17.07.2022

Taidekeskus Salmela: Kristian Lindroos voitti Salmelan Merikanto-laulukilpailun

Bassobaritoni Kristian Lindroos voitti lauantaina 16.7. Taidekeskus Salmelan viidennen Merikanto-laulukilpailun Mäntyharjun kirkossa. Suorana AlfaTV:llä esitetyn kilpailun juonsi Mikael Konttinen. Sopraano Maria Turunen sijoittui toiselle sijalle ja baritoni Toni Hintsala kolmannelle sijalle.

 Kristian Lindroos (s. 1990) lauloi finaalissa Oskar Merikannon laulut Laatokka ja Merellä sekä Aarre Merikannon laulun Kuutamolla. Häntä säesti pianisti Tuula Hällström.

Merikanto-laulukilpailun voittaja Kristian Lindroos palkittiin Aarre Merikannon pojan, kuvanveistäjä Ukri Merikannon arvokkaalla veistospalkinnolla ja 4 000 euron rahapalkinnolla. Toiseksi sijoittunut Maria Turunen sai 2 700 euroa ja kolmanneksi sijoittunut Toni Hintsala 1 800 euroa. Myös toiselle ja kolmannelle sijalle tulleille laulajille luovutettiin Ukri Merikannon veistospalkinto. Palkintoveistosten arvo on yhteensä 20 000 euroa.

Lisäksi kilpailussa jaettiin Anita ja Olavi Seppäsen muistosäätiön viiden tuhannen euron erikoispalkinto seuraavasti: kilpailun voittaja sai 2 000 euron erikoispalkinnon ja kukin palkintosijojen ulkopuolelle jäänyt finalisti 1 000 euron muistopalkinnon. Laulukilpailun finaaliin ylsivät voittajien lisäksi Heta Sammalisto, Henri Tikkanen ja Ruusu-Maaria Brousseau.

Kilpailun pianisteille ja välierän jälkeen karsiutuneille laulajille lahjoitettiin grafiikkateokset Taidekeskus Salmelan kokoelmasta.

Merikanto-laulukilpailua ovat tukeneet Anita ja Olavi Seppäsen muistosäätiö sekä Mäntyharjun kunta.

Taidekeskus Salmela on avoinna 11.6.-14.8.2022.

taidekeskussalmela.fi

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

20.10.2026

Taidekeskus Salmelan kesän 2027 konserttiohjelma valmistui aikaisemmin kuin koskaan lipunmyynti on avattu!

Festivaalikansa on tuskin toipunut kesän 2026 konserttielämyksistä, kun Taidekeskus Salmela avaa lipunmyynnin kesän 2027 konsertteihin. Salmelan Puistonäyttämön ainutlaatuiset konsertit edustavat monipuolisesti klassisen-, viihde-, rock- ja kevyen musiikin kenttää. Puistonäyttämön miljöö istuvine katsomoineen on yhdistelmä intiimiä…

19.10.2026

Taidekeskus Salmela järjestää kuudennen Merikanto-laulukilpailun kesällä 2027

Taidekeskus Salmela järjestää Merikanto-laulukilpailun Mäntyharjussa 19.6.2027. Ilmoittautuminen kilpailuun on nyt käynnissä. Merikanto-laulukilpailu on tarkoitettu lahjakkaille ja jo esiintymiskypsyyttä omaaville nuorille laulajille. Laulukilpailun 2027 tuomaristossa ovat oopperalaulajat Essi Luttinen, Cynthia Makris ja Mika Pohjonen, sekä professori…