06.06.2012
Taidekeskus Salmelan kesän 2012 kuvataiteilijat
Aaron Heino (s. 1977), Helsinki. Kuvanveistäjä Heinon teokset ovat utopioita, jotka kuvaavat ideaalia. Teoksia ei kuitenkaan aja eteenpäin mitkään tietyt ideat, vaan ne syntyvät ja kasvavat työskentelystä. Päivittäisen työnteon kautta teokset osallistuvat taiteilijan jokapäiväiseen elämään. Rakkaus työhön jättää materiaalin välineeksi, teosten muotojen ollessa ensisijaista. Toisaalta kiinnostus materiaalien kykyyn toimia teoksen rakenteena tai osana sitä on tärkeä rooli. Muotojen variaatiot ja eläviin organismeihin suhteutettujen olomuotojen kuvaukset synnyttävät teoksia, joilla on moninaisia merkityksiä. ”Yksilön henkilökohtaisten ideoiden syvyys kasvattaa universaaleimpia teoksia”. Eli mitä henkilökohtaisempi lähtökohta työllä on, sitä parempi veistos syntyy. Yksilöllisyys on vääjäämättä yhteydessä kollektiiviseen.
Anni Henriksson (s. 1979), Lahti. Henriksson saa maalatessaan työskennellä maailman kauneimpien ja häikäisevimpien, puhtaimmassa olomuodossaan olevien värien kanssa. Hän käyttää historiallista temperatekniikkaa, jossa pigmenttien sideaineena toimii ainoastaan munankeltuainen. Maalaukset rakentuvat hitaasti kerros kerrokselta mahdollisimman pienellä siveltimellä ristikkäin sipaistuista siveltimenvedoista. Teokset liikkuvat piirustuksen ja maalauksen rajoilla. Henrikssonin töissä valon leikittely lähikuvissa esiintyvien henkilöiden iholla ja vaatteiden laskoksissa toimii alleviivaamatta hetkien ja tunteiden ilmaisijana.
Zamuel Hube (s. 1977), Helsinki. Hube hyödyntää maalauksissaan helposti lähestyttäviä tuttuja värejä ja kuvia johdattaessaan katsojaa johonkin uuteen. Hänen tutunomaisista öljyvärimaalauksista paljastuu tarkemmin katsoessa yllättäviä yksityiskohtia, painovoimalla leikittelyä, tavoittelemisen arvoisia haaveita sekä unohdettuja unelmia. Zamuel Hubelle uuden löytämisestä on tullut yhtä arkista kuin uuden etsimisestä. Hube haluaakin tarjota katsojalle avoimia ikkunoita, joista pääsee ilman sitoumusta kurkistamaan johonkin uuteen, johonkin jännittävään, johonkin mikä ei olekaan valmiiksi katsojan puolesta mietittyä.
Johanna Häiväoja (s. 1960), Ranska. Kuvanveistäjä Häiväojan taiteen perspektiivi on ikuisuus. Hänen pienikokoisetkin veistoksensa ovat monumentaalisia. Teosten muotokielessä on kulmikkuutta ja poimuilevuutta, ja jälki voi tuoda mieleen barokin muotokielen tai fraktaalien kiehtovan maailman. Pääasiallisena materiaalina Häiväoja on uransa aikana käyttänyt pronssiin valettua paperia, nykyään teoksen muotokieli sanelee lopullisen asun, jolloin aine voi olla lasia, lasikuitua, valoa tai metallia – tai näiden kaikkien yhdistelmää. Dieppen museoon viime vuonna toteutetun kutsunäyttelyn nimenä oli ”Ajan Purjeet”, ja tämän vuoden pienoisveistokset Salmelassa jatkavat matkaa eteenpäin ajassa ja tilassa. Bon Vent ! (eli kuten Ranskassa sanotaan ”Tuulta Päin”).
