09.06.2015

Sata-Häme Soin rakastettu Kultainen ja Hopeinen Harmonikka palaa televisioon

Kultainen ja Hopeinen Harmonikka -kilpailu näkyy televisiossa AlfaTV:n kanavalla suorana lähetyksenä.

Kilpailu käydään Ikaalisissa Sata-Häme Soi -festivaalilla heinäkuun 1. päivänä.

Suora lähetys kilpailusta näkyy televisiossa antenniverkossa kanavapaikoilla 15 ja 36 sekä Elisan, DNA:n ja Anvian kaapeliverkossa ja AlfaTV:n nettisivuilla keskiviikkona 1.7.2015 klo 18.00 alkaen.

AlfaTV on joulukuussa 2013 toimintansa aloittanut koko perheen mainosrahoitteinen yleiskanava, joka lähettää elokuvia, viihdettä, kulttuuria sekä ajankohtais-, asia- ja teemaohjelmia.

 

Perinteinen osa Sata-Häme Soi -festivaalin ohjelmaa ovat kilpailut

Luvassa on mielenkiintoinen ja intohimoinen ilta. Kilpailussa saadaan kuulla miten eri näkökulmista voi lähestyä harmonikkamusiikkia.
Kultainen Harmonikka on viihdeharmonikansoiton Suomen mestaruuskilpailu  15-35 -vuotiaille soittajille. Kultaisen Harmonikan finaalissa kuullaan kuutta taitavaa ja lahjakasta soittajapersoonaa. Kilpailijoita säestää kapellimestari Tuomas ”Tumppu” Kesälän johtama huippuorkesteri.

Kultaisen Harmonikan kilpailu on järjestetty vuodesta 1983 alkaen. Ensimmäisen Kultaisen Harmonikan 1983 voitti huikeaa uraa tekevä Maria Kalaniemi.

Hopeisen Harmonikan finaaliin osallistuu seitsemän iloista, lahjakasta ja jo pitkälle soittourallaan edennyttä lasta.

Lasten Hopeinen Harmonikka on järjestetty Kultaisen Harmonikan rinnalla vuodesta 1986 alkaen. Kilpailu on tarkoitettu 10-vuotiaille ja sitä nuoremmille lapsille.

Molempiin kilpailuihin on valittu semifinalistit nauhakarsinnan perusteella. Semifinaalit käytiin maaliskuussa Harmonikkaristeilyllä.

 

Kultaisen Harmonikan finalistit 2015:

Ella Elomäki, Pori

Joose Ojala, Helsinki

Iida Rajala, Joutsa

Sami Salonen, Lohja

Timo Sormunen, Kuopio

Nella-Riina Ylitalo, Kalajoki

 

Hopeisen Harmonikan finalistit 2015:

Helmi Hyrske, Nummela

Aino Jäkärä, Joutseno

Johannes Koivisto, Kokkola

Jenna Peräkylä, Lappeenranta

Anna Tukkimies, Vihti

Eemil Ullgrén, Kontiolahti

Ville Vehkalahti, Lavia

 

Kilpailun juontajina toimivat Eero Nissinen ja Henna-Maija Vannemaa.

Yleisradio TV 2  lopetti Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan lähetykset kesän 2011 jälkeen kanavauudistuksensa myötä.

Sata-Häme Soi antaa haitarille kyytiä Ikaalisissa 30.6.–5.7.2015.

www.satahamesoi.fi

www.alfatv.fi