31.05.2022

Sodankylän elokuvajuhlat: Restauroidun Kahdeksan surmanluodin maailmanensi-ilta

Mikko Niskasen 50 vuoden ikäinen mestariteos esitetään täydessä loistossaan Sodankylän elokuvajuhlilla

 Peter von Baghin unelma suomalaisen elokuvan merkkityön kunnollisesta 35 mm -filmikopiosta toteutuu Martin Scorsesen johtaman säätiön kansainvälisessä hankkeessa. Niskasen Kahdeksan surmanluodin kokopitkän alkuperäisversion uusintaensi-ilta tapahtuu Sodankylän Lapinsuussa torstaina 16.6. kello 15.00 juhlanäytöksessä puoli vuosisataa ensimmäisen tv-esityksen jälkeen.

Festivaalin pitkäaikainen taiteellinen johtaja von Bagh jätti yhdeksi tärkeimmistä testamenttiprojekteistaan Kahdeksan surmanluodin restaurointityön. Hän oli ehtinyt ajaa sitä jo merkittävästi eteenpäin The Film Foundation -säätiössä, jonka puheenjohtajana Hollywoodin arvovaltaisin ohjaaja Scorsese on toiminut vuosikymmeniä. Kun restauroinnin mittava rahoitustyö varmistui myös Suomessa, Niskasen ohjaustyö pääsi ensimmäiseksi säätiön World Cinema Projectin toteuttamaksi pohjoismaiseksi hankkeeksi.

Juhlanäytöksen kunniavieraaksi saapuu Mikko Niskasen vanhin poika Jorma Niskanen, joka kertoo Kahdeksan surmanluodin valmistumistunnelmista 50 vuotta sitten. Hän sai nuorukaisena vastata hellyttävän pöllöpoikajakson kamerataltioinnista tässä keskisuomalaisen pienviljelijäperheen tragediasta kertovassa tosipohjaisessa elokuvassa.

Restauroinnin käytännön toteutuksesta vastaa italialaisen Bolognan elokuva-arkiston maailman johtava osaamiskeskus, jonka puolesta paikallisen Il Cinema Ritrovato -festivaalillakin yhtenä taiteellisena johtajana toimiva Cecilia Cenciarelli esittelee projektin. Hän kertoo Sodankylässä myös festivaalilla nähtävistä World Cinema Projectin muista yhteiskunnallisen elokuvan klassikoista, guadalupelaisen Sarah Maldororin Angolan vapautustaisteluun sijoittuvasta Sambizangasta (1972) ja haitilaisen Raoul Peckin dokumentista Lumumba: Death of a Prophet (1991).

Kahdeksan surmanluotia sai alkuperäisen ensi-iltansa neliosaisena tv-elokuvana Ylen Tv-teatterin tuottamana maalis-huhtikuussa 1972 ylistävin arvosteluin ja huippukorkein katsojaluvuin. Vuonna 1980 suomalaiset asiantuntijat äänestivät Niskasen ohjaustyön kaikkien aikojen merkittävimmäksi kotimaiseksi elokuvaksi.

Elokuvien ohjelmistosta vastaa festivaalin taiteellinen toimikunta, johon kuuluvat Aki ja Mika Kaurismäki sekä taiteellinen johtaja Timo Malmi.

Sodankylän elokuvajuhlat kiittää yhteistyökumppaneitaan

Ammattiliitto Pro ry, EU/Creative Media, Finland Festivals ry, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Kansallinen Audiovisuaalinen Instituutti (KAVI), Laitilan wirvoitusjuomatehdas, Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM), Suomen Elokuvasäätiö (SES), Sodankylän kunta, Lapin kulttuurirahasto, Tieteen tiedotus ry, YLE Teema, Unkarin kulttuurikeskus, Ranskan Instituutti, Brasilian Suurlähetystö ja Risto Jarva -seura

Sodankylän elokuvjuhlat järjestetään 15.-19.6.2022.

www.msfilmfestival.fi

www.facebook.com/MidnightSunFilmFestival

www.instagram.com/midnightsunfilmfestival

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

09.10.2024

Sodankylän elokuvajuhlat tuo Karkkilaan tekijävieraita ja uutuuselokuvia

Sodankylän elokuvajuhlat kylässä -tapahtuma järjestetään neljättä kertaa Karkkilan Kino Laikassa 25.–27.10. Viikonlopun ohjelmistoon kuuluu kesän festivaalisuosikkeja, loppuvuoden odotettuja uutuuksia, tekijävierailuja sekä runsaasti oheisohjelmaa. Sodankylän elokuvajuhlat kyläilee tänäkin syksynä Karkkilan tunnelmallisessa elokuvateatteri Kino Laikassa. Jo perinteeksi…