Sanna Kauppinen (s. 1979), Tampere. Kauppinen pitää tärkeimpänä työvälineenään luovan mielen lisäksi lyijykynää. Hän kertookin mieluiten olevansa nimenomaan piirtäjä. Hallitsevia elementtejä piirustuksen lisäksi hänen teoksissaan ovat värikkäät akryylimaalikerrokset sekä koivuvaneri. Pitkä työskentely yhdessä vanerin kanssa on tehnyt vanerista tärkeän elementin taiteilijan teoksiin. Yhtenä inspiraation lähteenä toimiikin vanerin pinnalle puiden syistä ja oksakohdista muodostuvat kuviot, joista voi löytää erilaisia hahmoja. Näitä hahmoja/muotoja on leikkimielellä hyödynnetty osassa uusimpia teoksia. Kauppisen uusien teoksien pääosassa ovat lapset. Kuvat kertovat lapsen mielestä ja asioista lasten näkökulmasta sekä lapsen mielikuvituksesta. Luonnollisena jatkumona aikaisempaa tuotantoon nähden teokset ammentavat vapaasti myyteistä ja mytologiasta sekä suomalaisesta kulttuurista. Myös ihminen ja eläin symbioosi on teema joka jatkuu näissä uusissa teoksissa.
Tiina Kivinen (s.1971), Espoo. Taidegraafikko Kivinen sommittelee pintaa syvällä samettisella mustalla, johon kuva pysähtyy. Musta on yhtä aikaa täysin tyhjä ja kukkuroillaan täynnä. Se on harvoin synkkä. Se on hengittävä, avara ja antaa katsojan tulkinnoille tilaa. Kun mustaa tutkii tarkemmin, havaitsee, ettei se ole missään mielessä puhdas. Kivisen musta on runsaasti taitettu. Välillä se on lämmin, välillä kylmä, koskaan se ei ole mitätön. Mustan sävyt vaikuttavat tavoilla, joita ei välittömässä katsomiskokemuksessa havaitse. Eron huomaisi, jos saman teoksen näkisi puhtaalla mustalla vedostettuna. Elävä musta ei ole ahdistava. Se on iltahämärän, horisontin ja loppuun palaneen nuotion väri. Se ei kilpaile valkoisen kanssa vaan kietoo sen vuorotellen ympärilleen ja sisäänsä. Muut värit ovat yleensä statisteja ja tämän ajattoman liiton rinnalla.
Johanna Koistinen (s. 1956), Helsinki. Koistista kiehtovat erityisesti luontoaiheet. Hän asuu talvet taiteen parissa Helsingissä ja kesät Kuopion Kärängän puutarhassa ammentaen uusia ideoita talven tekemiseen. Koistinen käyttää töissään usein hyvin maanläheisiä sävyjä ja hänen metalligrafiikassaan heijastuvat menneet vuosisadat ja -tuhannet. Grafiikoiden iättömyyttä lisää niiden tuorepatinointi, kuviointi, joka tuo mieleen vanhojen öljymaalausten halkeilevan pinnan. Luontoaiheisiin sisältyy myös paljon symboliikkaa. Taiteilija ei mielellään kuitenkaan analysoi teoksiaan, vaan jättää tulkinnan katsojalle. Koistisen teokset tekevät katsojasta löytöretkeilijän: Tuttuus ja outous yhdistyvät jännittävällä tavalla.
Kristian Krokfors (s. 1952), Helsinki. Krokforsin tyylitellyt rytmikkäät maisemat ovat taiteenharrastajille tuttuja jo vuodelta 1985, jolloin hän voitti Vuoden nuori taiteilija -palkinnon. Krokfors on työskennellyt vuosikausia johdonmukaisesti samojen teemojen parissa. Hän löytää aina uuden hienostuneen näkökulman aiheeseensa, mutta perusasiat pysyvät samoina: Tärkeintä on värisommittelu ja rytmi. Kaupunkinäkymät, kylät ja puutarhojen peittämät kukkulat ovat miltei surrealistisia sukelluksia kulttuurimaisemaan. Krokfors ei kuvaa olemassa olevia paikkoja. Hänen näkymänsä ovat synteesejä eri paikoista eri aikakausina. Vaikka suurkaupunkinäkymästä uskoo tunnistavansa Lontoon, ajattelee joku toinen sen esittävän New Yorkia. Salmelassa on esillä teoksia, jotka ovat saaneet innoituksensa taiteilijan työskennellessä Salmelan Viipurin taiteilija-ateljeessa.
