31.05.2022

Sodankylän elokuvajuhlat: Restauroidun Kahdeksan surmanluodin maailmanensi-ilta

Mikko Niskasen 50 vuoden ikäinen mestariteos esitetään täydessä loistossaan Sodankylän elokuvajuhlilla

 Peter von Baghin unelma suomalaisen elokuvan merkkityön kunnollisesta 35 mm -filmikopiosta toteutuu Martin Scorsesen johtaman säätiön kansainvälisessä hankkeessa. Niskasen Kahdeksan surmanluodin kokopitkän alkuperäisversion uusintaensi-ilta tapahtuu Sodankylän Lapinsuussa torstaina 16.6. kello 15.00 juhlanäytöksessä puoli vuosisataa ensimmäisen tv-esityksen jälkeen.

Festivaalin pitkäaikainen taiteellinen johtaja von Bagh jätti yhdeksi tärkeimmistä testamenttiprojekteistaan Kahdeksan surmanluodin restaurointityön. Hän oli ehtinyt ajaa sitä jo merkittävästi eteenpäin The Film Foundation -säätiössä, jonka puheenjohtajana Hollywoodin arvovaltaisin ohjaaja Scorsese on toiminut vuosikymmeniä. Kun restauroinnin mittava rahoitustyö varmistui myös Suomessa, Niskasen ohjaustyö pääsi ensimmäiseksi säätiön World Cinema Projectin toteuttamaksi pohjoismaiseksi hankkeeksi.

Juhlanäytöksen kunniavieraaksi saapuu Mikko Niskasen vanhin poika Jorma Niskanen, joka kertoo Kahdeksan surmanluodin valmistumistunnelmista 50 vuotta sitten. Hän sai nuorukaisena vastata hellyttävän pöllöpoikajakson kamerataltioinnista tässä keskisuomalaisen pienviljelijäperheen tragediasta kertovassa tosipohjaisessa elokuvassa.

Restauroinnin käytännön toteutuksesta vastaa italialaisen Bolognan elokuva-arkiston maailman johtava osaamiskeskus, jonka puolesta paikallisen Il Cinema Ritrovato -festivaalillakin yhtenä taiteellisena johtajana toimiva Cecilia Cenciarelli esittelee projektin. Hän kertoo Sodankylässä myös festivaalilla nähtävistä World Cinema Projectin muista yhteiskunnallisen elokuvan klassikoista, guadalupelaisen Sarah Maldororin Angolan vapautustaisteluun sijoittuvasta Sambizangasta (1972) ja haitilaisen Raoul Peckin dokumentista Lumumba: Death of a Prophet (1991).

Kahdeksan surmanluotia sai alkuperäisen ensi-iltansa neliosaisena tv-elokuvana Ylen Tv-teatterin tuottamana maalis-huhtikuussa 1972 ylistävin arvosteluin ja huippukorkein katsojaluvuin. Vuonna 1980 suomalaiset asiantuntijat äänestivät Niskasen ohjaustyön kaikkien aikojen merkittävimmäksi kotimaiseksi elokuvaksi.

Elokuvien ohjelmistosta vastaa festivaalin taiteellinen toimikunta, johon kuuluvat Aki ja Mika Kaurismäki sekä taiteellinen johtaja Timo Malmi.

Sodankylän elokuvajuhlat kiittää yhteistyökumppaneitaan

Ammattiliitto Pro ry, EU/Creative Media, Finland Festivals ry, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Kansallinen Audiovisuaalinen Instituutti (KAVI), Laitilan wirvoitusjuomatehdas, Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM), Suomen Elokuvasäätiö (SES), Sodankylän kunta, Lapin kulttuurirahasto, Tieteen tiedotus ry, YLE Teema, Unkarin kulttuurikeskus, Ranskan Instituutti, Brasilian Suurlähetystö ja Risto Jarva -seura

Sodankylän elokuvjuhlat järjestetään 15.-19.6.2022.

www.msfilmfestival.fi

www.facebook.com/MidnightSunFilmFestival

www.instagram.com/midnightsunfilmfestival

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

23.05.2025

Sodankylän elokuvafestivaali kokoaa yhteen kiinnostavimmat tuoreet elokuvatapaukset kotimaasta ja ympäri maailmaa

11.–15. kesäkuuta järjestettävillä Sodankylän elokuvajuhlilla juodaan liikaa alkoholia islantilaisen kanssa, rakastutaan opettajaan norjalaisen mukana, jahdataan portugalia puhuvaa brittisulhasta kaukomailla ja päädytään hoivakotiin yhdysvaltalaisen pojan ohjaamana. Myös suomalaiselokuvissa on luvassa tunnemyrskyjä. Sodankylän elokuvajuhlien Uuden elokuvan helmiä…

21.05.2025

Kesäkuussa juhlitaan Sodankylän elokuvafestivaalin perustamista, koko taiteenlajin syntymää ja vuotta 1975

11.–15. kesäkuuta järjestettävillä Sodankylän elokuvajuhlilla painottuu tänä vuonna nimenomaan juhla: festivaali täyttää 40 vuotta ja elokuva 130 vuotta. Yhteistyö kolmen maineikkaan eurooppalaisen festivaalin kanssa takaa, että Sodankylässä nähdään elokuvahistorian helmiä. Lumière-veljekset järjestivät vuoden 1895 Ranskassa…

19.05.2025

Sodankylän elokuvajuhlilla klassikot elävät Mestariluokissa ja karaokenäytöksissä – vieraslista täydentyy tutulla nimellä

11.–15. kesäkuuta järjestettävien Sodankylän elokuvajuhlien Mestariluokissa elokuvahistoriaa avataan niin animaation, kokeellisen elokuvan kuin klassikoiden näkökulmasta. Karaokenäytöksissä puolestaan matkataan Rovaniemen markkinoilta Newportin folkfestivaalille. Festivaalilla nähdään myös kreikkalaisohjaaja Athina Rachel Tsangari, joka on vieraillut Sodankylässä aiemminkin. Festivaalilla…