19.10.2020

Suvi Innilä on Naantalin Musiikkijuhlien uusi toimitusjohtaja

Musiikin maisteri Tiina Tunturi on tehnyt 23 vuoden työuran Naantalin Musiikkijuhlien toiminnanjohtajana/toimitusjohtajana ja on nyt siirtymässä eläkkeelle.

Musiikkijuhlasäätiön hallitus on valinnut uudeksi toimitusjohtajaksi FM Suvi Innilän, joka aloittaa uudessa tehtävässään 1.11.2020. Tiina Tunturi jatkaa asiantuntijana marraskuun ajan.

– Naantalin Musiikkijuhlat on yksi Suomen vanhimmista ja arvostetuimmista musiikkifestivaaleista. On ilo ja kunnia päästä viemään tätä suurta tarinaa osaltani eteenpäin. Musiikkijuhlien pitkäaikainen toimitusjohtaja Tiina Tunturi on tehnyt upeaa työtä, jota on innostavaa päästä jatkamaan. Odotan suurella kunnioituksella yhteistyötä festivaalin perustajan ja taiteellisen johtajan Arto Noraksen kanssa sekä yhteistyön kehittämistä nykyisten ja uusien kumppanien kanssa.

Esimerkiksi Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 ohjelmajohtajana Turussa sekä Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden ohjelmapäällikkönä valtioneuvoston kansliassa toiminut Innilä palaa tämän työn myötä monella tapaa juurilleen.

– Olen ilokseni saanut tehdä työtä laajasti koko kulttuurin saralla, mutta klassinen musiikki on se, jonka keskellä kasvoin ja jota harrastin pitkään jopa ammattiin tähtäävästi. Juurille paluuta on sekin, että osallistuin pienenä viulistina, ensimmäisen kerran 10-vuotiaana, Naantalin Musiikkijuhlien yhteydessä järjestetyille musiikkileireille, joten suhteemme on jo pitkä. Iloitsen myös siitä, että voin tehdä työtä nykyisen kotikaupunkini Naantalin hyväksi ja Naantalissa, kertoo Innilä.

– Tiina Tunturin positiivisella persoonalla on ollut osaltaan suuri merkitys siihen, että Naantalin Musiikkijuhlat tunnetaan Suomen rajojen ulkopuolellakin lämmintunnelmaisena tapahtumana, jonne sekä yleisön että taiteilijoiden on ollut aina miellyttävää palata. Lupaan tehdä kaikkeni, että Naantalin Musiikkijuhlat tunnetaan jatkossakin aurinkoisesta tunnelmastaan korkeatasoisen ohjelman ja huippuesiintyjien lisäksi – tapahtumana, joka toivottaa lämpimästi tervetulleeksi, Innilä toteaa.

Vaikka tapahtuma- ja kulttuurialoilla eletään koronan takia erityisen kovia aikoja, Innilä katsoo luottavaisesti tulevaan ja uskoo, että elävän musiikin kokemisen merkitys ja tarve ovat viime kuukausina vain kasvaneet.    – Yleisön ja esiintyjien turvallisten kohtaamisten mahdollistaminen on nyt erityisen tärkeää.

– Olen todella iloinen ja onnellinen, että Naantalin Musiikkijuhlat saa uudeksi toimitusjohtajakseen Suvi Innilän, joka on erinomainen, monipuolisesti kokenut, loistava kulttuuriammattilainen, joka on menestyk-sellisesti vienyt läpi laaja-alaisia kulttuuriprojekteja. Naantalin Musiikkijuhlat jatkaa tulevaisuuteen varmasti hyvissä käsissä, iloitsee Tiina Tunturi.

Naantalin Musiikkijuhlat perustettiin 1980 sellisti Arto Noraksen aloitteesta. Festivaali vietti viime vuonna 40-vuotisjuhlaansa ja ylsi lähes 20 000 kävijän yleisöennätykseen.

Naantalin Musiikkijuhlat soi ensi vuonna 8. – 19.6.2021.