Milla Kuisma (s. 1980), Helsinki. Salmelan kesän 2012 Nuori taiteilija Milla Kuisma kertoo työskentelystään seuraavaa: ”Maalaamalla lavastan kollaasimaisia tiloja, tapahtumapaikkoja kertomattomille tarinoille. Maisemia, joissa itsestäänselvyys ja absurdi kietoutuvat värikkäiksi vyyhdiksi ja villiintyneet puutarhat ovat täynnä salaisia piilopaikkoja. Vastakohtaisuudet ja kerroksisuus kiinnostavat minua sekä maalaustapahtumassa että teosten aiheissa. Isolla pensselillä suditut, pärskyvät ja valuvat maalipinnat saavat seurakseen siveltimellä maalatut ristipistot ja viivojen sykkyrät. Kankaalla vuorottelevat järjestys ja epäjärjestys, kohina ja hiljaisuus, syvyys ja pinta. Kupliva ilo muuttuu hetkessä menettämisen peloksi, suloinen onni sisältää pohjattoman haikeuden. Minulle tärkeää maalaamisessa on maalaamisen ilo. Maalaaminen on välineeni tutkia ja liikauttaa maailmaa ja tavoitella jotain mikä on sanojen ulottumattomissa.”
Juha Kuosmanen (s. 1981), Palonen. Kuosmasen maalauksissa kuvatut tilanteet ovat pieniä tunnelmia taiteilijan omasta lähiympäristöstä, jotka ovat saaneet hänet pysähtymään. Kuosmanen haluaa muistaa nuo arjen pienet hetket, jotka tekevät elämästä mielekkään. Yksittäinen lyhyt hetki voi helposti unohtua, mutta maalausprosessin läpikäynyt muisto jää mieleen tuttuna kuvana. Kuosmanen pyrkii illuusioon, joka on kuitenkin maalattu. Kuva on realistinen kaukaa katsottuna, mutta lähempi tarkastelu tuo esiin maalaustavan ja siveltimen sattumanvaraiset liikkeet. Noissa pienissä liikkeissä tulee näkyviin se läsnäolo ja aika, jonka taiteilija on maalauksen kanssa jakanut.
Tuomo Laakso (s. 1980), Helsinki. Näyttelyssä esillä olevat työt syntyivät pimeän vuodenajan innoittamina. Pitkät istunnot tyhjän kankaan edessä alkutalven pimeinä päivinä opettavat taiteilijaa havainnoimaan hämärän kauneutta. Mieli ja ruumis käyvät hitailla kierroksilla, taiteilija tuijottaa koskematonta valkoista maalauspohjaa. Hämärässä ruumiillistuvat hiljaisuus ja rauha, ajan kulku hidastuu ja miltei pysähtyy kokonaan. ”Kauneus on kaikkialla ja kaikessa, aivan silmieni edessä, se täytyy vain oppia huomaamaan. Alkuun pääsen sammuttamalla sähkövalot. Ensinäkemältä näkymä näyttää lattean harmaalta, mutta katseen tarkentuessa alan huomata moninaisia sinisen, vihreän ja violetin sävyjä jotka luonnonvalo saa aikaan. Vihdoin tajuan ettei harmaata väriä ole edes olemassa. Maalaan mahdollisimman pelkistettyjä aiheita saadakseni huomion kiinnitettyä näihin valon ja värin hienoimpiin vivahteisiin.”
