16.05.2014

Sinfonia Lahdella konserttivuonna 2014–2015 kotimaisia kantaesityksiä

Vierailijoina mm. Viktoria Mullova, Julian Rachlin, Lauri Porra ja Dalia Stasevska

Okko Kamun neljäs konserttivuosi Sinfonia Lahden ylikapellimestarina sisältää kolme kotimaista kantaesitystä ja mielenkiintoisia Suomen-ensiesityksiä. Vierailevissa taiteilijoissa on vanhojen tuttujen lisäksi monia uusia nimiä. Sibelius-juhlavuosi 2015 avataan helmikuussa säveltäjämestarin lapsenlapsenlapsen, Stratovarius-rockyhtyeestäkin tunnetun Lauri Porran sähköbassokonserton kantaesityksellä säveltäjän itsensä toimiessa teoksen solistina. Muut konserttivuonna kantaesityksensä saavat teokset ovat Sebastian Fagerlundin fagottikonsertto solistinaan hollantilainen Bram van Sambeek ja lahtelaissäveltäjä Harri Ahmaksen teos Lux arctica. Pohjoismaiden-ensiesityksenä italialaissäveltäjä Nicola Samalen teos Walpurgisnacht alppitorvelle ja orkesterille, solistinaan maanmiehensä Carlo Torlontano. Suomen-ensiesityksenä kuullaan ranskalaissäveltäjä Éric Tanguyn teos Affetuoso ja Richard Straussin hiljattain löytyneen, kesällä 2014 Saksassa maailmankantaesityksensä saava Alkusoitto a-molli. Konserttivuoden ohjelmistossa näkyy myös Richard Straussin (1864–1949) 150-vuotisjuhlavuosi, ja Sergei Prokofjevin viidestä pianokonsertosta kuullaan vuoden aikana kolme sekä hänen toinen viulukonserttonsa ja teos Sinfonia Concertante sellolle ja orkesterille.

Kamu: Luvassa vanhoja tuttavia ja mielenkiintoisia uusia avauksia

”Tuleva konserttivuosi sisältää monipuolisen kokonaisuuden, jossa vanhat tuttavat lyövät kättä mielenkiintoisten uusien avausten kanssa”, ylikapellimestari Okko Kamu toteaa ja jatkaa: ”Syyskauden varmasti odotetuimpia tapauksia on suomalaisyleisön kestosuosikin, viulisti Viktoria Mullovan saapuminen solistiksi pitkästä aikaa. Kevätkauden yksi kohokohta on tähtiviulisti Julian Rachlinin ensiesiintyminen Lahdessa, nyt sekä kapellimestarin että solistin ominaisuudessa.” Konserttivuoden kantaesitykset herättävät Kamussa suurta mielenkiintoa: ”Itsenäisyyspäivän juhlakonsertissa kantaesitämme fagottikonserton Sebastian Fagerlundilta, joka kuuluu tämän hetken johtaviin kotimaisiin nuoren polven säveltäjiin. Pidän erinomaisen raikkaana tapana avata suuri Sibelius-vuosi kansallissäveltäjämme jälkeläisen, Lauri Porran sähköbassokonsertolla, ja samassa konsertissahan kuullaan Jaakko Kuusiston johdolla itse juhlitun säveltäjän myöhäinen teos Tapiola. Harri Ahmaksen uusi teos tuo hienoa väriä Lahdessa perustetun Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n 50-vuotisjuhlakonserttiviikolle.” Kamu haluaa myös nostaa erityisesti esiin nuoren sukupolven taiteilijat: ”Odotan suurella mielenkiinnolla kapellimestarien Dalia Stasevska ja Ville Matvejeff ensiesiintymisiä orkesterimme kanssa, ja pitkästä aikaa solisteinamme esiintyvät myös aivan nuoret solistit omassa, Esa Heikkilän johtamassa konsertissaan.”

Konserttivuoden kapellimestareita ja solisteja

Konserttivuoden kapellimestareista Okko Kamun lisäksi mainittakoon Hannu Lintu, Dima Slobodeniouk, Eugene Tzigane, Ville Matvejeff, Dalia Stasevska ja sekä kapellimestarina että viulusolistina esiintyvä Julian Rachlin. Solisteina esiintyvät mm. viulistit Viktoria Mullova ja Baiba Skride, pianistit Eero Heinonen ja Johannes Piirto, sellistit Jamie Walton ja Tuomas Ylinen, huilisti Sharon Bezaly, kitaristi Ismo Eskelinen sekä Beethovenin kolmoiskonserton solistit viulisti Réka Szilvay, sellisti Marko Ylönen ja pianisti Heini Kärkkäinen.

