07.05.2014

Taidekeskus Salmela ja Hamina Tattoo -festivaali yhteistyöhön

Salmelan päätöskonserttiin huippuorkesteri Japanista

Taidekeskus Salmelan juhlakesän konserttitarjonta täydentyy kun Salmelan kesän päätöskonserttiin saapuu konsertoimaan kansainvälisesti merkittäviä vieraita. Japanin valtion edustusorkesteri, 50 henkinen Japanin itsepuolustusvoimien keskussotilassoittokunta esiintyy Mäntyharjun kirkossa sunnuntaina 27.7.

Mäntyharjun lisäksi soittokunta esiintyy Suomen vierailunsa aikana Hamina Tattoon upeissa marssishow esityksissä Hamina Bastionissa 31.7.-2.8. Taidekeskus Salmelan ja Hamina Tattoon yhteistyö tulee mahdollistamaan suurten, kansainvälisesti merkittävien puhallinorkestereiden vierailut Suomessa myös tulevina vuosina.

”Salmelalle tarjoutui ainutlaatuinen mahdollisuus toteuttaa tämä konserttivierailu. Olemme innoissamme, että saamme näin tasokkaan kansainvälisen orkesterin täydentämään Salmelan juhlakesän ohjelmaa. Konsertti on merkittävä, sillä orkesteri on nyt ensimmäistä kertaa vierailulla Euroopassa”, kertoo Taidekeskus Salmelan toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkala.

Vuonna 1951 perustettu Keskussotilassoittokunta on tunnetuin kaikista noin 15 000:sta Japanilaisesta puhallinorkesterista. Erityisesti se tiedetään teknisesti häikäisevistä levytyksistään. Orkesteri on esiintynyt historiansa aikana muun muassa Naganon ja Sapporon olympialaisissa. Salmelan konsertissa tullaan kuulemaan kauneinta klassista orkesterimusiikkia, itämaisia sävyjä alleviivaten ja modernia virtaa unohtamatta. Orkesteria johtaa sen päällikkö ja kapellimestari, eversti Akira Takeda.

Yleisölle tämän ainutlaatuisen mahdollisuuden kuulla yhtä maailman parhaista puhallinorkestereista mahdollistavat Jane ja Aatos Erkon Säätiö, Japanin suurlähetystö sekä Hamina Tattoo ja Taidekeskus Salmela.

Lippuvaraukset ja tiedustelut Taidekeskus Salmelasta p. 050 3388 114, info@taidekeskussalmela.fi sekä Salmelan verkkokaupasta www.taidekeskussalmela.fi/kauppa

Taidekeskus Salmela on avoinna 7.6.-10.8.2014.

www.taidekeskussalmela.fi