20.03.2015

Suomen viihde- ja oopperamaailman helmet Jyrki Anttila ja Jaakko Ryhänen avaavat Jutajaisviikon

Jutajaisten uudet tuulet ja tähän saakka valkoisuutta loistaneet purjeet täydentyvät ja värittyvät monipuolisella kulttuuripläjäyksellä kesäkuun lopussa 24.-28.6.2015, kun Jutajaisten kööri valtaa Kulttuuritalo Korundin maiseman monipuolisella festivaaliohjelmistolla ja kulttuuritarjonnalla.

Jutajaisten ohjelmisto onkin tulevana kesänä kohokohtia ja tunnelmaa täynnä. Keskiviikkona 24.6.2015 kirkkokonsertissa nähdään Suomen eturivin tenori Jyrki Anttila, basso Jaakko Ryhänen sekä pianossa/uruissa Maija Anttila. Nämä viihde- ja oopperamaailman helmet täyttävät kirkon Kesän kauneimpien sävelten -konsertissa. Jyrki Anttila muistetaan viime kesän Tulisten tenorien triosta, minkä ohella hänet on nähty erilaisissa oopperaproduktioissa ja konserttiesiintymisissä. Jaakko Ryhänen on puolestaan tehnyt merkittäviä bassorooleja niin suomalaisissa kuin kansainvälisissä oopperataloissa viihteellisempää esitys- ja levytysuraa unohtamatta. Tunnelmaa ja eturivin oopperalaulajia kirkossa säestää pianisti-urkuri Maija Anttila.

Kirkkokonsertin jälkeisinä päivinä Jutajaisissa kuullaan kaikuja maailmalta, nautitaan perinteikkäästä ja uudesta folk-tunnelmasta visuaalista ilmettä unohtamatta niin Korundi-salin intiimissä tunnelmassa kuin klubimaisessa kammaritunnelmassa Korundi-ravintolan puolella. Varsinaista festarifiilistä ja -tunnelmaa kohotetaan Juta-areenalla päälavan ympäristössä Korundin sisäpihalla. Eri taiteen lajit  pääsevät entistä paremmin oikeuksiinsa niin Korundin kulttuurikohteena tarjoamien mahdollisuuksien sekä esiintyvien artistien ja heidän konserttikokonaisuuksien myötä.

Jutajaisten ohjelmisto julkaistaan huhtikuun alussa osoitteessa: www.jutajaiset.fi, jonka jälkeen myös lipunmyynti aukeaa.