05.07.2017

Seinäjoen Tangomarkkinat: kuningatarfinalistien tunnelmia finaalin aattona

Tangokuningatar Finaali to 6.7. / Tangokuningas Finaali la 8.7.

Seinäjoen Tangomarkkinat käynnistyvät tänään keskiviikkona. Samalla myös Tangolaulukilpailun finaalihuipennukset lähestyvät.

Vuoden 2017 Tangokuningatar kruunataan torstaina 6.7. ja Tangokuningas puolestaan lauantaina 8.7. Seinäjoen Kisa-Areenalla, Alfa TV:n ja Järviradion suorissa lähetyksissä.

Kilpailijat saapuivat Seinäjoelle eilen tiistaina ja päivän ohjelmaan kuului muun muassa Kisa-Areenaan tutustumista ja promokuvien ottamista, golfaamista sekä tanssikurssi. Tänään alkavat televisioitavien Finaalilähetysten harjoitukset. Kiireiseen päivään kuuluu lisäksi tuomariston haastatteluja, Tangoklubilaisten tapaamista ja avajaisparaatiin osallistuminen.

Kaikki kuusi upeaa Kuningatarkokelasta ovat valmiina torstain taistoon. Tunnelma kilpailijoiden keskuudessa on innostunut ja odottava. Tangomarkkinoiden tiimi kyseli heidän viime hetken tunnelmiaan:

AILAMARI VEHVILÄINEN, Jyväskylä:

Olet aloittanut musiikkipedagogiikan opinnot Jyväskylän AMK:ssa viime syksynä. Mitä hyötyä opinnoista on kilpailun kannalta?

”Merkittävä apu on luonnollisesti säännölliset laulutunnit. Yleinen muusikkous ja esimerkiksi nuotinlukutaito ovat kehittyneet opintojen myötä, ja ymmärrän nyt paremmin eri tyylejä ja tekniikkaa. Kun tekee samalla keikkoja, opinnot tukevat niitä. Ennen tein muita päivätöitä, mutta nyt muusikkous on elämässäni kokonaisvaltaisemmin. Koulussa tutustuu muihin opiskelijoihin ja luo sitä myöten tärkeitä ammatillisia verkostoja. Minulla on myös sairaanhoitajan koulutus, ja olen kiinnostunut tulevaisuudessa mahdollisesti myös osaamiseni yhdistämisestä musiikkiterapiaopintojen ja -ammatin myötä.”

Kuvaile yleisiä tunnelmiasi tällä hetkellä.

”Meillä on todella sydämellinen sakki, ja on häkellyttävä tunne olla jälleen täällä. Jokainen tukee toista, eikä kukaan joudu olemaan yksin. Vaikka kyseessä on kilpailu, jokainen ymmärtää, että myös itse pystyy parhaimpaan tulokseensa, jos kaikilla on porukassa hyvä olla. Olen odottanut todella paljon tänne pääsyä. Huomasin kotona, että vaikka teki mitä tahansa iloisia asioita, kävi uimassa tai jätskillä, odotus tänne pääsystä oli koko ajan takaraivossa. Täällä on niin intensiivinen tunnelma, että sitä on vaikea selittää. Lyhykäisyydessään sen luovat Tangot ja Ihmiset. Eräs vanha herra kadulla juuri kertoi käyneensä täällä 25 vuotta putkeen. Kyllä sellainen jo kertoo, että tässä on jotain taikaa.”

AINO NIEMI, Kouvola:

Harrastat hirvenmetsästystä. Mitä apua tästä saa laulamiseen ja kilpailemiseen?

”Kumpikin vaatii vahvaa keskittymiskykyä. Kun eläin lähestyy, pitää sulkea kaikki muu ympäriltä, unohtaa muut seikat ja keskittyä hetkeen. Samaa keskittymiskykyä vaaditaan tässä kilpailussa. Kärsivällisyyttä vaatii myös odottelut niin metsällä kuin täällä, esimerkiksi lauluvuoroon tai maskiin.”

Kuvaile yleisiä tunnelmiasi tällä hetkellä.

”Tosi upea kokemus. Tänään kisailu lähtee kunnolla käyntiin, kun pääsee treenaamaan isolle lavalle esiintymisasussa ja meikeissä. Odotan todella jo itse kilpailutilannetta.”

HANNA HIRVONEN, Kajaani:

Olet osallistunut kilpailuihin jo 2014, mutta nyt pääsit ensimmäistä kertaa Seinäjoen Finaaliin asti. Miltä se tuntuu?

