17.12.2025

Tähtivieras Rúnar Rúnarssonin retrospektiivi inspiroi Tampereen elokuvajuhlien 2026 visuaalista ilmettä

Tampereen elokuvajuhlien vuoden 2026 ohjelmistosta seuraavaksi paljastetaan tähtivieras Rúnar Rúnarssonin tuotantoa avaava retrospektiivi. Rúnarsson on islantilainen elokuvaohjaaja sekä tuotantoyhtiö HALIBUT:n perustaja, jonka elokuvat ovat keränneet tunnustusta kansainvälisesti jo kahden vuosikymmenen ajan. Rúnarsson on tavattavissa elokuvajuhlilla näytösten yhteydessä.

Retrospektiivi-näytöksessä esitetään neljä fiktiivistä lyhytelokuvaa Rúnarssonin uran varrelta. Ensimmäisenä Oscar®-ehdokkaanakin ollut elokuva Síðasti bærinn (The Last Farm, Islanti, 2004) vie katsojan syrjäiseen kylään, jossa on jäljellä enää yksi maatila. Toisena lukuisia parhaan lyhytelokuvan palkintoja elokuvafestivaaleilla kahminut Smáfuglar (2 Birds, Islanti, 2008) kertoo nuorten matkasta aikuisuuteen eräänä kesäyönä.

Tanskassa tuotettu Anna (Tanska, 2009) on tarina 12-vuotiaasta kalastajakylän tytöstä, jonka ympäristö ja minuus ovat murroksessa. Viimeisenä näytöksessä esitetään Tampereen elokuvajuhlien vuoden 2025 kansainvälisen kilpailun yleisöpalkinnon voittaja O (Islanti, Ruotsi, 2024), jota kuvaillaan humanistiseksi ja runolliseksi tarinaksi hauraasta miehestä, jonka suurin este on hänen itsensä sisällä.

– Harmaiden sävyjen kirjo elämässä on keskeinen osa elokuvantekoani. Kaikki on monikerroksista tai sisältää erilaisia ja usein vastakkaisia tunteita ja näkökulmia. Täysin mustia tai valkoisia hetkiä elämässä on vain vähän: vietämme elämämme kulkien näiden kahden välisellä asteikolla, kertoo Rúnarsson elokuvistaan.

Lyhytelokuvanäytöksen lisäksi valkokankaalla nähdään Rúnarssonin pitkä fiktio Bergmál (Echo / Kaiku, Islanti, 2019). Kansainvälisiä palkintoja (mm. pitkien elokuvien pääpalkinto: Golden Raven International Arctic Film Festival; paras ohjaus: Seminci International Film Festival) voittanut elokuva piirtää 56 kohtauksen avulla purevan ja herkän muotokuvan nyky-yhteiskunnasta.

Rúnarssonin uusin pitkä elokuva Ljósbrot (When the Light Breaks / Kahden auringonlaskun välissä, Islanti, 2024) on katsottavissa parhaillaan Yle Areenassa. Elokuva esitettiin Cannesin elokuvajuhlilla 2024 Un Certain Regard -osion avauselokuvana, ja on niin ikään kerännyt useita palkintoja ja ehdokkuuksia kansainvälisillä festivaaleilla (mm. paras ohjaus: Palić Film Festival 2024; paras elokuva: Cinehill Film Festival 2024; paras pohjoismainen elokuva: Göteborg Film Festival 2025).

Uusi design heijastaa Islannin luontoa

Elokuvajuhlien vuoden 2026 visuaalisen ilmeen alkulähteeksi valikoitui Rúnar Rúnarssonin kotimaa Islanti, sen jylhä luonto sekä erityisesti vesi sen monissa liikkeissä. Ilmeen on suunnitellut elokuvajuhlien graafinen suunnittelija Heini Puurtinen ja alkuperäinen sormilogo on Kimmo Kaivannon käsialaa.

– Islannin lukuisia vesiputouksia ja niiden pauhua heijastavat oranssit, kuohuvat muodot. Veden jatkuvaa ehtymätöntä liikettä ja sen ikuista virtaa kuvaavat keltaiset elementit. Veden pinnalla lepäävät kädet sekä niiden synnyttämät aaltorenkaat viittaavat toisenlaiseen, syvempään voimaan: Islannin tulivuorten seismiseen vavahteluun ja jatkuvaan, usein huomaamattomaan värinään. Halusin tuoda yhteen tämän kaiken kuvamaailman värikkään kevyesti ja harmonisesti, mutta samalla huomiota herättävästi, kuvailee Puurtinen ajatuksiaan visuaalisen ilmeen taustalla.

Veden liikettä tai maanjäristyksiä vastaavia vaikutuksia voidaan parhaimmillaan löytää myös elokuvan suhteesta ympäristöönsä:

– Puhuttelevien aiheiden tulkinnat voivat purkautua voimakkaasti, virraten ja pauhuten, ja vaikuttaa meissä pitkään. Toisinaan kokemus rikkoo vain vaivoin pintajännityksen ja synnyttää hiljaisen, tuskin havaittavan liikkeen, joka värähtelee pinnalla, Puurtinen pohtii.

Tampereen elokuvajuhlia vietetään tulevana keväänä 4.–8.3.2026. Parhaillaan on käynnissä joulukampanja, jonka aikana sarjakortteja vuoden 2026 festivaalille myydään alennetuin ennakkomyyntihinnoin. Early Bird -hinnat ovat voimassa 6.1.2026 asti elokuvajuhlien verkkokaupassa.

Kilpailuvalinnat vuoden 2026 elokuvajuhlille julkaistaan tammikuun lopussa. Festivaalin koko ohjelmisto julkaistaan ja yksittäiset liput tulevat myyntiin 10.2.2026.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

10.02.2026

Tampereen elokuvajuhlien vuoden 2026 ohjelmisto on julkaistu

Tampereen elokuvajuhlia vietetään 56. kerran 4.–8. maaliskuuta, ja tapahtuman ohjelmisto on nyt julkaistu kokonaisuudessaan. Tampereen elokuvajuhlat on yksi Euroopan merkittävimmistä lyhytelokuvaan keskittyvistä festivaaleista, joka kerää vuosittain tuhansia elokuvan ystäviä ja alan ammattilaisia yhteen Tampereelle. Elokuvajuhlat…

05.02.2026

Mykkäelokuvan merkkiteos Tri Caligarin kabinetti (1920) nähdään Tampereen tuomiokirkossa Tampereen elokuvajuhlilla – musiikin elokuvaan improvisoi jälleen urkuri Esa Toivola

Tampereen tuomiokirkossa nähdään perjantaina 6. maaliskuuta saksalainen mykkäelokuvan merkkiteos Tri Caligarin kabinetti (Das Cabinet des Dr. Caligari, 1920) osana Tampereen elokuvajuhlien ohjelmistoa. Aiempien Tuomiokirkossa nähtyjen mykkäesitysten tapaan musiikkina kuullaan urkumusiikkia, jonka improvisoi urkuri Esa Toivola.…

30.01.2026

Tampereen elokuvajuhlien 2026 kilpailuvalinnat on julkaistu

Tampereen elokuvajuhlien kotimaisen ja kansainvälisen kilpailun sekä genre-elokuville suunnatun Generation XYZ -kilpailun elokuvat vuodelle 2026 on valittu. Hakijoita kilpailusarjoihin oli yhteensä ennätykselliset 8127 elokuvaa, joista kilpailuihin valittiin 121 elokuvaa 49 eri maasta. Kilpailusarjoissa nähdään alle…