27.10.2010

Sinfonia Lahden Ruotsin-kiertue oli sekä yleisö- että arvostelumenestys

”Hehkuvia säveliä Lahden virtuooseilta” – Jönköpings-Posten

Sinfonia Lahti teki kiertueen Ruotsiin 15.-21.10.2010, ja kiertue oli menestyksekäs niin yleisömääränsä kuin konserttiarvostelujensa puolesta.

Konsertit johti orkesterin tuleva ylikapellimestari Okko Kamu ja solistina oli viulisti Elina Vähälä. Kiertueen kuudessa konsertissa oli kuulijoita kaikkiaan yli 4.500 henkilöä, ja konsertit saivat erittäin innostuneen vastaanoton niin yleisöltä kuin lehdistöltäkin.

Kiertueen avauskonsertissa Malmössä ollut Sydsvenska Dagbladetin toimittaja Staffan Storm toteaa arvostelussaan 16.10.2010 Sinfonia Lahden olevan yksi harvoista pohjoismaisista orkestereista, jotka ovat profiloituneet huomattavan levytystuotantonsa myötä. ”Kun orkesteri perjantai-iltana vieraili Malmössä, tuntui se siksi kuin olisi tavannut jonkun, jonka oli jo tuntenut kauan ja läheisesti, muttei koskaan tavannut henkilökohtaisesti”, Storm toteaa ja jatkaa: ”Tässä mielessä vierailukonsertti oli erityisen tervetullut, ja yleisön reaktioita tulkitessa ymmärsi tapaamisen onnistuneen erittäin hyvin!” Sibeliuksen viulukonserton solistina esiintynyttä Elina Vähälää kuvataan loistavaksi taiteilijaksi, jolla on erikoisen kimmeltävä ja täyteläinen sointi.

Beethovenin toisessa sinfoniassa Kamu painotti Stormin mukaan teoksen avantgardistisia piirteitä, ja että teoksen yksityiskohdat muotoiltiin selkeästi. ”Hyvin täytetty konserttisali ja innostunut yleisö puhuivat selvää kieltään”, Storm summaa konsertin onnistumisen.

”Hehkuvia säveliä Lahden virtuooseilta”, otsikoi Jönköpings-Postenin arvostelija Leif A. Jansson 18.10.2010 arvostelunsa konsertista Jönköpingissä. Hän toteaa vain 100.000 asukkaan Lahdessa olevan ”yhden pohjoismaiden parhaista orkestereista, mikä todistettiin painokkaasti eilisillan konsertissa. Niin hienoa ja puhdasta yhteissoittoa, niin soinnikasta, niin vakuuttavaa, että sitä oli riemullista kuunnella.”

Jansson nimeää Sibeliuksen musiikin orkesterin erikoisosaamiseksi ja arvioi konsertissa kuullutta kolmatta sinfoniaa: ”Ensimmäisen osan hermostuneen innokas säestys puupuhaltimien arabeskeille. Toisen osan melankolinen valse triste ennen viimeistä, energiaa pursuavaa kolmatta osaa. Suurenmoista!” Elina Vähälän soitti Janssonin mukaan ”vahvasti eläytyen, hehkuvalla soinnilla ja virheettömällä tekniikalla”.

Linköpingin konsertin arvosteli 21.10.2010 Östgöta Correspondentenin kriitikko Gunnar Ekermo, joka antoi konsertille neljä tähteä. Arvostelunsa aluksi hän toteaa: ”Oli hauska saada kohdata Okko Kamu, joka ensi vuonna aloittaa tämän täyskasvuisen ja erinomaisen orkesterin ylikapellimestarina.” Konsertin avausnumerona kuullusta Jaakko Kuusiston uudesta teoksesta Leika todetaan, että musiikki oli helposti lähestyttävää ja osoitti säveltäjältä orkesterisointien hyvän hallinnan. Illan tähdeksi Jansson nimeää Elina Vähälän, joka hallitsi Bruchin ensimmäisessä viulukonsertossa dynaamisten äärimmäisyyksien välissä olevat käänteet.

”Bruch todellakin hyödyntää viulun mahdollisuudet, mihin Vähälä vastasi sekä jäntevällä että ylevällä soitolla”, Jansson kuvailee. Kamun tulkinnasta Sibeliuksen kolmannesta sinfoniasta arvostelija mainitsee erityisesti ”pidättyvää energiaa ja jatkuvasti muuttuvia valonsarastuksia”
sisältävän toisen osan: ”Pizzicatopaikat kuulostivat fantastisilta, kuten myös puupuhaltimien ja jousien yhteispeli.”

Sinfonia Lahti teki syksyllä 2011 ylikapellimestarikautensa aloittavan Okko Kamun johdolla kiertueen Ruotsiin. Kiertueen kuusi konserttia olivat 15.?21.10.2010 Malmössä, Göteborgissa, Jönköpingissä, Ytterjärnassa, Linköpingissä ja Västeråsissa. Kiertueen solistina esiintyi viulisti Elina Vähälä solistiteoksinaan Bruchin ja Sibeliuksen viulukonsertot. Kiertueen muu ohjelma koostui Sibeliuksen kolmannesta sinfoniasta, Beethovenin toisesta sinfoniasta ja Jaakko Kuusiston uudesta orkesteriteoksesta Leika, joka kuultiin kantaesityksenä kiertueen läksiäiskonsertissa Lahdessa 14.10.2010. Edellisen, niin ikään kuusi konserttia sisältäneen Ruotsin-kiertueensa Sinfonia Lahti teki Osmo Vänskän johdolla vuonna 1997, ja tämän jälkeen orkesteri on esiintynyt Tukholmassa yksittäisillä konserteilla vuosina 1998 ja 2003.

Sinfonia Lahti järjestää myös kansainvälisen Sibelius-festivaalin 8.-11.9.2011.

http://www.sinfonialahti.fi