”Tuntuu upealta, ja se on minulle unelmien täyttymys. Ymmärrän kuitenkin, että se on samalla kovasti tehdyn työn tulos, ja osaan arvostaa itseäni siitä. Minulla ei ole voiton saavuttamiseksi ihmekonsteja. Olen tehnyt työtä kentällä niin isommilla kuin pienemmilläkin keikoilla. Sieltä kumpuaa tämän hetkinen itseluottamus.”

Kuvaile kilpailijoiden välistä tunnelmaa.

”Täällä vallitsee erittäin välitön tunnelma sekä kilpailijoiden että koko organisaation ihmisten välillä. Kaikkiaan tunnen itseni todella tervetulleeksi tänne.”

MIA LEIVO, Ylöjärvi:

Sait tuomareilta Finaalikarsinnassa suitsutusta luonnollisesta lavaesiintymisestä, ja olet nyt Finaalivaiheessa neljättä kertaa. Mitä voi vielä parantaa?

”Haen vieläkin avoimempaa lavapreesenssiä. Vaikka esittämäni tangot eivät aina olekaan iloisia, pyrin saamaan iloa itse esiintymiseen.”

Kuvaile yleisiä tunnelmiasi tällä hetkellä.

”Tuntuu ihanalta olla täällä ja eilinen päivä oli hyvä. Se oli puhdistava päivä, joka ei liittynyt suoranaisesti tangoihin, sillä emme laulaneet tai harjoitelleet itse esityksiä. Seinäjoelle tuleminen on aina kivaa. Harmittaviakin muistoja täältä tietysti siinä mielessä on, että kruunu on jäänyt saamatta, mutta aika kultaa muistot. Lähden positiivisin mielin lavatreeneihin.”

SARI HELLSTEN, Valkeakoski:

Olet päässyt aikaisempina vuosina kilpailussa hyvin pitkälle. Mitä teet tällä kertaa toisin, jotta saavuttaisit kirkkaimman kruunun?

”Jos kertoisin kaiken, mitä ajattelen menneistä kokemuksista, niin pitkästi joutuisi selittämään. Asioihin ovat vaikuttaneet niin monet seikat. Vuonna 2011 osallistuin ensimmäisen kerran oikein tosissani ja pääsin heti Finaaliin, mutta silloin yleisöäänet eivät riittäneet tuomarivaiheeseen saakka. Tuli palautetta, ja itsellekin tunne, että kohdalle osuivat epäsopivat biisit ja yleisössä moni käsitti, että olin valinnut ne itse. Tämän jälkeen aloin liikaa miettimään, miten pitää olla, ja matkan varrelle riitti monenmoista neuvojaakin. Muualla keikkaillessa tuli kuitenkin vahva fiilis yleisöpalautteenkin perusteella, että haluan vielä näyttää oman luonnollisen persoonani, joka tietysti esiintymiskokemuksen myötä on nyt varmempi. Aiempi jännitys on vähentynyt ja tasapaino löytynyt.”

Kuvaile yleisiä tunnelmiasi tällä hetkellä.

”Hieno tunne, kun pääsin taas tänne. Viikkoon en meinannut uskoa sitä todeksi. Olen todella onnellinen, koska täällä on juuri niin kivaa kuin muistinkin, ja tänä vuonna erityisen huikea porukka. Voitto tietysti kruunaisi kaiken, mutta kilpailua edeltävä aika ryhmän kanssa on omalla tavallaan parasta. Sen jälkeen on aika yksin ja omillaan.”

SINI IKÄVALKO, Helsinki:

Kuvaile kilpailijoiden välistä yhteishenkeä.

”Yllättävän hyvä. Meillä on todella hauskaa yhdessä, eikä tämä tunnu tällä hetkellä edes kilpailulta. Kaikki tiedostavat omat vahvuutensa, ja vähän toivovat niitä toisten parhaita paloja itselleen, mutta samalla jokainen ymmärtää, että ovat osa lahjakkaiden ihmisten jatkumoa. Hyvä yhteishenki näkyy siinä, että autamme kaikki toisiamme.”

Kuvaile yleisiä tunnelmiasi tällä hetkellä.

”Minulla on aiempaa rennompi fiilis. Seinäjoelle asti pääseminen vaati paljon valmistautumista ja organisointia. Nyt tuntuu, että saa vihdoin keskittyä olennaiseen. Täällä saa olla tangojunan kyydissä ja nauttia matkasta.”

(Haastattelut ja teksti: Janne Merisaari)

Tutustu Tangomarkkinoiden ohjelmistoon kokonaisuudessaan:
www.tangomarkkinat.fi

Seinäjoen Tangomarkkinat 5. – 9.7.2017
– Tangokuningatar Finaali 6.7.
– Tango Finlandia – juhlakonsertti 7.7.
– Tangokuningas Finaali 8.7.