19.07.2019

Sastamala Gregoriana alkaa tänään – festivaalin teemana on ”Rakkauden Pariisi”

Suomen suurin yhtäjaksoisesti järjestetty vanhan musiikin tapahtuma Sastamala Gregoriana alkaa tänään. Reilun viikon mittaisella festivaalilla kuullaan tänä vuonna musiikkia Ranskasta. Teemana on ”Rakkauden Pariisi”. Festivaalilla esiintyy hieman yli 70 muusikkoa eri puolilta maailmaa, kuten Tanskasta, Suomesta, Ranskasta, Israelista, Puolasta, Ruotsista ja Sveitsistä. Festivaalia täydentää sen yhteydessä järjestettävä vanhan musiikin mestarikurssi sekä ilmaiskonsertti. Festivaali järjestetään nyt 24. kerran. Festivaalilla nähdään myös mm. Jorma Uotinen.

Mukana festivaalilla ovat mm. juhlavuottaan viettävä lauluyhtye Lumen Valo, kansainvälinen vanhan musiikin yhtye Ensemble Meridiana, ensikonserttinsa festivaalilla antava FIRE: Finnish Renassaince Ensemble sekä avajaiskonsertissa kuultava ranskalainen Fuoco E Cenere.

Festivaalin päätapahtumapaikkoina ovat Sastamalan keskiaikaiset Pyhän Marian ja Pyhän Olavin kirkot sekä tapahtumatalo Tyrvään Pappila.

Vuoden 2019 teema Rakkauden Pariisi jatkaa edellisvuonna aloitettua Kaupungit vetten päällä -sarjaa. Teema viitoittaa festivaalin matkaa vuosina 2018-2023. Matkalla kuljetaan kaupunkeihin, joiden sijainti merien tai jokien varsilla on yhdistänyt niitä muuhun maailmaan sekä rakentanut niistä taiteiden ja kulttuurin keskuksia vuosisatojen ajaksi. Maailman historian tunnetuimmat säveltäjät ja esiintyvät taiteilijat ovat eläneet juuri näissä kaupungeissa. Venetsiasta matka jatkuu Pariisin, Bruggen, Wienin ja Rooman kautta Lontooseen.

Vanhalla musiikilla (eng. early music) tarkoitetaan yleensä musiikkia vuosilta 500-1750.

Keskiaikainen (500-1400), renessanssi- (1400- 1600) ja barokkimusiikki (1600-1750) ovat vanhan musiikin keskeiset tyylilajit. Vanhaa musiikkia esitetään usein ns. periodisoittimin, mikä tarkoittaa joko aitoja vanhoja aikalaissoittimia tai niiden nykyaikaisia rekonstruktioita. Gregoriaanisen musiikin, jonka mukaan Sastamala Gregoriana on saanut nimensä, arvioidaan syntyneen keskiajan alkupuolella (500-700). Gregoriaanisella musiikilla on ollut laaja vaikutus myöhempään länsimaiseen taidemusiikkiin.

www.sastamalagregoriana.fi