Syksyn 2014 sinfoniakonserteista

Sinfoniasarjan syyskauden avauksen vierailevat taiteilijat, kapellimestari Damian Iorio ja sellisti Jamie Walton, esiintyvät kummatkin ensi kerran Sinfonia Lahden kanssa. Sibeliuksen Karelia-alkusoitolla alkavassa konserttiohjelmassa on solistin sukunimikaiman William Waltonin sellokonsertto, ja lisäksi kuullaan Waltonin teos Crown Imperial ja Edward Elgarin teoksia. Syyskuun toisessa konsertissa kuullaan ylikapellimestari Kamun johdolla Gustav Mahlerin neljäs sinfonia, jonka sopraano-osuudet esittää sopraano Marjukka Tepponen. Tepponen on solistina myös Alban Bergin laulusarjassa Sieben frühe Lieder (Seitsemän varhaista laulua).

Lokakuun alun konsertissa toteutuu monen kuulijan haave, kun viulusolistiksi saapuu suomalaisten kestosuosikki Viktoria Mullova solistiteoksenaan Dmitri Šostakovitšin 1. viulukonsertto. Hannu Linnun johtaman konsertin pääteoksena kuullaan Robert Schumannin 4. sinfonia. Kotimaista kitaramusiikkia kuullaan lokakuun toisessa sinfoniakonsertissa, kun Ismo Eskelinen esiintyy solistiteoksenaan Jukka Tiensuun teos Aim. Lahdessa ensi kerran esiintyvän kapellimestari Eckehard Stierin johtamana kuullaan myöhäisromanttista tyyliä edustavan Mieczysław Karłowiczin (1876–1909) e-molli-sinfonia. Lokakuun lopussa kuullaan Suomen-ensiesitys ranskalaissäveltäjä Éric Tanguyn tuoreesta teoksesta Affettuoso kapellimestari Ville Matvejeffin johdolla. Solistiteoksena kuullaan Sergei Rahmaninovin rakastettu pianokonsertto nro 2 solistinaan nuori italialaispianisti Stefania Passamonte.

Marraskuun ensimmäisen sinfoniakonsertin solistinumerona on keväältä 2014 peruuntunut Einojuhani Rautavaaran huilukonsertto, solistinaan maailman ykköshuilisteihin lukeutuva Sharon Bezaly. Dima Slobodenioukin johdolla kuullaan myös Sergei Rahmaninovin toinen sinfonia. Tänä vuonna 83 vuotta täyttävä kapellimestari Moshe Atzmon tulee johtamaan Beethovenin kuudennen sinfonian, ja samassa konsertissa kuullaan Eero Heinosen tulkintana Sergei Prokofjevin kolmas pianokonsertto. Marraskuun viimeisessä sinfoniakonsertissa juhlitaan Richard Straussia ylikapellimestari Kamun johdolla. Konsertin aloittaa nuoren Straussin kirjoittama alkusoitto Suomen-ensiesityksenä, ja konsertti päättyy mestarilliseen Metamorfooseja-jousiorkesteriteokseen. Baiba Skride esiintyy solistina Prokofjevin toisessa viulukonsertossa.

Itsenäisyyspäivän juhlakonsertissa kuullaan kantaesitys aikamme eturivin säveltäjiimme kuuluvan Sebastian Fagerlundin fagottikonsertosta solistinaan hollantilaisfagotisti Bram van Sambeek. Okko Kamun johtaman konsertin muu ohjelma koostuu juhlavuoden kynnyksellä Sibeliuksen musiikista, mm. teoksesta Kuningas Kristian II.

Kevään 2015 sinfoniakonserteista

Kevään ensimmäisessä sinfoniakonsertissa tammikuussa on solistina italialaista alppitorvitaiteilija Carlo Torlontano, jolle konsertissa kuultavat Nicola Samalen ja Giovanni D’Aquilan solistiteokset on sävelletty. Samalen teos Walburgisnacht kuullaan Pohjoismaiden-ensiesityksenä. Kamun johtaman konsertin päättää W. A. Mozartin suosikkisinfonian nro 40 alkuperäisversio.

