan yhteistyössä Mäntyharjun kunnan ja Anita ja Olavi Seppäsen muistosäätiön kanssa.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

21.11.2025

Taidekeskus Salmela: Vuohijärvelle Suomen suurin Reidar Särestöniemi -taidekokoelma

Vuohijärven entiseen kirkkoon avautuu keväällä 2026 monivuotinen ja Suomen kaikkien aikojen suurin Reidar Särestöniemi -näyttely, joka toteutetaan Kirsi ja Keio Eerikäisen Taidesäätiön kanssa. Osa töistä ei ole koskaan aiemmin ollut julkisuudessa. Tulevina vuosina teoksista kootaan vuosittain…

21.11.2025

Taidekeskus Salmelan konserttikesässä juhlaa, klassista, jazzia ja kotimaisia tähtiä

Taidekeskus Salmelan kesän 2026 konserttiohjelma on julkaistu. Ohjelma tarjoaa jälleen monipuolisen kattauksen klassista musiikkia, jazzia ja kotimaisia huippuartisteja – unohtamatta suuria juhlahetkiä ja ainutlaatuisia elämyksiä Puistonäyttämön kauniissa miljöössä. Salmelan taidekesä alkaa juhlavasti avajaiskonsertilla 6.6. Kesän…