18.03.2016

Sommelon ohjelma 2016 julkistettu

Sommelon ohjelma on runsas ja monipuolinen

Musiikkijuhla Sommelon ensi kesän ohjelma on julkistettu ja luvassa on tuttuun tapaan monipuolista ohjelmaa kansanmusiikin ympärillä. Kuhmossa ja Vienan Karjalassa pidettävien konserttien lisäksi ohjelmassa on taidenäyttelyitä, elokuvaa, stand upia, seminaareja ja kursseja. Ajankohta on 29.6. – 3.7. 2016. Kuhmossa tapahtumat ovat 29. 6. – 1. 7. ja Vienan Karjalassa 2. – 3. 7.

Kuhmossa Sommelo soi tuttuun tapaan Kuhmo-talon lisäksi Juminkeossa ja torilla. Uusina konserttipaikkoina ovat Kaesan kotileipomon kahvila sekä Kuhmon Kelo, jonne Sommelo siirtyy perjantaina. Kelolle on suunniteltu iltapäivästä alkaen paljon erilaista ohjelmaa, ja ilta huipentuu Suistamon sähkön konserttiin.

Esiintyjinä festivaaleilla nähdään mm. Sväng, maailmankuulu huuliharppukvartetti, joka soittaa Lentua-salissa Sibeliusta. Lentua-salin konserteissa esiintyy myös virolainen viulisti-laulaja Maarja Nuut ja Kainuu-kavalkadissa kuullaan kainuulaisia kansanmuusiikkiryhmiä. Muita esiintyjäryhmiä ovat mm.ruotsalais-suomalainen yhtye WAO, joka esittää tornionjokilaaksolaisen Wilho Akseli Ollikaisen ohjelmistoa, petroskoilainen ambient-folk-jazz -trio Asketics, amerikansuomalais-suomalainen duo Aallotar. Lisäksi on soolokonsertteja, klubeja ja paljon muuta. Koko ohjelma on nähtävissä osoitteessa http://www.sommelo.net/fi/ohjelma/cat.listevents/2016/03/04/-

Sommelon kurssit tarjoavat uutta ja vanhaa. Lasten ja nuorten näppärikurssi, kansantanssikurssi, runolaulukurssit sekä kansainvälinen kantelekurssi ovat jo saavuttaneet vakiintuneen aseman Sommelon ohjelmassa. Aivan uudenlaista lähestymistapaa tuo Soittimet kaapeista! -kurssi, jolle voi tulla elvyttämään unohduksissa olleen soitto- tai lauluharrastuksen. Kansanlaulukurssi tutustuttaa monipuolisesti kansanlaulun eri lajeihin, ja itkukurssilla pääsee tutustumaan ikiaikaiseen itkuvirsiperinteeseen ja luomaan omia itkuja. Monipäiväisten kurssien lisäksi tarjolla on myös lyhyempiä työpajoja perjantaina 1.7., kuten improteatterityöpaja ja Notka-retriitti, jossa opetellaan venäläisen notka-haitarin soittoa. Kurssilaiset pääsevät Sommelon muihin tapahtumiin ilmaiseksi sekä itse esiintymään festivaalilla.