13.02.2018

Sastamala Gregoriana: Taide ja tiede, uusi ja vanha sekä pyhä ja maallinen kohtaavat perinteikkäässä Suomalaisen kulttuurin illassa Kalevalan päivänä 28.2.2018

Sastamalan kulttuuritoimijat tuottavat yhteistyössä Kalevalan päivänä jo perinteeksi muodostuneen elämyksellisen kulttuuri-illan Tyrvään Pappilassa ja Sastamalan seurakuntatalolla. Ilta alkaa Tiedekeskus Heurekan elämysjohtaja Mikko Myllykosken yleisöluennolla Pappilan Aline-salissa. Tämän jälkeen katetaan iltapalapöytä Pappilan alakertaan, ja koko komeus huipentuu klo 20 Aira Maria Lehtipuun Sacred-konserttiin seurakuntatalon juhlasalissa. Yleisö voi osallistua yhteen tapahtumaan tai useampaan. ilmoittautuminen tapahtuu Tyrvään Pappilan verkkosivujen kautta.

Vammalassa syntynyt Mikko Myllykoski on valmistunut Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi. Hän on toiminut Tiedekeskus Heurekan elämysjohtajana vuodesta 2002. Myllykoski on innostava ja innovatiivinen johtaja sekä useiden suomalaisten tiedeyhdistysten aktiivijäsen. Hän on saanut Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 1997. Miten takapuolikäyttöliittymä ja ”Bernoullin pallo” liittyvät toisiinsa” -Mikko Myllykoski kertoo suosikkinsa työpaikkansa näyttelykohteista.

Aira Maria Lehtipuu on vanhaan musiikkiin erikoistunut monipuolinen viulisti, joka nauttii musiikin tekemisestä sekä soittaen että opettaen. Hän on konsertoinut ja levyttänyt maailman arvostetuimpien vanhan musiikin yhtyeiden kanssa ja tehnyt folk-barokin crossover-projekteja. Muusikon roolit vaihtelevat joustavasti alttoviulistista konserttimestariin, jona hän on viime aikoina toiminut mm. Euroopan Unionin ja Helsingin Barokkiorkesterissa. Lehtipuu asui pitkään Hollannissa mutta toimii nyt aktiivisesti Tampereelta käsin, jossa hän on mm. Café Barock -konserttisarjan taiteellinen johtaja.

 

OHJELMA:

klo 18                 Museoiden ja tiedekeskusten merkitys ja tulevaisuus Suomessa
Tiedekeskus Heurekan elämysjohtaja Mikko Myllykoski
Tyrvään Pappila, vapaa pääsy

klo 19                 Herkullinen Iltapala Kalevalan päivän henkeen
Tyrvään Pappila, 25 €

klo 20                 Sacred-konsertti, Aira Maria Lehtipuu, viulu
Seurakuntatalon juhlasali, 15 €

 

Sacred konsertti: Mikä on nykyisin pyhää?

Sacred-konsertin ohjelma vaeltelee pyhän ja maallisen rajamailla. Mitä ajatuksia, tunteita ja tekoja sopii tuoda kirkkoon? Voiko tanssi ja rytmin tunne olla osa jumalanpalvelusta? Onko viulu sovinnaisempi soitin kuin paimenen pilli? Kuuluuko pyhän musiikin käsite vain tuttujen ja turvallisten taidemusiikin ammattilaisten käsiin, vai voiko myös kansanomaiseksi luokiteltu toimia yhteytenä ihmisen ja olemassaolon mysteerien välillä? Suomalaisessa kulttuurissa kirkon lisäksi metsä ja sauna ovat olleet omalla tavallaan pyhiä paikkoja. Saunasävelmiä ei ole olemassa – onhan se paikkana pyhitetty enemmänkin hiljaiselle olemiselle – mutta luonnon inspiroimat ajatukset ja tunteet ovat saaneet myös kuuluvan muodon. Konsertin ohjelmassa kaksi eri musiikkiperinnettä keskustelevat keskenään ja kuulijan kanssa.

 

Konsertin ohjelma:

J.S. Bach: 2. Partita sooloviululle ilman bassoa

Allemanda

Corrente

Sarabanda

Giga

Ciaccona

Kansanmusiikkia

Kalevalaisia sävelmiä

Inkeriläisiä paimensoittoja

Kaipuu

Virsimuunnelmia

Metsä ja tähdet

 

Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Sastamalan Opisto, Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi,

Kulttuuria kaikille Ry, Sastamala Gregoriana Ry sekä Tyrvään Pappila.

www.sastamalagregoriana.fi