Tuula Lehtinen (s. 1956), Tampere. Lehtinen valmistui vuonna 1980 Suomen Taideakatemian koulusta ja on siitä lähtien ollut taiteen kentällä aktiivinen toimija ja oman alansa kehittäjä erityisesti grafiikan alueella. Hän on kuvataiteen moniosaaja, jolle arvokkaan tradition ja käsityötaidon jatkaminen ja uudistaminen on tärkeää. Salmelassa esillä oleva teoskokonaisuus kertoo hänen äitinsä, Aino Kuosan Viipurista. Maalaamisen ja painetun kuvan keinoin toteutetuissa teoksissa nivoutuu sotia edeltävä aika tähän päivään. Vanhat valokuva-albumit ja äidin kertomukset ovat olleet innoittajina teoksille, jotka muistuttavat kerroksellisuudellaan historian ja ajankulumisen suhteellisuudesta.
Elisa Lientola (s. 1979), Lahti. Kuvanveistäjä Lientolalle taide on sanatonta tietoa tajunnan kynnyksellä. Elisa Lientola rakentaa fyysisiä kappaleita ankkureiksi vielä syntymättömille ajatuskuluille. Uudet teokset kumartavat elämänmysteerille; tiedolle siitä että elämällä on mieli, vaikka se joskus häviäisikin näköpiiristä. Teräs materiaalina tuntuu tarjoavan loputtomasti mahdollisuuksia, orgaanisuus on ottanut vallan työstämisessä.
Tapani Mikkonen (s. 1952), Helsinki. Mikkonen on monumentaaligrafiikan uranuurtaja Suomessa. Hän on sisäistänyt vahvan grafiikanperinteen, mutta hänet tunnetaan myös perinteen uudistajana. Mikkonen tuo maalauksellisia aineksia ja kolmiulotteisuutta grafiikkaan. Vaikka useat hänen töistään ovat abstrakteja, niissä on myös esittäviä elementtejä – luonto- ja kasviaiheet ovat hyvin keskeisiä. Salmelan näyttelyssä Tapani Mikkoselta on esillä luontoaiheinen, suurten maalausten sarja. Mikkosen siveltimenvedot ovat rohkeita ja voimakkaita, mutta niissä on myös keveyttä ja ilmavuutta.
Marika Mäkelä (s. 1947), Helsinki. Mäkelä näkee työskentelynsä eräänlaisena poistamisen ja valinnanteon prosessina, jossa lopullisia ratkaisuja ei pidä tehdä hätiköidysti. Hänen suurikokoisissa, abstrakteissa maalauksissaan on käytetty lähes kolmiulotteisia siveltimenvetoja ja väriä paksuina kerroksina. Mäkelä kutsuu töitään maalilla tehdyksi valoksi.
Tuomas Mäntynen (s. 1932), Helsinki. Professori Mäntynen lukeutuu Suomen tunnetuimpiin naivistimaalareihin. Mäntysen kuvien sommittelu on tasapainoista ja rauhallista, ja ilmaisussa näkyy hänen kiinnostuksensa ekspressionismiin ja informalismiin, joita hän kokeili opiskeluaikoinaan. Mäntysen Salmelan näyttelyssä mukana olevat teokset ovat öljymaalauksia kolmelta viime vuodelta. Teokset kuvaavat yleensä menneitten tapahtumien ja matkojen tunteita ja kaikuja. Taiteilija kuvaa maalauksiaan matkalla olevan yksinäisen ihmisen tapahtumaksi. Ihminen katselee aikansa syrjästä näitä tapahtumia. Kun jotain on tapahtunut, hän poistuu paikalta. Tuomas Mäntynen maalaa myös näkemystään siitä, miten ihmiset hänen ympärillään toimivat.
