28.08.2019

Taidekeskus Salmela hakee nuoria kuvataiteilijoita

Taidekeskus Salmela järjestää viidennen Nuorten taiteilijoiden kuvataidekilpailun 2019-2020. Kilpailuun voivat osallistua 1982 tai sen jälkeen syntyneet kuvataiteilijat tai kuvataiteilijan ammattiin opiskelevat. Kilpailu on tarkoitettu Suomen kansalaisille tai Suomessa vakituisesti asuville muiden maiden kansalaisille.

Kilpailun tavoitteena on löytää nousevia, nuoria lahjakkuuksia kuvataiteen kentältä. Tuomaristo valitsee Näyttelyluokkaan 10-15 taiteilijaa, joiden teoksia tulee esille Taidekeskus Salmelan kesän 2020 näyttelyyn. Kilpailuluokasta tuomaristo valitsee voittajakolmikon heinäkuussa 2020. Myös yleisöllä on mahdollisuus äänestää oma suosikkinsa. Voittajille jaetaan yhteensä noin 10 000 euron palkinnot. Kaikille näyttelyluokkaan valituille tarjotaan myös ilmainen residenssijakso Salmelan tulevina talvikausina.

Kilpailun tuomaristoon kuuluvat Tampereen taidemuseon johtaja, FM Taina Myllyharju, taidemaalari Marika Mäkelä, antiikkialan asiantuntija Wenzel Hagelstam, taideasiantuntija FT Pauliina Laitinen-Littorin, kuvataiteilija Juhani Järvinen sekä Salmelan toiminnanjohtaja, konsuli Tuomas Hoikkala.

Ilmoittautuminen kilpailuun päättyy 15.11.2019.

Lisätietoa kilpailusta osoitteessa www.taidekeskussalmela.fi/kilpailut.