17.01.2024

Taidekeskus Salmelan ja Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon kesän näyttelyohjelma

Taidekeskus Salmelan kesän 2024 kuvataiteilijat on julkistettu. Kutsunäyttelyn teemoja ovat tänä vuonna muun muassa ihmisen ja luonnon suhde, myytit ja mytologia ja konkretismin perintö, jota avaa Lars-Gunnar Nordströmin syntymän satavuotisjuhlakokoelma.

Salmelan päärakennuksessa on esillä Tuomo Saalin, Elina Brotheruksen, Nora Tapperin, Topi Ruotsalaisen, Susanne Koskimäen sekä Vuoden nuoren taiteilijan, ukrainalaisen Kateryna Yehorovan teoksia. Yehorova työskenteli Mäntyharjussa Salmelan residenssissä vuoden 2023 ajan, ja on ammentanut unenomaista realismia edustaviin guassimaalauksiinsa paljon lähialueen maisemista, jotka saavat teoksissa vertauskuvallisen merkityksen.

Muun muassa Pro Finlandia -mitalilla ja taiteilijaprofessoriapurahalla palkittu Elina Brotherus tuo valokuvataiteen takaisin Salmelan näyttelytiloihin pienen tauon jälkeen. Ensi kertaa Salmelassa esiintyvältä Brotherukselta nähdään teoksia eri vuosilta, punaisena lankana ihmishahmon ja maiseman sekä taiteilijan ja mallin käsitteellinen suhde.

Domanderin näyttelyalueella esitellään kokoelmat Antero Kareelta, Hannu Hyrskeeltä, Jaana Bombinilta, Mariam Falailehilta, Paavo Pelvolta, Ville Löppöseltä ja Eeva-Marja Saariselta sekä yhteisnäyttely Robert Lucanderilta ja Markus Jäntiltä. Lucander ja Jäntti ovat kulkeneet matkan opettajasta ja oppilaasta tasavertaisiksi kollegoiksi, joiden ensimmäinen yhteisnäyttely tutkii peilin ja peilaavuuden teemoja. Näyttelyn ytimessä on taiteilijoiden yhdessä toteuttama kolmen vedossarjan litografiakokonaisuus.

Salmelan sisarkohteessa Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalossa järjestetään luontokuvaajalegenda Hannu Hautalan muistonäyttely. Vuonna 2023 kuolleen Hautalan omien kuvien ohella esillä on Juha Metson dokumenttielokuva ja muotokuvia Hautalasta itsestään.

Kuvataidenäyttelyiden ohessa järjestettävä Salmelan konserttiohjelma on kaikkien aikojen laajin. Ohjelmistoa laajennettiin suuren kysynnän vuoksi vielä toisella Vesterinen yhtyeineen -kokoonpanon konsertilla kesäkauden päätöspäivänä 11.8.

Näyttelyt ovat auki 8.6.–11.8.2024 joka päivä kello 11–18.

Taidekeskus Salmela – Sydämellisesti tervetuloa

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

02.04.2026

Taidekeskus Salmelan Nuorten taiteilijoiden kuvataidekilpailu 2026 näyttelyluokka on valittu

Taidekeskus Salmela järjestää kuluvana vuonna seitsemännen Nuorten taiteilijoiden kuvataidekilpailun. Kuvataidekilpailun haku käynnistyi syksyllä ja päättyi helmikuussa. Mukaan osallistumaan kutsuttiin vuonna 1990 syntyneitä tai sitä nuorempia kuvataiteilijoita tai kuvataiteilijan ammattiin opiskelevia. Kilpailu on suunnattu Suomen kansalaisille…

16.12.2025

Nuoret ja mestarit kohtaavat Taidekeskus Salmelan kesän näyttelyissä 2026

Taidekeskus Salmelan kesän 2026 kuvataiteilijat on julkistettu. Päärakennus varataan pitkän ja merkittävän uran tehneille, kun taas Domanderin näyttelyalueen täyttävät nykytaiteen nuoret nousevat nimet, Salmelan nuorten taiteilijoiden Kuvataidekilpailun näyttelyluokka. Salmelan kesän kruunaa kunnianosoitusnäyttely merkittävän, monipuolisen taiteilijauran…

21.11.2025

Taidekeskus Salmela: Vuohijärvelle Suomen suurin Reidar Särestöniemi -taidekokoelma

Vuohijärven entiseen kirkkoon avautuu keväällä 2026 monivuotinen ja Suomen kaikkien aikojen suurin Reidar Särestöniemi -näyttely, joka toteutetaan Kirsi ja Keio Eerikäisen Taidesäätiön kanssa. Osa töistä ei ole koskaan aiemmin ollut julkisuudessa. Tulevina vuosina teoksista kootaan vuosittain…