Sibelius-juhlavuosi laitetaan käyntiin helmikuussa Jaakko Kuusiston johtamassa sinfoniakonsertissa. Konsertissa kuullaan kantaesityksenä säveltäjämestarin lapsenlapsenlapsen, Stratovarius-rockyhtyeestäkin tunnetun Lauri Porran sähköbassokonsertto säveltäjän itsensä toimiessa teoksen solistina. Sibeliuksen Tapiolaan päättyvässä konsertissa kuullaan myös Wagneria ja Schönbergiä. Nuori kapellimestari Dalia Stasevska johtaa helmikuun toisessa sinfoniakonsertissa Béla Bartókin konserton orkesterille. Solistina esiintyy Jyväskylän pianokilpailun tuore voittaja, ruotsalainen Martin Malmgren solistiteoksenaan Prokofjevin viides pianokonsertto.

Maaliskuun ensimmäisen konsertin ohjelmassa kuullaan Kamun johdolla Sibeliuksen sävelruno Dryadi ja esikoissinfonia. Nuoren polven suomalaissellisti Tuomas Ylinen tulkitsee Prokofjevin teoksen Sinfonia Concertante. Maaliskuun toisessa konsertissa esiintyvät nuoret solistit kapellimestari Esa Heikkilän johdolla. Kapellimestari Eugene Tzigane saavutti myrskyisän menestyksen debytoidessaan Sinfonia Lahden vierailukapellimestarina keväällä 2014, ja hänet kutsuttiin välittömästi uudestaan, ja maaliskuun lopun konsertissa kuullaan mm. Richard Straussin teos Kuolema ja kirkastus. Pikahälytyksellä solistiksi keväällä 2014 kutsuttu viulisti Anna-Liisa Bezrodny esittää tällä kertaa Max Bruchin teoksen Skottilainen fantasia, joka on ensi kerran orkesterin ohjelmistossa.

Pääsiäiskonsertissa kuullaan J. S. Bachin Johannes-passio Seppo Murron johdolla. Kuoro-osuuksista vastaa 40-vuotista taivaltaan juhliva ja jo pitkään Sinfonia Lahden kanssa säännöllistä yhteistyötä tehnyt Dominante. Huhtikuun puolenvälin sinfoniakonsertissa tähtiviulisti Julian Rachlin debytoi Sinfonia Lahden kanssa sekä kapellimestarina että viulusolistina. Solistiteoksena kuullaan iki-ihana Felix Mendelssohnin viulukonsertto ja pääteoksena Beethovenin seitsemäs sinfonia. Lahdessa perustettu Suomen Sinfoniaorkesterit ry juhlistaa huhtikuun loppupuolella 50-vuotispäiviään. Kamun johtamana kuullaan kantaesityksenä lahtelaissäveltäjä Harri Ahmaksen teos Lux arctica, ja konsertissa on myös yhdistyksen puheenjohtajina toimineiden Joonas Kokkosen ja Kalevi Ahon musiikkia. Konsertin solistiteoksena on Beethovenin kolmoiskonsertto suomalaissolistein – viulisti Réka Szilvay, sellisti Marko Ylönen ja pianisti Heini Kärkkäinen – ja Sibelius-juhlavuoden kunniaksi kuullaan teos Festivo. Perinteisen vappumatinean johtaa nuori lahtelaislähtöinen kapellimestari Erkki Lasonpalo.

Viihdekonserteissa soi mm. Georg Ots ja Olavi Virta

Edellä mainittuja konsertteja täydentää Sinfonia Lahden laadukas viihdemusiikkitarjonta. Konserteissa kuullaan mm. toiveuusintana Georg Ots -konsertti solistinaan Gabriel Suovanen ja Olavi Virta 100 vuotta -konsertti solistinaan Hannu Lehtonen.

Lasten- ja nuortenkonsertit

Orkesteri jatkaa myös lasten- ja nuortenkonserttitoimintaansa. Konserttivuoden aikana järjestetään eri ikäryhmille räätälöityjä konsertteja ja Hei, me sävelletään! -projekteja.

Vierailut Verkatehtaalle jatkuvat 

Sinfonia Lahti aloitti säännölliset vierailunsa Hämeenlinnan Verkatehtaalle syksyllä 2007, ja tämä toiminta jatkuu entisessä laajuudessaan myös konserttivuonna 2014–2015.

Sibelius-festivaali

Mainittakoon myös Sinfonia Lahden 15. kansainvälinen Sibelius-festivaali Sibeliustalossa 4.–7.9.2014 teemana Sibeliuksen teosten alkuperäisversiot. Sibelius-festivaalikonserttien sekä päiväkonserttien liput ovat jo myynnissä.

Kertalippujen myynti muihin konsertteihin alkaa 16.6.2014, ja kausikortit ovat myynnissä 15.5.2014-12.9.2014.

http://www.sinfonialahti.fi

http://www.facebook.com/lahtisymphony