25.11.2010

Savonlinnan Oopperajuhlat 2011 esittelee yli 300 kansainvälistä taiteilijaa

Savonlinnan Oopperajuhlien tulevan kesän taiteilijakaarti koostuu yli 300 taiteilijasta. Kansainvälinen joukko pitää sisällään esiintyjiä 12 eri maasta, solisteista noin neljännes on suomalaisia. Kotimaisista laulajista Olavinlinnan lavalla kuullaan muun muassa Jaakko Ryhästä ja Oopperajuhlien Vuoden taiteilija Juha Uusitaloa. Ulkomaisten solistien kärkikaartia edustavat muun muassa Metropolitan-tähdet José Cura ja Carlo Colombara.

Oopperajuhlat tuo Savonlinnaan kaksi omaa uutuusproduktiota, Wolfgang Amadeus Mozartin Don Giovannin ja Richard Wagnerin Lohengrinin.

Don Giovanni tuo Olavinlinnaan väkevää draamaa ja leppoisaa komiikkaa

Don Giovannin nimiroolia laulaa italialainen Carlo Colombara. Colombara on yksi viime vuosikymmenien merkittävimmistä bassolaulajista, joka debytoi Savonlinnan Oopperajuhlilla Mefistofelen roolissa vuonna 2009. Colombaran kumppaniksi, Leporellon rooliin, Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Jari Hämäläinen on kiinnittänyt toisen italialaisbasson, Carlo Leporen. Kun vielä Komtuuria laulaa Jaakko Ryhänen, on Savonlinnan Don Giovannista lupa odottaa todellista matalaäänisten mieslaulajien juhlanäytöstä. Don Ottaviona kuullaan Michele Angelinia ja maalaistyttö Zerlinana esiintyy Marjukka Tepponen. Michele Angelini voitti jaetulla sijalla Savonlinnan ensimmäisen kansainvälisen laulukilpailun 2010. Kapellimestarina toimii Will Humburg, joka johtanut muun muassa Milanon La Scalassa sekä Berliinin Deutsche Operissa. Ohjauksesta vastaa Paul-Emile Fourny.

Kauan odotettu Lohengrin esittelee vahvoja tunteita ja voimakkaita kuorokohtauksia

Lohengrinin musiikin johtaa kahdelta edelliseltä oopperajuhlakaudelta tuttu yleisön ja orkesterimuusikkojen suuri suosikki, kapellimestari Philippe Auguin, joka on juuri aloittanut Washingtonin oopperan musiikillisena johtajana ja Placido Domingon työparina. Ohjauksesta vastaa Roman Hovenbitzer, jonka tavaramerkkinä on uudistaa vanhoja teoksia perinteitä kunnioittaen. Lohengrinin pääparin rooleissa kuullaan amerikkalaisia ääniä: nimiosaan on kiinnitetty Richard Crawley, Elsana laulavat Amber Wagner ja Erika Wueschner. Kuningas Heinrichin roolissa on Jaakko Ryhänen ja kuninkaan airuena Gabriel Suovanen.

Tosca, Unkarin valtionooppera ja korkeatasoinen konserttitarjonta täydentävät tarjonnan

Edellisen juhlakauden uutuusteos Giacomo Puccinin Tosca jatkaa Oopperajuhlien ohjelmistossa. Nimiroolissa vuorottelevat viime vuonna La Scalan Aidan nimiroolissa loistanut uruguaylainen María José Siri ja nuori amerikkalainen Tiffany Abban. Cavaradossin roolin laulaa viime kesänä Olavinlinnan lavalla Lucia di Lammermoorin Edgardona vakuuttanut meksikolaistenori Diego Torre, Scarpiana vuorottelevat Claudio Sgura ja Juha Uusitalo. Musiikin johdosta vastaa Srboljub Dinic ja ohjauksesta Keith Warner.

Juhlakauden 2011 vierailijatalo on Unkarin valtionooppera, joka esittää Giuseppe Verdin oopperan Don Carlo sekä teosparin Psalmus Hungaricus ja Herttua Siniparran linna.

Oopperajuhlien konserttitarjonta on jälleen korkeatasoinen. Timo Mustakallio -laulukilpailun 2008 voittaja Marjukka Tepponen ja Vuoden taiteilija 2011 Juha Uusitalo konsertoivat yhdessä Olavinlinnassa. Olavinlinnassa konsertoi lisäksi maailmankuulu argentiinalaistenori tenori José Cura. Konsertissa esiintyy vierailijana myös Argentiinassa asuva, Nightwish-yhtyeen myötä maailman tietoisuuteen noussut Tarja Turunen. Savonlinnasalin konsertissa kuullaan basso Carlo Colombaraa. Erityisen jännityksensä kesään tuo Timo Mustakallio -laulukilpailu.

Oopperajuhlat 2011 pidetään 1.–27. heinäkuuta.

Savonlinnan Oopperajuhlat lyhyesti

Savonlinnan Oopperajuhlat on kansainvälisesti tunnetuin suomalainen kulttuuritapahtuma ja yksi merkittävimpiä matkailukohteitamme. Kuukauden mittaisilla festivaaleilla käy 60 000 vierasta, joista runsaat 10 prosenttia on ulkomaalaisia. Savonlinnan Oopperajuhlat on oopperamaailman moderni edelläkävijä, joka klassisten oopperaesitysten ohella panostaa uudenlaisiin oopperatuotantoihin. Ooppera Savonlinnassa on kokonaisvaltainen elämys, joka muodostuu korkeatasoisista oopperaesityksistä ja konserteista, keskiaikaisen Olavinlinnan ainutlaatuisesta tunnelmasta ja kesäisestä Savonlinnasta luonnonkauniine ympäristöineen. Oopperajuhlien rahoituksesta noin 70 % prosenttia tulee pääsylipputuloista ja loput Opetusministeriön ja Savonlinnan kaupungin toiminta-avustuksista sekä yritysyhteistyösopimuksista.

Etusivu