Pekka Parviainen (s. 1981), Helsinki. Parviaisen teokset puhuvat luonnon sanastolla. Muotokieli on peräisin luonnosta vaikka aiheenkäsittely onkin vapaata ja lähenee paikoin abstraktiota. Teoksista on kyse luonnon kuuntelemisesta ja luonnon kautta tapahtuvasta itsereflektiosta. Parviaisen tuotannossa pääasiallinen tekniikka on öljyväri mutta hän tekee myös graafisia teoksia litografiatekniikalla.
Topi Ruotsalainen (s. 1979), Helsinki. Ruotsalaisen öljyvärimaalauksissa lähtökohtana on ihminen. Teoksista löytyy ihmishahmojen keskeltä usein myös jotain tavanomaisuudesta poikkeavaa, pieni symbolinen elementti, joka luo maalauksiin milloin vinksahtaneen ja humoristisen, milloin uhkaavan ja latautuneen tunnelman. Maalaustyyli hakee retro-hengessä vaikutteita menneiltä vuosikymmeniltä. Lopputulos on eräänlaista realismia kaikilla vapauksilla. Rennosti ja vauhdikkaasti liikkuva leveä sivellin viimeistelee maalausten välittömän tunnelman.
Harri Salmi (s. 1980), Lahti. Salmi on kiinnostunut surrealismista, graffititaiteesta ja nykytaiteesta. Hänen taiteellinen tyylinsä on yhdistelmä näitä tyylisuuntia. Salmen maalauksissa esiintyy jazz teema. Hän maalaa urbaania kolmiulotteista typografista sanaa jazz, johon hän yhdistää surrealismin elementtejä. Salmi rakastaa myös jazz musiikkia ja hän kuuntelee sitä maalatessaan. Focus on jazz.
Arvo Siikamäki (s.1943), Helsinki. Kuvanveistäjä Siikamäen klassisissa veistoksissa on käytetty taidokkaasti hyväksi pronssin ja kiven ominaisuuksia. Hän pyrkii muodon yksinkertaiseen, plastisesti hallittuun kokonaisuuteen ja pinnan loppuun asti hiottuun siloisuuteen, jota elävöittävät marmorin juonteet, graniitin rakeet, pronssiin vedetyt uurteet sekä osittainen karkeahakkaus.
Tiina Suikkanen (s. 1981), Imatra. Suikkanen työskentelee pääasiassa öljyväreillä ja käyttää maalausten lähtökohtana valokuvaamiaan kasveja ja hyönteisiä. Taiteilija luonnostelee enemmän mielessään kuin paperilla. Valokuvista hän sommittelee haluamansa kokonaisuuden, jota lähtee sivellinten ja maalien kanssa työstämään. ”Maalaaminen on minulle hiljaista mietiskelyä, aiheeseen syventymistä ja valon ja värin tutkiskelua. Maalaukset rakentuvat omaan rauhalliseen tahtiinsa ja kertovat joskus pienistä, joskus suurista elämän teemoista, joiden vertauskuviksi kasvit soveltuvat hyvin.”
Netta Tiitinen (s. 1980), Helsinki. Tiitisen tuotannossa lapset ovat olleet alusta pitäen yksi tärkein aihealue. Salmelan talviresidenssissä syntyneet teokset ovat täynnä syvällisiä ajatuksia lasten arjesta, mielikuvituksesta ja kehityksestä, joiden ohessa näkyy hillitysti myös vahva tekninen kiinnostus muun muassa struktuurieroihin ja kolmiulotteisiin yksityiskohtiin. Asiakkaan toiveiden mukaan toteutettuun tilaustaiteeseen erikoistunut Tiitinen haluaa omalla esimerkillään rohkaista luovia ihmisiä kehittämään omia vahvuuksiaan myös itsenäisesti, sekä tuomaan oman osaamisensa ihmisten iloksi vaihtoehtoisillakin tavoilla, jotka mahdollistavat samalla myös oman toimeentulon.
Taidekeskus Salmelan näyttelyt ovat avoinna 9.6.−12.8.2012 päivittäin klo 11−18
http://www.taidekeskussalmela.fi