23.05.2018

Sastamala Gregorianan ohjelmisto täydentyy ruokatapahtumilla – Ohjelmassa myös keskiaikaiset pidot ja sunnuntaibrunssi

Sastamala Gregoriana -festivaalin 20.-27.7. oheisohjelmaksi on saatu kaksi uutta tapahtumaa.

Sunnuntaina 22.7. Tyrvään Pappila kattaa herkullisen sunnuntaibrunssin italialaisissa tunnelmissa. Venetsialaisia gondolilauluja Pappilan brunssilla esittävät festivaalin taiteellinen johtaja Michael Fields sekä kansainvälisen Mestarikurssin lauluopettaja Roberto Balconi.

Keskiviikon 25.7. kaikille avoin ja maksuton Pormestarin sinkkien ja pasuunojen ulkoilmakonsertti saa jatkokseen huikeat keskiaikaiset pidot Tyrvään Pappilan kesäravintolassa. Ja niin kuin kunnon pidoissa kuuluukin olla: näistä juhlista ei tarjottava kesken lopu!

23. Sastamala Gregoriana – Wanhan Musiikin Päivät-festivaali järjestetään tänä vuonna 20. – 27.7. välisenä aikana. Vuoden teema on ”Venetsian loisto”. Teema aloittaa ”Kaupungit vetten päällä”-sarjan, joka viitoittaa festivaalin matkaa vuosina 2018-2023. Matkalla kuljetaan kaupunkeihin, joiden sijainti merien tai jokien varsilla on yhdistänyt niitä muuhun maailmaan sekä rakentanut niistä taiteiden ja kulttuurin keskuksia vuosisatojen ajaksi. Maailman historian tunnetuimmat säveltäjät ja esiintyvät taiteilijat ovat eläneet juuri näissä kaupungeissa. Venetsiasta matka jatkuu Pariisin, Bruggen, Wienin ja Rooman kautta Lontooseen.

www.sastamalagregoriana.fi

PÄIVITETTY OHJELMA

Pe 20.7. klo 19 Tyrvään Pyhän Olavin kirkko
VENETSIA 1428
Le Miroir de Musique, johtaa Baptiste Romain (SUI/FRA)
Konsertin jälkeen klo 20.30 illallinen, Tyrvään Pappila

La 21.7. klo 19 Sastamalan Pyhän Marian kirkko
VIVA VIVALDI!
Solisteina Anu Mattila, Ansy Boothroyd, Corina Marti ja Teppo Lampela
Sastamala Gregoriana barokkiorkesteri, Kamarikuoro Utopia
Johtaa Michael Fields (FIN/GBR/SUI)
Ennen konserttia klo 17 päivällinen, Sastamalan Wanha Pappila

Su 22.7. klo 11-15 Tyrvään Pappila
VENETIAN GONDOLA SONGS
Pappilan brunssi venetsialaisin sävelin
Roberto Balconi ja Michael Fields

Su 22.7. klo 19 Sastamalan Pyhän Marian kirkko
”LACRIME”, FERRARASTA VENETSIAAN
Concerto di Margherita (SUI/ITA)

Ti 24.7. klo 19 Sastamalan Pyhän Marian kirkko
SODASSA JA RAKKAUDESSA – IN WAR AND IN LOVE
Giardino Novo (FIN), Espoon Barokki (FIN)

Ke 25.7. klo 18 Tyrvään Pappila
VENETSIALAINEN KATTAUS, ilmaiskonsertti
Pormestarin sinkit ja pasuunat
Konsertin jälkeen klo 19.30 Pappilan pihamaalla keskiaikaiset pidot

To 26.7. klo 19 Sastamalan Pyhän Marian kirkko
SPOSALIZIO DEL MARE / MARRIAGE OF THE SEA / MEREN HÄÄT
Barocco Boreale (FIN), Lauluyhtye Versio (FIN), Johtaa Jean Tubéry (FRA)

Pe 27.7. klo 19 Sastamalan Pyhän Marian kirkko
LAULUN LAINEILLA
Kansainvälisen Mestarikurssin päätöskonsertti

LIPUT
20.7. konsertti 32 €, eläkel., opisk. ja alle 18-v. lapset 27 €
konsertti ja illallinen 70 €, eläkel., opisk. ja alle 18-v. lapset 65 €
21.7. konsertti 35 €, eläkel., opisk. ja alle 18-v. lapset 30 €
päivällinen ja konsertti 60 €, eläkel., opisk. ja alle 18-v. lapset 55 €
22.7. ja 24.7. konsertti 32 €, eläkel., opisk. ja alle 18-v. lapset 27 €
22.7. Pappilan brunssi 24 €, 4-12 v. 15 €, alle 4 v. € (varaukset Pappilasta)
25.7. keskiaikaiset pidot 48 € (varaukset Pappilasta)
26.7. 35 €, eläkel., opisk. ja alle 18-v. lapset 30 €
27.7. 25 €, eläkel., opisk. ja alle 18-v. lapset 20 €
Ennakkoliput tiketti.fi ja Tyrvään kirjakauppa, Tyrvään Pappilan tilaisuudet tyrvaanpappila.fi.
Festivaaliviikolla myös Tyrvään Pappila ja konserttipäivinä ovelta käteisellä