13.03.2018

Sodankylän elokuvajuhlat: Alansa palkitut huiput säestämään rakastettuja mykkänäytöksiä

Sodankylän 33. elokuvajuhlien (13.–17.6.2018) mykkäelokuvakonserttien kimaran kruunaa alansa palkittujen äänitaiteilijoiden ainutlaatuinen kohtaaminen. Elokuvataiteen valtionpalkinnon saanut Heikki Kossi, kaksinkertainen Golden Reel Award -voittaja Nicolas Becker sekä tanskalaistaituri Peter Albrechtsen luovat uuden äänimaailman Alfred Hitchcockin harvoin nähtyyn teokseen ja kertovat työstään huippuohjaajien rinnalla.

Sodankylässä kolmikko esittelee ja kommentoi esitettäviksi valitsemiaan elokuvahelmiä äänisuunnittelun näkökulmasta. Harvinaislaatuinen mestariluokka-kokonaisuus huipentuu Alfred Hitchcockin romanttisen nyrkkeilydraaman Kehä (The Ring, 1927) monipuolisin äänitehostein säestettyyn esitykseen. Luvassa on ainutlaatuinen live-elämys, jollaista ei taatusti ole ennen koettu.

Kansainvälisestikin tunnustettu foley-artisti Heikki Kossi palkittiin elokuvataiteen valtionpalkinnolla joulukuussa. Kossi oli myös ehdolla elokuvan äänisuunnittelijoiden Oscar-palkinnon, Golden Reel Award  -voittajaksi Juho Kuosmasen Hymyilevän miehen äänisuunnittelusta yhdessä tanskalaiskollegansa Peter Albrechtsenin (mm. Antichrist, Miehet jotka vihaavat naisia ja Dunkirk) kanssa. Pohjoismaisten äänitaitureiden kanssa Sodankylän elokuvajuhlille saapuu ranskalainen Nicolas Becker. Hänen uralleen mahtuu peräti kaksi Golden Reel -palkintoa, elokuvista Gravity ja MicMacs. Alansa kirkkaimpiin tähtiin jo vuosia kuulunut Becker on työskennellyt niin Roman Polanskin (Pianisti), Dardenne-veljesten (Lapsi), Alfonso Cuarón (Gravity) kuin Denis Villeneuven kanssa (Arrival).

Festivaalin odotetuimpiin ohjelmanumeroihin kuuluvat tietysti säestetyt mykkäelokuvanäytökset. Tämän kesän antia ovat Kehän lisäksi King Vidorin ja Jean Vigon klassikkoteokset.

Perjantai-illan huipentava mykkäesitys on King Vidorin hengästyttävä komedia Tulinen tyttö (The Patsy, 1928). Pääroolissa loistaa aikansa kohukaunotar, kiistatta lyömätön komedienne Marion Davies. Charlie Chaplinin suosikkeihin kuuluva teos tarjoillaan hollantilaissäveltäjä Maud Nelissenin luoman musiikin tahtiin, jota esittää Nelissenin johdolla The Sprockets -yhtye. Nuorena kuolleen neron Jean Vigon lyhyen dokumenttielokuvan Nizzasta puheenollen (1930) puhaltaa henkiin tenorisaksofonisti-säveltäjä Esa Pietilä. Kansainvälisesti tunnustettu avantgardisti ja improvisoija on esiintynyt rajoja ylittäen esimerkiksi Esa-Pekka Salosen & Avanti! -yhtyeen kanssa. Pietilä palkittiin Jazz-liiton vuotuisella Yrjö-palkinnolla vuonna 2016.

Vigolta nähdään lisäksi mestariteokset Nolla käytöksessä (1933) ja L’Atalante (1934), molemmat Maurice Jaubertin legendaarisen musiikin säestyksellä.

Elokuvakasvatus tulee olemaan vahvasti esillä festivaalilla tänä kesänä. Aiheeseen pureudutaan heti keskiviikkoaamuna 13.6. kello 10 alkaen. Elokuvakasvatuksen ekspertit antavat matineaan osallistujille oivat avut festivaalielokuvien pureskeluun.

Keskiyön auringon alle kannattaa saapua ajoissa myös avajaispäivän erikoisnäytösten vuoksi. Koko festivaalin näytökset aloittaa nimittäin keskiviikkona 13.6. Erik Blombergin Valkoinen peura kuorolaulun siivittämänä. Ylistetty jyväskyläläinen Ruamjai on 40-henkinen sekakuoro, joka niittää mainetta herkän hartailla ja hersyvän hilpeillä esityksillään. Blombergin Lappi-mystiikkaa tihkuvalla klassikolla kunnioitetaan samalla festivaalihistorian ensimmäistä näytöstä, sillä Valkoinen peura avasi myös ihka ensimmäiset elokuvajuhlat vuonna 1986.

 

Sodankylän elokuvajuhlat kiittää yhteistyökumppaneitaan

Audiovisuaalisen Kulttuurin Edistämiskeskus (AVEK), EU/Creative, Finland Festivals, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Kansallinen Audiovisuaalinen Instituutti (KAVI), Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy, Rovakaira oy, Sodankylän kunta, Suomen Elokuvasäätiö (SES).

Sodankylän 33. elokuvajuhlat järjestetään 13.–17.6.2018.

www.msfilmfestival.fi